Arpad Kovacs ja Oulun tuomiokapituli pääsivät odotetusti maalin ensimmäisinä, kun hallinto-oikeudet alkavat antaa päätöksiään. Oulun tuomiokapituli kiirehti antamaan ensimmäisen varoituksen edellisen piispan aikana ja uusi piispa pääsee ensimmäisenä viemään asian Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Tietysti Oulun tuomiokapituli tekisi viisaasti, jos ei valittaisi KHO:een, mutta se on niiden kannanottojen vanki, joita tuomiokapitulissa ja kirkkohallituksessa ja piispojen kesken on tehty ja sen on pakko viedä asia katkeraan tappioon asti.

Kirkkohallitus laati kolmisen vuotta sitten selonteon ns. tasa-arvoiseen avioliittoon vihkimisestä ja siunaamisesta kirkollisena tapahtumana ja oli luomassa pohjaa sille, miten asia nyt makaa.

Kirkkohallitus sivuutti selvityksessään vuonna 2016 työ- ja virkamiesoikeudellisen näkökulman eli sen, miltä asia näyttää suomalaiseen oikeusjärjestelmään keskeisesti kuuluvan työntekijän oikeusturvan kannalta. Ja juuri tähän kivikkoon Oulun tuomiokapituli karahti. Ja nykyinen Oulun piispa kapituleineen ei voi ottaa uutta asentoa, jos vaikka edes tahtoisikaan.

Kirjoitin lokakuussa 2017 tälle palstalle blogin otsikolla Oulu kiirehti etulinjaan ensimmäisenä. Siinä kirjoitin mm. näin:

”Siksi mahdollisen rangaistusseuraamuksen täytyy perustua siihen, että papilla ei kuitenkaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappina ole ollut oikeutta tehdä sitä pappisvirkaansa tai papinvirkaansa kytkeytyvän syyn perusteella ja että siinä konkreettisessa tapauksessa hän on menetellyt niin, että annettu seuraamus on aiheellinen. Tämä tuomiokapitulin pitää siis pystyä osoittamaan niin sitovasti, että hallinto-oikeudet ylintä astetta myöten siihen yhtyvät. Valitustilanteessa ovat siis vastakkain se, miten tuomiokapituli on päätöksensä osannut perustella ja miten valittaja osaa oman kantansa perustella.”

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus väänsi Oulun tuomiokapitulille rautalangasta sen yksinkertaisen perusviestin, että työ- ja virkamiesoikeus Suomessa on lähtökohtaisesti työntekijän suojelulainsäädäntöä. Eli että työntekijän oikeusturva ja voimassa olevien sääntöjen ja määräysten oikea soveltaminen ovat palvelussuhteen oikeuksien ja velvollisuuksien törmäystilanteessa keskiössä.

Työsuojelullinen puoli ja oikeusturva korostuu työ- ja virkamiesoikeudessa, kun on kysymys työnteko-oikeuden ja palvelussuhteen päättämisestä ja työntekijälle tulevista palvelussuhdekonfliktiin liittyvistä kielteisistä seurauksista. Irtisanomistilanteessa ja muissa vastaavissa palvelussuhteen olemassaoloon liittyvissä oikeudenkäynneissä käsitellään nimenomaan sitä yksittäistä tapausta, joka on käsiteltävänä. Ja siinä nimenomaan sitä, voiko työnantaja osoittaa, että se seuraamus, jonka antamisesta työnantaja on päättänyt, on juuri siinä yksittäisessä tapauksessa kaikki olosuhteet huomioon ottaen oikein määrätty ja mitoitettu suhteessa todistettuun tekoon ja onko siinä menetelty pilkun päälle oikein.

Mitä epäselvemmiksi ja ristikkäisemmiksi työntekijä voi osoittaa toimintaympäristöään ja velvoitteitaan ja oikeuksiaan koskevat ohjeet, sen varmemmin tuomioistuin ratkaisee asian työntekijän eduksi.

Tämä jäi aikanaan Oulun tuomiokapitulilta huomaamatta ja se jäi myös kirkkohallitukselta selvityksessään tunnistamatta. Mutta se ei jäänyt hallinto-oikeudelta huomaamatta.

Oulun tuomiokapituli on tekemänsä päätöksen vanki eikä voi muuta kuin hakea muutosta vanhoilla perusteluillaan ja ottaa vastaan mitä tulee. Kovacsin tapauksesta tulee ennakkotapaus, mutta tietysti ennakkotapaus vain muissa samanlaisissa tilanteissa.

Mutta olisihan ollut onnellisempaa toimia jo aikanaan niin, ettei ennakkotapausta olisi tarvinnut hakea.