Eestäns löytää
Arpad Kovacs ja Oulun tuomiokapituli pääsivät odotetusti maalin ensimmäisinä, kun hallinto-oikeudet alkavat antaa päätöksiään. Oulun tuomiokapituli kiirehti antamaan ensimmäisen varoituksen edellisen piispan aikana ja uusi piispa pääsee ensimmäisenä viemään asian Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Tietysti Oulun tuomiokapituli tekisi viisaasti, jos ei valittaisi KHO:een, mutta se on niiden kannanottojen vanki, joita tuomiokapitulissa ja kirkkohallituksessa ja piispojen kesken on tehty ja sen on pakko viedä asia katkeraan tappioon asti.
Kirkkohallitus laati kolmisen vuotta sitten selonteon ns. tasa-arvoiseen avioliittoon vihkimisestä ja siunaamisesta kirkollisena tapahtumana ja oli luomassa pohjaa sille, miten asia nyt makaa.
Kirkkohallitus sivuutti selvityksessään vuonna 2016 työ- ja virkamiesoikeudellisen näkökulman eli sen, miltä asia näyttää suomalaiseen oikeusjärjestelmään keskeisesti kuuluvan työntekijän oikeusturvan kannalta. Ja juuri tähän kivikkoon Oulun tuomiokapituli karahti. Ja nykyinen Oulun piispa kapituleineen ei voi ottaa uutta asentoa, jos vaikka edes tahtoisikaan.
Kirjoitin lokakuussa 2017 tälle palstalle blogin otsikolla Oulu kiirehti etulinjaan ensimmäisenä. Siinä kirjoitin mm. näin:
”Siksi mahdollisen rangaistusseuraamuksen täytyy perustua siihen, että papilla ei kuitenkaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappina ole ollut oikeutta tehdä sitä pappisvirkaansa tai papinvirkaansa kytkeytyvän syyn perusteella ja että siinä konkreettisessa tapauksessa hän on menetellyt niin, että annettu seuraamus on aiheellinen. Tämä tuomiokapitulin pitää siis pystyä osoittamaan niin sitovasti, että hallinto-oikeudet ylintä astetta myöten siihen yhtyvät. Valitustilanteessa ovat siis vastakkain se, miten tuomiokapituli on päätöksensä osannut perustella ja miten valittaja osaa oman kantansa perustella.”
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus väänsi Oulun tuomiokapitulille rautalangasta sen yksinkertaisen perusviestin, että työ- ja virkamiesoikeus Suomessa on lähtökohtaisesti työntekijän suojelulainsäädäntöä. Eli että työntekijän oikeusturva ja voimassa olevien sääntöjen ja määräysten oikea soveltaminen ovat palvelussuhteen oikeuksien ja velvollisuuksien törmäystilanteessa keskiössä.
Työsuojelullinen puoli ja oikeusturva korostuu työ- ja virkamiesoikeudessa, kun on kysymys työnteko-oikeuden ja palvelussuhteen päättämisestä ja työntekijälle tulevista palvelussuhdekonfliktiin liittyvistä kielteisistä seurauksista. Irtisanomistilanteessa ja muissa vastaavissa palvelussuhteen olemassaoloon liittyvissä oikeudenkäynneissä käsitellään nimenomaan sitä yksittäistä tapausta, joka on käsiteltävänä. Ja siinä nimenomaan sitä, voiko työnantaja osoittaa, että se seuraamus, jonka antamisesta työnantaja on päättänyt, on juuri siinä yksittäisessä tapauksessa kaikki olosuhteet huomioon ottaen oikein määrätty ja mitoitettu suhteessa todistettuun tekoon ja onko siinä menetelty pilkun päälle oikein.
Mitä epäselvemmiksi ja ristikkäisemmiksi työntekijä voi osoittaa toimintaympäristöään ja velvoitteitaan ja oikeuksiaan koskevat ohjeet, sen varmemmin tuomioistuin ratkaisee asian työntekijän eduksi.
Tämä jäi aikanaan Oulun tuomiokapitulilta huomaamatta ja se jäi myös kirkkohallitukselta selvityksessään tunnistamatta. Mutta se ei jäänyt hallinto-oikeudelta huomaamatta.
Oulun tuomiokapituli on tekemänsä päätöksen vanki eikä voi muuta kuin hakea muutosta vanhoilla perusteluillaan ja ottaa vastaan mitä tulee. Kovacsin tapauksesta tulee ennakkotapaus, mutta tietysti ennakkotapaus vain muissa samanlaisissa tilanteissa.
Mutta olisihan ollut onnellisempaa toimia jo aikanaan niin, ettei ennakkotapausta olisi tarvinnut hakea.
23 kommenttia
Olen sen jo muutamaan otteeseen muiden keskustelujen yhteydessä kirjoittanut, että mielestäni koommisinta tilanteessa on nimenomaan se, että Oulun tuomiokapituli lähtee hakemaan ratkaisua valittamalla korkeinpaan hallinto-oikeuteen.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden perustelussa oli selkeästi kuvattu, että tuomiokapituli voisi antaa varoituksen, jos kirkkojärjestyksessä olisi kielto vihkiä samaa sukupuolta olevan parin. Ja koska kirkkojärjestys on kirkon itsensä ylläpitämä asetus, helpoin keino tehdä varoituksista laillisia olisi muuttaa kirkkojärjestystä.
Sen sijaan että kirkko laittaisi omat asetuksensa kuntoon, se pyytää korkeinta hallinto-oikeutta tulkitsemaan niitä läpi sormien. KHO ei pysty lisäämään kirkkojärjestyksen vihkiparin sukupuolia vaatimukseksi kirkolliselle vihkimiselle. Kirkko pystyy.
Se, että näin epätoivoiseen valitukseen päädytään, kuvastaa sitä miten suurissa ongelmissa kirkon päätöksenteko on. Koska omia sääntöjä ei pystytä muuttamaan, pyydetään ulkopuolista tuomioistuinta tulkitsemaan niitä eri tavalla. Ihmettelen millä perusteella KHO pystyisi lukemaan kirkkojärjestyksestä jotain sellaista, mitä kirkko ei ole sinne kirjoittanut.
Ratiosta kuullun mukaan Oulun Hiippakunnan Tuomiokapitulin nopeasti tehdyn päätöksen perusteena ja takana muutoksenhaussa oli seuraavan kollegion kokouksen, ehkä siunauksella, määrätty ajankohta elokuulle, jolloin se on valitusajan tavoittamattomissa. En tiedä vaikuttivatko lomat ja muut mukavat harkintaan.
Hetken katsomisella olisi varmasti löytynyt aika katsoa Piispojen yhteistä näkemystä kuin myös informoida kunkin Piispan alueella olevia kirkolliskokouksen edustajia.
Tätä ei kuitenkaan haluttu tehdä vaan päädyttiin malliin missä asiaa halutaan vatvoa vanhaan tyyliin, ja missä Piispat pitävät kirkolliskokousta selkänojanaan.
Näin kovin totta on asia; rukoillaan yhdessä ja kanssa, mutta ei puolesta. Löytyyköhän slougani Pridekulkueesta?
Mieleeni nousi kaksi kysymystä.
1. Oikeuden käymisen jatkaminen merkitsee lisää kustannuksia. Kuuluneeko tämä niihin tapauksiin, joissa hävinnyt osapuoli maksaa kaiken?
2. Tulevaisuuteen voi aina kuvitella lisää pilviä. Onko (suomalaisen mentaliteetin tuntien) periaatteessa mahdollista, että jos pattitilanne kirkollisessa lainsäädännöstä jatkuu nykyisellään, joku samasukupuolinen pari, joka täyttää kirkkolainsäädännön nykyisen kirjaimen (rippikoulun käynyt, kirkon jäsen) haastaa esim. tasa-arvoperustein oikeuteen jonkun yksipappisen seurakunnan kirkkoherran, joka on vihkinyt ja/tai ilmoittaa vihkivänsä avioliittoon muita samat ehdot täyttäviä kuulutuspareja paitsi heidät. Miten siis Avioliittolain sanamuoto “kirkollisen vihkimisen saa toimittaa” tulkittaisiin sen joutuessa törmäykseen seurakuntalaisten tasapuolisen kohtelun tai sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän kanssa?
Lapuan kapituli ei vuonna 2004 valittanut, kun HaO kumosi kapitulin päätöksen pitää parisuhteensa rekisteröinyttä pappia kelvottomana kappalaiseksi. Muistaakseni yhtenä syynä mainittiin, ettei haluttu lopullista ratkaisua KHOlta tms. Jukka Keskitalo muistanee, koska hoiti tuota keissiä asessorina Lapualla silloin.
Lisään tähän ketjuun viekä kommentin, jonka kirjoitin toisen blogin keskusteluun. Siinä koetan kiteyttää, mikä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisussa minun nähdäkseni on olennaisinta:
Pitää vielä muistaa, mitä hallinto-oikeuden päätöksessä sanotaan. Siinä sanotaan näin: “Asian edellä todettuun epäselvään ja sääntelemättömään tilaan nähden hallinto-oikeus katsoo, ettei valittaja (siis Kovacs) ole toiminut kirkkolain 5 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta vihkiessään samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon Oulussa 5.8.2017. Tämän vuoksi tuomiokapituli ei ole voinut antaa hänelle kirjallista varoitusta. Tuomiokapitulin päätökset ovat lainvastaisia ja ne on kumottava”
Hallinto-oikeus siis katsoi, että juuri asian epäselvä ja sääntelemätön tila johti siihen, ettei Kovacsille voitu antaa varoitusta. Hallinto-oikeus ei ottanut kantaa siihen, mikä kirkon kanta on tai ei ole samaa sukupuolta olevien vihkimiseen vaan siihen, että kun sille esitetyn selvityksen mukaan asiaintila oli epäselvä, Kovacsin ei voinut katsoa siinä yhdessä 5.8. 2017 vihkimistoimituksessa toimineen kirkkolain ko. pykälän tarkoittamalla tavalla vastoin virkavelvollisuuttaan ja pappislupaustaan. Kaikki tätä pitemmälle vievät tulkinnat hallinto-oikeuden päätöksestä ovat lähinnä kirkollista viihdettä eivätkä juridiikkaa.
Missään kohtaa mikään oikeusaste ei ole päättänyt, ei päätä eikä tule päättämään sitä, mikä on kirkon oppi. Jos ei kirkko osaa siitä päättää, sitten oppi jää epäselväksi. Mutta tuomioistuin ei voi olla ratkaisematta sen käsiteltäväksi tullutta oikeusjuttua, vaan sen on juridinen kiista ratkaistava. Ja kirkon omaa epäselvyyttä ei voi kaataa kirkon työntekijän niskaan ja hänen kärsittäväkseen.
Miten olisi käynyt, jos Kovacs olisi vihkinyt homoparin kymmenen vuotta sitten? Siis jos lain tulkinta olisi ollut johdonmukainen, oltaissinko päädytty samaan tulokseen kuin nyt. Kirkossahan kai oli yhtä “epäselvä” tilanne vihittävien sukupuolen suhteen silloin kuin nytkin, jos siis tahdomme, ajatella, että se on epäselvä (mitä se esim. minusta ei ole koskaan ollut).
Ei olisi voinut vihkiä, koska avioliittolain muutos tuli voimaan vasta 2017. Kymmenen vuotta sitten kirkko selvitteli sitä, miten suhtautua parisuhdelain perusteella parisuhteensa virallistaneisiin.
Kiitos tästä selväntävästä ja tarpeellisesta puheenvuorosta.
Ilmoita asiaton kommentti