Avioliittolain muutos haastaa muutkin kuin papit
Lukijani!
Jos Sinä luulet, että neljän kuukauden päästä voimaan tuleva avioliittolaki on vain pappien päänsärky, niin pahoin erehdyt. Uusi todellisuus saattaa haastaa niin työntekijöitä, luottamushenkilöitä, seurakunta-aktiiveja kuin oikeastaan ketä tahansa. Siinä, missä pappi saa selvitysten mukaan tehdä tai olla tekemättä, joku muu voi joutua tekemään. Vaikka se olisi hämmentävää tai sotisi sisimpiä tuntoja vastaan.
Päiväkerhoissa on tapana tutustua seurakunnan toimintaan. Lasten leikkimiskykyä kunnioittaen on tähän asti voitu pitää pienoishäitä sulhasineen ja morsiamineen. Mutta entä kun pikku Kalle sanoo, että hän ei tahdo naimisiin Viivin vaan Villen kanssa? Loppuuko lastenohjaajan ymmärrys silloin siihen?
Rippikoulussa käydään läpi seurustelun ja avioliiton asioita. Kirkon työntekijät tietenkin noudattavat siinä kirkon opetusta. Mutta jos vapaa keskustelu ja pohdinta sallitaan, niin mitä vastaa pikkuseurakunnan nuorisonohjaaja kysymyksiin, jotka koskevat uutta avioliittokäsitystä? Kirkkoherra nimittäin hoitaa hallintoa, eikä ehdi sillä kertaa olla läsnä.
Entä kuinka rippikoulujen iltaohjelmat muuttuvat? Leikkimieliset Putous-ohjelman parodiat ristiinpukeutuvine sketsihahmoineen eivät enää tule kysymykseen. Ovat ehkä liian alttiita väärintulkinnoille.
Avioliiton esteiden tutkinta on viranomaistyötä eikä siinä voi soveltaa vakaumuksellista allergiaa. Vaan ehkä voi käyttää vahvemman oikeutta. Kirkkoherra, joka näihin asti on kunniatehtävänään allekirjoittanut aiheeseen liittyvät todistukset, siirtää ne vaivihkaa viraston kanslistin työksi.
Kuulutuskäytännötkään eivät voi olla syrjiviä. Siksi esirukous kirkossa avioliittoon aikovien puolesta saattaa joutua pohdintaan. Toki todennäköisyydet viittaavat siihen, että pohdinta on monistakin syistä tarpeen vain Järvenpäätä suurempien eli yli 28.000 jäsenen seurakunnissa tai yhtymissä. Asia voi nousta pöydälle eri väyliä pitkin. Luottamushenkilöt ja jumalanpalvelustehtävissä toimivat vapaaehtoiset päätynevät silloin kasvokkain vakaumuksensa kanssa.
Kun pappi suostuu, seurakunnan jäsenet voivat siviiliavioliiton solmittuaan viettää pienen rukoushetken kirkossa. Mitä luulet, saako suntio tai kanttori sen väistää?
Sinun
Harmaa rovasti
21 kommenttia
Kaikki kirkon ja sen piirissä olevat työntekijät joutuvat varmasti kohtaamaan ko. asian tavalla tai toisella.
Kirkon jäsenet saanevat edelleen ajatella omantuntonsa mukaan. Suomessa ei toistaiseksi ole “Ajatuspoliisin” vakanssia. Voi olla, että perinteistä mielipidettään avioliitosta ei sitten enää ole jatkossa viisasta ääneen lausua, sillä koskaanhan ei tiedä kuka kuuntelee ja tekee kantelun?
On kuitenkin syytä muistaa että keväällä 1.3.2016 kirkon avioliittokäsitys on täsmälleen sama kuin nytkin. Joitakin aloiteita taikka ponsia voi olla vireillä, mutta mitään muutosta nykyiseen kantaa ei olla siihen mennessä tehty.
Nostit JOUNI sellaisen kissan pöydälle, että on pakko ryhtyä harkitsemaan jotakin muuta seurakuntayhteyttä. Aika moni seurakunta-aktiivi on kertonut eroaikeistaan. Joita tähän mennessä olen yrittänyt toppuutella. Nyt nostit sellaiset näkymät esiin, että olisi varmaan hyvä ryhtyä pohtimaan asiaa tarkemmin.
Laittoi miettimään onko paikkani kirkon toiminnassa, jos jatkossa joutuu kohtaamaan itselle vastenmielisiä tilanteita jatkuvasti. kirkkoon kai kuulun siksi, että se tuottaa elämään niin paljon positiivisia asioita. Miksi sitten pysyisin kirkossa, jos vastenmielisyys nousisi päällimmäiseksi.
Pekka: “Miksi sitten pysyisin kirkossa, jos vastenmielisyys nousisi päällimmäiseksi.”
Juuri siksihän minäkin olen eronnut. Tervetuloa vaan samaan sakkiin.
Arvelisin ettei pidemmällä tähtäimellä katsoen kirkon jäsenmäärä kehityksessä ole niinkään olennaista, muuttuuko kirkon avioliitokäsitys jollakin aikavälillä, vaiko ei, vaan erityisesti se, minkälaisella prosessilla muutos tapahtuu, jos sellainen tapahtuu.
Pidemmällä aikavälillä ratkaisevaa on se, koetaanko kirkko ja haluaako kirkko tulla koetuksi uskonnollisena yhteisönä vaiko osana hyvinvointivaltion kokonaisuutta.
Ensin mainittuun korostaminen merkitsee ensin jonkinmoista eroaaltoa ja sitten jäsenmäärän tasaisempaa kehitystä jäsenmäärässä. Jälkimmäinen merkitsee jatkuvasti ja tasaisesti hiipuvaa jäsenmäärää.
Kirkon hengellistä autonomiaa korostavat ruokkivat ensin mainittua ajatusmallia ja ne jotka korostavat yhteiskunnan avioliittokäsityksen seuraamista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon nojaten, ruokkivat jälkimmäistä ajatusmallia.
Tuo perustuu ajatukseen , jonka mukaan spn-erimielisyyksein jälkeen kaikki muuttuu hyväksi. Näin ruusuista tulevaisuutta kirkko ei tule saamaan. Erimielisyyksiä nousee jatkossa lisää. ne ei tule loppumaan. Mitä enemmän väkeä lähtee ja mitä heikoimmin kirkolla menee, niin sitä enemmän tulee riitoja.
Kirjoittaja
Jouni Parviainen
Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.
Harmaa rovasti :”Mitä luulet, saako suntio tai kanttori sen väistää?”
Eipä tietenkään saa, muttaa asia voidaan hoitaa ottamalla käyttöön ”tulosjohtaminen”, jossa kirkon erilaiset palvelutehtävät hengellistä regimenttiä lukuun ottamatta eriytetään ja yhtiöitetään pääomasijoittajien omaksi ”kirkkokonserniksi”, jossa elämän tärkein asia on ainoastaan mammonan ”oman pääoman kohtuullinen tuotto”, että mammonan palvojat saavat sen ainoan mitä haluavat, eli rahaa , josta he laskuttavat kirkkoa.
Kun ”bisnesenkelit” ovat voittonsa tienanneet, he myyvät osakkeensa uusille taloudellisen voiton metsästäjille ”ilman rajoja” ja kun tuotto tulee verovaroista, investointi on niille kannattava, ja niin Suomi Oy on jälleen saatu vähän nemmän ”nousuun”.
Ilmoita asiaton kommentti