Auschwitzin opetuksia lomalla

Olinhan minä lukenut paljon natsi-Saksan historiasta ja keskitysleireistä, katsonut tunnetut elokuvat sekä käynyt Olli Vehviläisen Kolmannen valtakunnan historian luennoilla, mutta silti paikanpäällä Auschwitzissa heinäkuussa tänä vuonna se kaikki tuli ikään kuin todeksi. Se ei ollut vain historiaa tai teoriaa, vaan ihmisten todellisuutta.

Siellä katsottiin leireille tuotuja, siellä teloitettuja ja heidän teloittajiaan silmästä silmään.

Auschwitz sijaitsee Puolassa, tunnin matkan päässä Krakovasta. Auschwitz on vilkas ja suosittu matkailukohde. Oppailla on sukujuuria keskitysleirien vankeihin. Se toi opastukseen uskottavuutta ja tunnetta.

”Arbeit macht frei” –kyltti portin päällä näytti pienemmältä ja vaatimattomammalta kuin valokuvien perusteella olin odottanut. Mielessä kuva portista ja sen merkityksestä oli suurempi kuin se fyysisesti oli paikan päällä. Lukuisia kertoja valokuvissa nähdyn portin alta käveleminen värisytti.

Varsinaista leirialuetta ympäröivässä, aikoinaan sähköistetyssä piikkilanka-aidassa luki Lebensgefahr, hengenvaara. Se oli niin totta miljoonille ihmisille.

Ensimmäinen vaikutelma syntyi valtavasta määrästä parakkeja. Niitä tuntui olevan silmänkantamattomiin. Rautatie toi junat ja ihmiset keskelle leiriä. Saattoi kuvitella, miten juna toi jatkuvasti uusia ihmisiä. Perillä perheet hajotettiin ja jaettiin ryhmiin, ”toiset vasemmalle, toiset oikealle puolelle”.

Osa parakeista oli varustettu museoksi. Kylmäsi tiloissa, joihin oli koottu valtavat määrät vangeilta otettuja matkalaukkuja, hammasharjoja, kenkiä ja muita henkilökohtaisia esineitä, tai heiltä leikattuja hiuksia. Muun muassa kengistä saattoi päätellä, että leirillä teloitettiin pääasiassa siviilejä, myös suuri määrä naisia ja lapsia.

Matkalaukut koskettivat erityisesti. Laukkujen kylkeen he olivat itse kirjoittaneet nimensä, syntymäaikansa ja kotipaikkansa. Matkalaukuissa oli heidän historiansa, heidän elämänsä ja tulevaisuutensa.

Esineiden kautta asettui vankien asemaansa ja katsoi tulevaisuutta heidän silmin. Vaikutusta täydensivät valokuvat, silmiin katsovat vangit. Joissakin kuvissa saattoi nähdä vielä toivoa, parempaa kohden ollaan menossa, monissa kuvissa näkyi epätoivo tai ei-mitään.

Auschwitz 1 perustettiin vuonna 1940 Saksan miehitettyä Puolan. Sinne koottiin ihmisiä ympäri Eurooppaa, sitä tarkoitti ”keskitysleiri”. Suurin ryhmä olivat juutalaiset, joiden suhteen Hitler oli päättänyt tehdä ”loppuratkaisun”. Myös romanit ja slaavit kuuluivat Hitlerin inhokkilistalle valloitettujen maiden vastustajien ohella. Suomesta tai suomalaisista en nähnyt mainintoja.

Alkuun teloittaminen oli harrastelua ja yksittäistapauksia. Ihmisten tuhoaminen yltyi vähitellen ja vuodesta 1942 alkoi varsinainen massatuhoaminen kolmen kilometrin päässä olevalla Birkenaun leirillä.

Neuvostoliiton leireillä 1930–40 –luvuilla tuho oli ilmeisesti vielä laajempaa. Tuhoamisen kohteet olivat osaksi samoja, kuten juutalaisia, mutta erityispiirteenä Stalinin leireillä olivat oman maan kansalaiset, usein ”aaltoina” ryhmittäin, ammattikunnittain ja perheittäin, jopa hänen omia kannattajiaan. Saksassa ei niinkään tuhottu oman maan kansalaisia juutalaisia lukuun ottamatta.

Auschwitzissa ”krematorio” sijaitsi leirin aidan ulkopuolella. Vieressä oli leirin komendantin asuinrakennus viihtyisällä puiden reunustamalla ja suojaamalla tontilla.

****

Tuo on historiaa. ”Ne ovat niitä Hitlerin ja Stalinin tekoja, jotka eivät enää toistu.” ”Ei saa ottaa natsikorttia esille.” Aikalaiset ovat puolustautuneet, että ”emme tienneet” tai ”noudatimme vain käskyjä”.
Auschwitzissa oli museon oven yläpuolelle kirjoitettu, että ”joka ei tunne historiaa, voi joutua kokemaan sen uudelleen”. Euroopassa ollaan tarkkoja, että natsitunnuksia ei saa käyttää, eikä niiden merkeissä kokoontua. En usko, että niistä on enää vaaraa. Vaara on pukeutunut toisenlaiseen asuun ja käyttää muita tunnuksia, mutta on olemassa.

Ihmisarvoa poljetaan ja halveksitaan tänäänkin eri puolilla maailmaa. Ihminen on kekseliäs, kun toinen on hänen vallassaan. Mutta uhrit katsovat meitä, silmiin. 

19 kommenttia

  • Tuula Okkonen sanoo:

    Demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaminen on aikamme tärkein poliittinen tehtävä. 1930- ja 1940-lukujen ihmisyyden alennustila on onneksi museoitu pahuuden monumenteiksi – ja jokaisen eurooppalaisen pitäisi käydä tutustumassa jollakin lukuisista keskitysleireistä natsien toimeenpanemaan joukkotuhontaan. Kannattaa pitää mielessä, että natsipuolue ei koskaan saanut vaaleissa ehdotonta enemmistöä, huolimatta siitä, että saksalainen suurteollisuus auliisti rahoitti Hitlerin kampanjointia työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen nujertamiseksi. Hitleriä ei myöskään valittu vaaleilla presidentiksi. Hänestä tuli johtaja valtiopäiväedustajia painostamalla ja poikkeuslakien hyväksymisen jälkeen. Välittömästi tämän jälkeen poliittisia vastustajia alettiin koota keskistysleireille. Myöhemmin tuho kohdistettiin juutalaisiin, romaneihin, homoseksuaaleihin, vammaisiin, vanhuksiin, päähän haavoittuneisiin sotilaisiin jne. Pidetään siis silmät auki ja ollaan valppaina: huolimatta lähimenneisyyden opetuksista maassamme ja Euroopassa on piirejä, joissa ihannoidaan väkivaltaa poliittisen ohjelman läpiviemisen keinona.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    “Pidetään siis silmät auki ja ollaan valppaina: huolimatta lähimenneisyyden opetuksista maassamme ja Euroopassa on piirejä, joissa ihannoidaan väkivaltaa poliittisen ohjelman läpiviemisen keinona.”

    Jokunen vuosikymmen sitten Suomessa tosiaan oli liike, jopa varsin merkittävä sellainen, joka kannatti viimekädessä väkivaltaa omien poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen, eli SKP.

    Nyt en parhaalla tahdollakaan löydä Suomesta tälläisiä vastaavia “piirejä”, ainakaan missään poliittisesti merkityksellisessä määrin.

    Sen sijaan totalitarismille läheistä sukua luonnollisesti on nykyajassa “silmien auki pitäminen ja valppaana oleminen” itsen ja oman ideologian kanssa erimieltä olevien löytämiseksi. Samalla se on omiaan mitätöimään Auschwitzin järkyttävät ja kauheat opetukset.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Konttinen sanoo:

    Jorma > Eli kun Hitler on vainonnut juutalaisia, niin tämä ei todista, että juutalaisten toiminta on hyväksyttävää ja oikein – hehän tappoivat Kristuksen. Jouni Konttinen, tällaiseen argumentaatioon sinun logiikkasi johtaa.

    V: Ei johda. Se johtaa siihen, että vaino jotakin ihmisryhmää kohtaan ei todista, että tuon ryhmän toiminta on oikeaa tai väärää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Se, että jotain ihmisryhmää tai ihmisiä ylipäätään vainotaan on väärin riippumatta siitä, minkälaisia nuo vainotut ovat. He ovat varmaan yhtä hyviä, huonoja tai pahoja kuin me itse kukin. Vainoamisen vastustamisen pointti ei tietenkään ole siinä, että vainotut olisivat ihanneihmisiä, vaan siinä, että vainoaminen sinänsä on väärin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Konttinen sanoo:

    Olen samaa mieltä ja niinpä aiemmin kirjoitin, että vainoaminen on aina väärin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Jukka Petäjä kirjoittaa hyvin tämän päivän HS:ssa kuinka vain muutamia kuukausia Sachsenhausenin ja Buchenwaldin keskitysleirien vapauttamisen jälkeen neuvostoarmeija otti leirit uudelleen käyttöön. Itä-Euroopan II ms:n jälkeinen kohtalo oli hirvittävä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    “Toisin kuin kommunismin, kansallissosialismin kannatusta ei Suomessa koskaan ole merkittävässä määrin ollut.” Miten tuon asian kanssa mahtaa olla? http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapuan_liike

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Martti Pentti, ehdin jo poistaa tuon osan kommentistani muilta osin hiukan epätarkkana. Silti. Lapuan liike ei edustanut kansallissosialismia, ei sinne päinkään. IKL:ssä jossain määrin tiettyä hengenheimolaisuutta oli, muttei siinäkään varsinaista kansallisosialismia. Jopa rovasti K.R. Kares otti etäisyyttä Saksaan kristallnachtin jälkeen.Lapuan liikkeen suhteen jonkunlaiseksi aatehistorialliseksi vertauskohdaksi voisi ottaa Karlis Ulmaniksen “maalaisliittolaisen diktatuurin” Latviassa 1930-luvulla.

    Tyypillistä. Kun joku viittaa suomalaisen äärivasemmiston sysimustaan lähihistoriaan, vedetään useimmiten jossain vaiheessa anakronistisesti Vihtori Kosola/Lapuan liike esiin yli 80:n vuoden takaa.

    Pitäydyn edelleen väitteessäni, että kansallissosialismia Suomessa ei ole, edistyksellisten piirien märkiä toiveunia lukuunottamatta, merkittävässä määrin koskaan ollut. Kansallissosialismin ideologinen kaksoisveli kommunismi sen sijaan kylpi maassamme ei vielä kovinkaan kauan sitten suuressa suosiossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Suosittelen filmiä “Shoah”. Se on kaiken kaikkiaan monituntinen kuvaus tuosta ajasta eri henkilöiden kertomana, osaksi salaa kuvattuna. Katsoimme sen ensin englanninkielisenä versiona Thaimaassa muutama vuosi sen julkaisun jälkeen, myöhemmin alkuperäisenä ranskankielisenä versiona suomenkielisin tekstein. Etenkin ensimmäinen katselukerta jysähti, vaikka olinkin paljon asiasta aikaisemmin lukenut. (Siiinä on uusia näkökiulmia Auschwitzin kävijöillekin. Suosittelen.)

    Ajoimme kiertoajelun Varsovassa 1987. Opas otti uskaliaasti poliittista kantaa kuljettamalla meitä vaivihkaa “luvattomille paikoille” (mm murhatun katolisen papin Jerzy Popieluszkon kirkon ohi.) Erityisen vaikutuksen teki pysähtyminen sen aseman lähelle, josta gheton kiinni saadut asukkaat kuljetettiin keskitysleirille. Sillä matkalla kaikenlaiset

    uhrit katsoivat meitä, silmiin

    Siellä tajusi, kuinka helposti itse kukin meistä on vietävissä milloin minkin aatteen perässä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava
    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.