Kristinoppi ei ole aina ollut yksi ja sama. Kirkon dogma on kokenut monia muutoksia, ja jatkuvasti sitä myös on tulkittu ja tulkitaan eri tavoin. Niinpä keskiajalla oli täysin oikeaoppista vainota ihmisiä muka noitina ja mitä raaimpien kidutusten jälkeen polttaa heitä rovioilla. Tämä mielettömyys jatkui aina uudelle ajalle asti. Mutta näin ei ollut vain keskiajalla, sillä jo alkukirkon aikana heti, kun itseen kohdistuvat vainot lakkasivat, tuli juuri kristityistä mitä verisimpiä toisinajattelijoittensa vainoajia. Ja tämä oli tietysti mitä oikeaoppisinta ja Jumalalle otollisinta toimintaa, jonka kirkon ylin johto siunasi. Veristä manttelia kantoivat päällään monet kirkon johtajat, joukossa jopa nykykirkonkin suuresti arvostama kirkkoisä Augustinus (354.430 jKr.).
Tämä oppinut kirkkoruhtinas tunnetaan kirkon kivijalkojen ’perisynti- ja armo-opin’ luojana. Ja hän oli myös mies, joka myös armottomasti vainosi oikealta polulta poikenneita.Augustinuksen vaikutus ’harhaoppisten’ kohtaloon oikin siksi suuri, että tätä kirkon jättiläistä on syytä tarkastella hieman tarkemmin.
Augustinus syntyi 354 jKr. Numidian Thagastessa Pohjois-Afrikassa. Hänen isänsä Patricius oli jäänyt pakanaksi, mutta äiti Monica oli kristitty ja halusijohdattaa ja kouluttaa poikansa katoliseen uskoon. Poika opiskelikin innokkaasti, tutustui Ciceron kautta filosofiaan ja Hortensius-teoksen kautta gnostiseen Maniin. Hän opetti itse retoriikkaa Karthagossa ja sai tässä roolissa opettajan toimen Milanosta, missä piispantalossa oli mukana platonisessa keskustelupiirissä, jossa kristillisiä kirjoja tutkittiin erityisesti platonismin valossa. Pian Augustinus antoi Milanon piispa Abrosiuksen kastaa itsensä kristityksi.Äiti Monican toiveet olivat toteutuneet.
Kääntymykseen lienee vaikuttaneet paitsi kristinuskon filosofinen houkuttelevuus ja äidin toiveet myös henkilökohtaiset ongelmat, sillä Tunnustuksissaan Augustinus kertoo olleensa nuoruudessaan lähes erotomaani ja juoppo. Hän eli ahdistuksissa ja omatunto soimasi. Kristinusko oli anteeksiantamuksen usko ja vieläpä kovin yksinkertainen; syyllisyydestä pääsi, kun uskoi, että kaikki on pohjimmiltaan Adamin lankeemuksen syytä, ja kaiken saa uskosta Jeesukseen ja tämän sovituskuolemaan armosta anteeksi. Tästä havainnosta oli lyhyt matka perisyntioppiin.
Augustinus otti kristilliset pohdinnat vakavasti ja vetäytyi Jeesuksen tavoin mietiskelemään elämäänsä ja maailmaansa erään ystävän maatilalle, minkä hiljaisuudessa ja rauhassa hän alkoi myös kirjallisentuotantonsa.
Täällä Italian maaseudulla hän luonnon ja platonisten kirjojen innoittamana tuotti paitsi monia filosofisia dialogeja myös tärkeimmän teoksensa: De Civitate Dei. Ohitan kuitenkin hänen filosofis-uskonnolliset pohdintansa tähän yhteyteen aivan liian laajoina ja tähän yhteyteen tarpeettominakin, mutta aiheeseen liittyvinä hänen platonilaisväritteistä mystiikkaansa ja sielua koskevia käsityksiään sivuan hieman.
Tämä oppinut kirkkoruhtinas tunnetaan kirkon kivijalkojen perisynti- ja armo-opin luojana Erityisen paljon Augustinus oli saanut vaikutteita pakanallisesta platonismista ja gnostisesta manikealaisuudesta. Vaikka hän myöhemmin ottikin etäisyyttä manikealaisuuteen ja naamioi Platonin ideat Jumalan ajatuksiksi, on niin gnostilaiset kuin platonisetkin vaikutukset hänen opeistaan selvästi nähtävissä. Erityisen hyvin ne näkyvät hänen käsityksissään sielusta ja sen mystisestä kohoamisesta näkyvän maailman ja älyllisen taivaan kautta kohti Jumalaa. Tässä kohtaamisessa Augustinus kokee unio mystican eli sielun yhtymisen jumalalliseen Itseen. Hän kohtaa lopulta opettajansa, joka on Kristus-logos. Tämä opettaja valaisee ihmisen sielulle tiedon ikuisesta ja muuttumattomasta isästä.
Vaikka Augustinus irtisanoutuu Platonin ajasta aikaan vaeltavasta sielusta, jotta ei joutuisi lähelle oppia sielun ennalta olosta eli pre-eksistenssistä, on hänen uniomysticassaan selvästi jälkiä platonilaisesta mystiikasta. Näin esimerkiksi teologian tohtori Pauli Annalan mukaan, joka kristinuskon filosofis-teologisia juuria haravoivassa kirjassaan: Antiikin teologian perintö: kristillisen platonismin viisi vuosisataa kuvaa myös augustinolaisen teologian mystistä puolta, joka ilmiselvästi on Platonilta peräisin. Mystiikanteologiassaan Augustinus Annalan mukaan vain yhdistää Platonin malleja kristinuskon rakenteeseen. Onhan Platon, kuten Augustinuskin korostanut, että ihmisen sielu tahtoo päästä yhteyteen tosiolevaisen kanssa ja tämän mahdollistaa molempien mukaan erityinen sielussa asuvan rakkauden
nostovoima.
Noustakseen sielu tarvitsee kuitenkin ’Jaakobin tikapuut
’, joita pitkin Augustinus näkee sielun nousevan
mystisessä visiossa kohti Jumalaa ja Rakkautta.
Pauli Annala siteeraa:
”Me kuljemme tuota Itseä kohden yhä palavammassa mielentilassa ja kuljemme askel askelelta perille asti läpi koko näkyväisen maailman ja itse taivaan tuolle puolen, mistä aurinko, kuu ja tähdet loistavat maan päälle.”
Mutta sielun nousuun ei riitä vain rakkaus, joka sielussa asuu, sillä todelliseen viisauteen ja todelliseen Isän tuntemiseen sielu tarvitsee yhteyden sielunsa sisäisyydessä asuvaan Kristus-logokseen, joka on sielun opettaja, matkaopas ja välittäjä sen matkalla kohti todellista valoa ja viisautta. Tähän asti Augustinuksen käsitykset ovat soveltuvin osin kuin suoraan gnostikkojen kirjallisuudesta, mutta sitten tie erkanee hieman, kun Augustinus näkee tämän logoksen ruumiillistuneena Jeesuksena.
Gnostikkojen Kristus jää pneumaattiseksi valo-olennoksi. Ellei Augustinus olisi pitänyt sielua ikään kuin tilaustyönä ja jokaista elämää varten erikseen luotuna, ei hänen muut sielua koskevat käsityksensä olisi asettaneet esteitä jälleensyntymisopin uusplatonisen mallin ja sen tavoitteiden hyväksymiselle. Ei etenkään kun hän Tunnustuksissaan kysyy:
”Enkö elänyt toisessa ruumiissa ennen kuin tunkeuduin
äidin kohtuun?”
Myös jälleensyntyvän sielun lopullinen tavoite oli hänestä kehittyä .askel askelta. yhä täydellisemmäksi ja täydellisemmäksi ja sulautua lopulta jumaluuteen. Mutta Augustinuksen käsitys sielusta määräsi suunnan myöhemmin kehittyvälle opille kertakäyttösieluista, jotka viimeisimmän teologisen selityksen mukaan kuolemassa myös kertakaikkisesti kuolevat ja jotka Jumala ylösnousemuksessa luo täysin uusiksi kirkastusruumiiksi, joilla on kuolemaa edeltänyt persoonallisuus. Mutta näiden kirkastusruumiiden ominaisuuksia ei teologia käy tarkemmin määrittelemään. Ja niin jää arvoitukseksi, nouseeko sielu taivaan ihanuuteen sen ikäisenä ja kuntoisena, kun kuolema on sitä kohdannut, vai onko sielulla jokin muu ajaton laatu.
Augustinus palasi Italiasta Numidiaan 391 jKr. Hän perusti kotikaupunkiinsa askeettisen yhteisön -gnostilaisvaikutusta tässäkin-, mutta pian hänet kutsuttiin hoitamaan piispan virkaa Hippooseen, ja se merkitsi Augustinuksen liittymistä osaksi uskonnollispoliittista valtajärjestelmää ja hänen uskonnollisen viattomuutensa loppua. Sillä piispana hän joutui tietysti osallistumaan Afrikan kirkon synodeihinja joutui ottamaan kantaa ajan moniin kiistoihin,joiden kohdalla sai hankkimansa vaikutusvallan ansiosta paljon myös ratkaisuvaltaa.
Lisää valtaa Augustinus oli saanut asettuessaan kirkko-ja uskontopoliittisissa keskeisissä kiistoissa keisarin ja valtion kannalle, ja keisari tietysti vastavuoroisesti suosi Augustinusta. Tämä sai keisarin kiinnostumaan valtion ja kirkon yhtenäisyydestä ja eliminoimaan sen nimissä kirkon maallistumista vastaan taistelleet harhaoppiset kuten ns. donatolaiset, jotka 400-luvun alussa lähes täydellisesti tuhottiin. Pohjoisafrikkalainen piispa Donatus ja donatolaiset olivat edellyttäneet, että pappien eli sakramenttien jakajien piti olla henkilökohtaisessa uskossa ja kirkkoonkin olisi saanut kuulua vain pyhiä ihmisiä, joita maailma ei ollut saastuttanut. Augustinus liittoutui siis maallisen keisarivallan kanssa saadakseen aikaan lakeja tällaisia mielettömyyksiä esittäneiden vaientamiseksi. Olihan hänen mielestään keisarin ryhdyttävä toimenpiteisiin .jumalanpilkkaajia. vastaan ja pakottaa
nämä takaisin .totuuden tielle..
Donatolaisvainoissa Augustinus loi pohjan katoliselle eli yleiselle kirkolle ja sen lopulta lähes täydelliselle maallistumiselle. Maallistuneiden pappien sakramentti oli pätevä ja heidän välittämänsä armo toimi mitä hirvittävimmän pyövelikeisarinkin pelastajana. Ainakin keisarin omasta mielestä.
Augustinus onnistui tuhoamaan myös ns. pelagiolaiskirkon.
Alun perin brittiläinen piispa Pelagius oli nimittäin uskaltanut opettaa, että pelastumiseen vaikuttavat myös ihmisen vapaasta tahdosta nousevat teot eikä yksin armo. Augustinus, jonka oma syyllisyys oli kiinni nimenomaan absoluuttisen armo-opin antamasta anteeksiannosta, omisti koko loppuelämänsä pelagiolaisuuden vastustamiseen. Hän onnistuikin hankkimaan Pelagiokselle ensin Pohjois-Afrikan piispojen tuomion, ja kun keisari vuonna 419 jKr.sääti vielä ediktin, missä pelagiolaiset piispat määrättiinerotettaviksi kirkosta, oli Pelagios kärsinyt lopullisen tappion. Ei ole selvää, tuhosiko AugustinusPelagiuksen myös fyysisesti, mutta Pelagius jokatapauksessa hävisi tuolloin historian näyttämöltä.Hänen oppinsa putkahtivat kuitenkin ns. semipelagiolaisuutena
esiin myöhemmin.
Augustinuksen vaikutus tuleviin noitavainoihin johtuipuolestaan siitä, että hän oli alkanut pitää pakanallisiajumalia demoneina eli pahoina henkinä. Tämännäyttää mm.Antero Heikkinen teoksessaan Paholaisen
liittolaiset.5 Augustinuksen tunnetuin teos mainittu Civitas Dei (Jumalan valtakunnasta) pohdiskeleekin demoneja ja niiden asemaa maailmassa.
Augustinus uskoi ihmisten ja paholaisten myös harjoittavan sukupuolisuhteita ja tämä käsitys kiihotti
sitten noitavainojen aikoina yksinkertaisten uskovaisten mielikuvitusta ja oli suurena syynä noitien
roviokelpoisuuteen. Sillä vaikka Augustinus ei Heikkisen mukaan itse näy keksineenkään kaikkia
mielettömyyksiään, ne nousivat merkittäviksi Augustinuksen nauttiman arvovallan tähden ja huipentuivat
kirkon suuresti myötävaikuttamina keisari Theodosiuksen aikana annettujen ediktien kammottaviin
seurauksiin.
Augustinus taisi olla ensimmäinen joka katsoi myös oikeutetun sodan prinsiippejä.
Matka tänne asti on pitkä mutta nykyiseen kriisiin katsottuna Ukrainassa vielä haastavampi ymmärtää.
Venäjä käy nyt luonnollista sotaa Kantin mukaan elinpiiristään huolta katsoessaan.
Pääministerimme ehdotus koneista työhön on kova sana mutta koneet tykeillään eivät tee mitään. Tarvitaan lavetille ohjuksia ja näistä Yhdysvallat ovat tarkkoja. Ja näitähän Suomella on.
Kyseessä on näin tarkka prioriteettien ymmärtäminen ettei tule isoa posahdusta.
Pääministerimme lukuisat avustajat eivät nyt olleet avuksi. Valitettavaa on myös Marinin kiidon katkeaminen mennä eteenpäin EU. n virkateissä.
Mukavaa on huomata miten hellämielisesti älyttömyyksien esittäjää poliitikot kohtelevat ulostuloillaan.
Pääministerimme toive pikaisesta Naton ja EU. n jäsenyydestä Ukrainalle on kaunis mutta eiköhän Suomen tuet ole nyt tapissaan.
Yhtä konetta varten tarvitaan asiantuntevaa henkilöstöä mukaan. Määrää en tässä katso. Olisivatko nämä Ihmiset myös Pääministerimme lupausta Ukrainalle.
Muistaakseni 1730. tä luvulla Espanjassa tuhottiin viimeisiä epäonnisia kirkon toimesta kelpaamattomina. Noitina kyllä Ihmisiä katsottiin myöhemminkin.
Miksihän kirkkolaitos ei ole koskaan Itse halunnut ymmärtää Oikeutetun Sodan periaatteita vaan ennakoivasti on aina valinnut Immanuel Kantin huomion luonnollisesta sodasta missä ei tarvitse katsoa kuin Itseään.
Pääministeri ei luvannut mitään, eihän hänellä siihen ole valtuuksia. Hän heitti ilmaan ajatuksen, se on sallittua. Tyypillisesti miehet yhtenä rintamana tietysti torpedoivat ajatuksen. Kamala kun nainen kävelee yli, miehet taas tekevät sitä mennen tullen. On niin pelottava nainen !
Tämä asia ei kuulu tähän keskusteluun, on vaan kommentti edelliseen.
Seppo Heinola:”” sillä jo alkukirkon aikana heti, kun itseen kohdistuvat vainot lakkasivat, tuli juuri kristityistä mitä verisimpiä toisinajattelijoittensa vainoajia.””
Tuossa vedetetään mutka suoraksi ja mennään metsään rajusti eli ei ymmärretä Raamatun sanaa.
Ensinnäkin Jeesus sanoo:
Matt. 11:12
Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
Siis tuossa sanotaan selkeästi että alkuseurakuntaa vainotaan ja senjälkeen nämä hyökkääjät perustavat oman ”taivasten valtakunnan” eli alkavat nyt ns ”kristittyinä” vainoamaan toisia.
Tämän saman voi ymmärtää myös Jeesuksen sanoista:
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.(Matt.7)
Ainakin tällä kertaa Pasasen kommentti täyttä asiaa.
Vai niin, että vainojensa jälkeinen ’uusi kristikunta’ ei ollutkaan kritillinen eikä siinä kaiketi olut yhtään oikea Pasasen hyväksymää uskovaa? Pasasen argumentointi täyttää tässä kohta kuuluisan vertauksen Pispalan palopäällikköön: ”Ihan väärin sammutettu= Ihan väärin uskottu..
Kiitos asiantuntevasta blogista. Valtataistelu kirjoitusten ”oikeasta” tulkinnasta on aina ollut kova. Kuten myös kirkkoruhtinaisen lyöttäytyminen maallisiin vallanpitäjiin. Niin Suomessa kuin nyt Venäjällä. Tarkoitus pyhittää keinot.
Lyöttäytyivätkö Jeesuksen opetuslapset hänen seuraansa suurten puheidensa takia ?
Kysymys pelastuksesta ei ole mitään ihmisten valtataistelua. A oli aivan oikeassa, että yksin armosta ihminen pelastuu ja sen eteen pitikin tehdä jotakin, kun kysymys on Jumalan kunniasta, ei meidän ihmisten.
Ellen väärin muista niin, Augustinus eli vapaassa suhteessa naishenkilön kanssa ja heillä oli myös lapsi.
Äiti hankki Áugustinukselle neitsyt tyttären vaimoksi, siis hyvin nuoren ja Augustinus joutui odottamaan kaksi vuotta, ennen kuin avioliitto voitiin, niin sanotusti panna täytäntöön. Täysi-ikäisyys oli korkeintaan 12-vuotta tuossa vaiheessa.
Augustinus jätti naisensa ja lapsensa ja liittyi äidin valitsemaan lapseen, ja kuuluisa rukous kuuluukin. ” Anna minulle uusi puhdas sydän, mutta älä ihan vielä ”
Noitavainoista saa hyvän käsityksen uusimista tutkimuksista. ”Ruotsin noitavainot eivät nousseet kirkosta instituutiona, vaan kyse oli tavallisten ihmisten massahysteriasta. Kirkko ei masinoinut noitavainoja vaan jopa vastusti niitä.” https://yle.fi/a/3-10437626. Tuossa keskustelua asiasta; https://www.youtube.com/watch?v=Af5QBWX743g. Aleksi Peuran teos ja osittain samaa tässä: https://www.youtube.com/watch?v=pk6y8K_YxVM, Aleksi Peuran teos; https://like.fi/kirjat/jumalan-viholliset/
Kristinuskon oppipohja on kehittynyt vuosien aikana, siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kristinusko on aina tunnustanut filosofien merkityksen, joissakin kirkoissa filosofien kuviakin on esillä. Heitä pidetään vilpittöminä totuuden etsijöinä.
Augustinuksen merkitys oli hänen eläessään marginaalinen, koska kirkollinen painopiste oli muualla, toisissa keskuksissa. Yhtenäinen kirkko ei ikinä omaksunut Augustinuksen perisyntikäsitystä. Läntinen kirkko ja protestantit omaksuivat hänen näkemykset. Tässä kulkee suuri antropologinen ero. Tosin luterilaiset eivät hyväksy mitään tahdon vapautta suhteessa Jumalaan. Luther siis fiksasi Augustinusta. Sepon silmiinpistävä väite ei löydä mitään faktaa ympärille; ” Ei ole selvää, tuhosiko Augustinus Pelagiuksen myös fyysisesti” pelkkää, kuten kirkon syyllistäminen noitavainoista.
Myös Marko Lamberg kirja Noitaäiti — Malin Matsintyttären tarina on hyvä. Tosin myös traaginen. Lapset vetivät retkuun jopa Ruotsin kuningasta.
https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/noitaaiti/2490565
Kyllä noitavainot perustuivat kirkon opetuksiin ja pelotteluihin siitä, että noitia ylipäätään muka oli. Noitaopin kehittäjä oli kirkkoisä Augustinus!
Noitien tappamiset perustuivat Raamatun lauseeseen: ”Noitanaisen älä anna elää’ ja eikö muka kuuluisa kaamea noitavainojen oppikirja ’Noitavasara’ ollut juuri kirkonmiesten tekemä?
Kirkonmiehet kaiketi säikähtivät sitten ,kun homma lähti ns. lapasesta, ja kidutetut alkoivat tuskissaan päästellä suustaan myös heidän nimiään.
Hyvä tutkimus on Antero Heikkisen ’Paholaisen liittolaiset’. Ja Marko Nenonen on kirjoittanut asiasta paljon asiallista.
Mirkka Lappalainen – Pohjoisen noidat – Oikeus ja totuus 1600 luvun Ruotsissa ja Suomessa. ”Noitavainot alkoivat 1600-luvun valeuutisista ja johtivat nopeasti aikansa someraivoon – Pohjoisessa hysteria ei ollut lähtöisin kirkosta vaan kansasta.”
Seppo, puhuu oman ideologiansa mukaisesti, välittämöttä uusista tutkimuksista. Augustinuksesta et nyt mitenkään saa noitin tappajaa. Mielikuvitus tietysti laukkaa, pysy kuitenkin faktoissa.
”Pohjoisessa hysteria ei ollut lähtöisin kirkosta vaan kansasta.”
Kukas kansalle oli opettanut että Saatanan kanssa paritelevia noitia muka oli olemassa? Eikö käsite Saatana ja noita tässä mielessä olleet kirkkolähtöisiä?
Kirkossa käynti oli pakko ja saarnoissa pauhattiin tulikivenkatkuisesti saatanasta ja noidista ja muista kauheuksista. Ja se upposi yksinkertaiseen oppimattomaan kansaan hyvin.
Kirkossa puhuttiin yleensä autuudesta, saarnojen aiheet olisivat olleet noituudesta. No joo tää on taas tätä. Pakanallisisa kultuureissa noidat, samaanit ym ovat normaalia, ei niihin kirkkoa tarvittu.
Väitäkö Paajanen aivan tosisasi ettei noitaoppi siinä muodossa kuin sitä noitavainojen ajalta ajateltiin,. ollut kirkosta lähtöisin ja ettei kirkolla olut vainojen kanssa mitään tekemistä?
Pakanasuomi ei shamaanejaan kiduttanut ja polttanut, heitä kunnioitettiin lääkäreinä, mutta näistä kansaparantajista tehtiin noitia kyllä kristinuskon toimesta.
Noitavasara eli Malleus maleficarum (saks. Der Hexenhammer) on noitavainojen aikaan vuonna 1486 julkaistu kirja. Sen kokosi inkvisiittori Heinrich Kramer (n. 1430–1505), ja hän liitti kirjaan munkkiveljensä Jakob Sprengerin (1436–1495) nimen ilman tämän suostumusta.[1] Noitavasarassa annetaan yksityiskohtaisia ohjeita noitien kuulusteluun ja tunnistamiseen; kidutuksella hankittua tunnustusta pidettiin luotettavana.
Seppo, tietosi kaipaavat päivitystä. Olet lukkiutunut, syytät Augustinusta, roomalaiskatollisia, luterilaisia ja teet yksioikoisia päätelmiä, jossa syytettyinä ovat juuri nämä. Historiaa ei tehdä mielikuvituksella, ainakaan vakavaa historian tutkimusta. Se mitä sinulle annetaan vinkiksi, sivuutat ja jatkat omaa.
Seppo kirjoittaa; ”Pakanasuomi ei shamaanejaan kiduttanut ja polttanut, heitä kunnioitettiin lääkäreinä, mutta näistä kansaparantajista tehtiin noitia kyllä kristinuskon toimesta.”
Suomessa sen tullessa kristinuskon vaikutuspiiriin, shamaaneita ym ei ole poltettu, eikä kidutettu.
Mitä tulee noitavasaraan, niin jo vuonna 1490 katolinen kirkko kielsi Noitavasaran epäeettisenä ja laittomana. Siitä huolimatta kirja levisi laajalle, ja siitä ilmestyi 36 painosta kirjapainotaidon keksimisen ansiosta vuosina 1486–1669.
Sitä käytettiin ohjenuorana monissa maallisissa tuomioistuimissa maaseudulla, missä tuomarit eivät tienneet, miten noitaoikeudenkäynti piti järjestää.
Sen kritiikittömistä mutta värikkäistä noituuden kuvauksista tuli tärkeä lähde monille myöhemmille noituutta käsitteleville teoksille.
Teos ei varmastikaan sinänsä synnyttänyt laajoja noitavainoja, kuten jotkut historioitsijat ovat väittäneet.
Sen vaikutusvalta perustui pikemminkin mielikuvituksellisiin kuvauksiin noitien edesottamuksista seksihurjasteluista lapsenmurhiin ja noitien muka aiheuttamiin sairauksiin ja onnettomuuksiin.
”Augustinuksesta et nyt mitenkään saa noitien tappajaa. Mielikuvitus tietysti laukkaa, pysy kuitenkin faktoissa.”
Pysypä itse, sillä EN missään ole tehnyt Augustinuksesta noitien tappajaa vaan n o i t a o p i n alkuunpanijan, Etkö osaa lukea?
Seppo, näytäppä niitä tekstejä missä Augustinus luo tämän noitaopin. Tekstit ja systemaattiset kirjoitukset esiin!!!
”Seppo, näytäppä niitä tekstejä missä Augustinus luo tämän noitaopin. Tekstit ja systemaattiset kirjoitukset esiin!!”
Augustinus käsittelee ja laaduttaa demoneita useissa teoksissaan, mm Jumalan Kaupungissa ja Tunnustuksissa. Asiasta on tehty väitös kirjoja ja graduja paljon.
Seppo, demonologia on ihan normaali siitä ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä noitavainoihin. No näytäppä niitä Augustinuksen noitatekstejä jossa puolustetaan noitavainoja, kidutuksia ja noitarovioita, jotka syntyi 1000 vuotta myöhemmin.
Paajanen vaihtoi taas notkeasti levyä, kun osoitin Augustinuksella olen voimakas vaikutus demonologiaan levitti Paajanen välillä jo supistamiaan maalitolppia eli nyt hän vaatii minua osoittaman että Augustinus olisi vaatinut polttamaan noitia. Enhän minä missään tämmöistä ole väittänyt.
Minä vain osoitin, että vainohin johtaneella noitaopilla oli Augustinus-lähtöinen kristillinen pohja.
Polttamisvaatimuksia kyllä esitti sitten mm. Martin Luther, joka oli valmis polttamaan noitia vaikka ’omin käsin’
Seppo heinola kirjoittaa; ” Minä vain osoitin, että vainohin johtaneella noitaopilla oli Augustinus-lähtöinen kristillinen pohja.” Tämä on kehäpäätelmä. Jeesus puhui itse riivaajista ja ajoi ulos saatana joukkoja. Mielummin pitäisi, tehdä se johtopäätös, että se on Jeesuksen syy. Saksan juutalaisvainot johdettiin mm. Lutherin juutalaisvastaisista kirjoituksista. Seppo voit ratsastaa aina kristinuskolla ja syyttää sitä noitavainoista.
Vastaavasti, koska teosofit eivät systemaattisesti tunnusta Jeesuksen absoluuttista jumaluutta, ja lihaksi tullutta inkarnaatiota he puolustavat noitia. Tällainen on argumentaatio taso. Augustinuksen tekstejä voi vääntää ihan miten haluaa ja hänestä saa syntipukin väistäen itse vastuun.
Kiitos Seppo mielenkiintoisesta blogista.
Augustinuksen vaiheet ovat monen kirjavat ja kirjoitukset myös elämän kaikille osa-alueille ulottuvia. (Lähes 100 teosta) Augustinuksen teologiset kirjoitukset kulminoituvat kuitenkin lähes yksinomaan Paavalin kirjeiden tutkimiseen, joista Kirkkoisä löysi lahjavanhurskauden, joka muuttaa ihmisen käsityksen Jumalasta, joka Ei vihaa ihmistä, vaan Rakastaa ihmistä, Kristuksen tähden/kautta.
Taistelu pelagiolaisuutta (Pelagius) vastaan, joka selitti Paavalin ajatuksia toisella tapaa. Hän korosti, että ihmisellä on mahdollisuus luonnollisilla kyvyillään elää synnittömästi synnynnäisen vapautensa mukaan. (Hän piti syntiä luonnon vastaisena järjettömyytenä, ja piti syntiä vain tekona, eikä ihmisen perimmäisenä olemuksena.)
Pelagius opetti, että ihminen voi irtautua synnistä, kun hän vain toimii järkevästi.
Kysymys Kristuksen sovituksen ja lunastuksen totaalisesta luonteesta oli myös lopulta Lutherin Hengellisen heräämisen tärkein prinsiippi ja Augustinuksen kirjoitukset ohjasivat myös Lutherin Paavalin kirjeisiin.
Luther itse sanoi Augustinuksen ”Henki ja kirjain” (De spiritu et littera liber unus) teoksen vahvistaneen sen ytimen, mikä lopulta johti Lutherin löytämään Paavalin julistaman Lahjavanhurskauden.
Onkin hyvä oppia erottamaan Jumalan Vanhurskaus ja ihmisen omavanhurskaus, (tekopyhyys), josta Augustinus paljon kirjoittaa.
Jos näitä ei osaa erottaa, niin Kristuksen sovitustyö on mennyt hukkaan ja Jumala ei näyttäydy Rakastavana Isänä, vaan hirmuvaltiaana, joka vain vaatii ihmiseltä töitä hyväksynnän saavuttamiseksi. (Armo Kristuksessa on täydellisesti pois suljettu, kunnes ihminen saavuttaa vanhurskauden)
Augustinus oli siis Jumalan Vanhurskauden saarnaaja, kuten oli myös Paavali, ja lopulta, kuten myös Kristus Itse On.
Ismolta hyviä, Augustinus on myös kanonisoitu pyhä Idässä ja Lännessä.
Pyhä Augustinus, Hippon piispa
Augustinus syntyi vuonna 354 Tagastessa nykyisen Algerian alueella. Hänen isänsä Patricius, joka oli arvostettu pieni maanomistaja paikkakunnalla, otti kasteen vasta viimeisinä vuosinaan, mutta hänen äitinsä pyhä Monica (4.5.) oli harras kristitty, joka vei pojan jo lapsena säännöllisesti kirkkoon ja katekumeenikouluun. Kaste lykättiin kuitenkin sen aikaisen tavan mukaan myöhäisemmäksi. Lapsi osoittautui kurittomaksi eikä piitannut äitinsä nuhteista vaan käänsi selkänsä kristinuskolle.
Älykäs Augustinus hallitsi erinomaisesti latinan mutta oli haluton oppimaan kreikkaa, mikä myöhemmin johti ongelmiin hänen teologisessa ajattelussaan. Augustinus lähetettiin 17-vuotiaana Pohjois-Afrikan metropoliin Karthagoon opiskelemaan retoriikkaa. Kaupungin kiusaukset ja huono seura johtivat hänet viettämään irstasta elämää. Augustinuksella oli suhde kristityn naisen kanssa, joka synnytti hänelle pojan, Adeodatuksen vuonna 372.
Luettuaan Ciceroa Augustinus siirtyi oikeustieteen ja retoriikan opinnoista etsimään totuutta ja viisautta. Hän pettyi Raamatun näennäiseen kuivuuteen ja innostui sen sijaan manikealaisten opista, jossa hänen mielestään yhdistyivät Kristus ja mahdollisuus hankkia viisautta pelkästään järjen voimalla. Kesti yhdeksän vuotta ennen kuin hän luopui manikealaisuudesta. Hän menetti illuusionsa manikealaisten opeista keskusteltuaan heidän piispansa Faustuksen kanssa.
Augustinus opetti retoriikkaa ensin Tagastessa ja sitten Karthagossa, mutta kyllästyi nopeasti opetustyöhön oppilaidensa huonon käytöksen takia. Hän matkusti Roomaan ja myöhemmin Milanoon, missä hän yhä haaveili loistavasta urasta hallinnossa (384). Siellä hänet esiteltiin paikalliselle piispalle, pyhälle Ambrosius Milanolaiselle (7.12.), joka valloitti hänet lempeydellään ja varsinkin kaunopuheisuudellaan ja hengellisellä pyhien kirjoitusten tulkinnallaan, joka avasi Augustinuksen sydämen käsittämään Jumalan Sanan syvyyksiä.
Augustinuksen äiti Monica, joka oli seurannut hänen perässään Milanoon, taivutti hänet luopumaan jalkavaimosta ja yritti turhaan järjestää hänelle edullista naimakauppaa. Augustinus oli pettynyt sekä filosofiaan että maailmallisiin huvituksiin ja etsi kaikin voimin todellisen onnen lähdettä. Uusplatonististen filosofien teokset saivat hänet luopumaan lopullisesti manikealaisuudesta. Tämä vapautti hänet etsimään lihaksitullutta Jumalaa, jonka hän alkoi jo hyväksyä järjellään mutta jota hän ei vielä kyennyt kokemaan sydämessään.
Noihin aikoihin Augustinus kuuli pyhän Antonios Suuren elämäkerrasta, jonka pyhä Athanasios oli kirjoittanut ollessaan lännessä maanpaossa ja jonka ansiosta monet ylhäiset miehet yllättäen alkoivat kääntyä kristinuskoon. Hieman myöhemmin Augustinus oli ystävänsä Alypiuksen puutarhassa yksinään suremassa elämäänsä, kun hän kuuli lapsen äänen: ”Ota ja lue!” Hän avasi Paavalin Roomalaiskirjeen ja luki: ”Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.”[1] Kaikki epäilyksen varjot katosivat hetkessä ja lempeä valo täytti Augustinuksen sydämen ilolla. Tuolla hetkellä hänestä tuli uusi ihminen, joka eli siitä lähtien vain Jeesukselle Kristukselle ja Hänen kirkolleen. Hänen äitinsä riemuitsi kuullessaan tästä muutoksesta.
Augustinus luopui retoriikasta ja vetäytyi useaksi kuukaudeksi äitinsä, sukulaisten ja muutamien ystäviensä kanssa maatilalle toipumaan sairauksistaan, joita hänen kääntymyksensä aiheuttama tunnekuohu oli pahentanut. Hänen elämänsä siellä koostui rukouksesta, pyhien kirjoitusten mietiskelystä ja filosofisista keskusteluista.
Palattuaan Milanoon Augustinus vietti ankaraa ja syrjään vetäytynyttä elämää ennen kuin Ambrosius kastoi hänet, hänen ystävänsä Alypiuksen ja poikansa Adeodatuksen 24.4.387. Sitten Augustinus lähti Ostiaan yhdessä äitinsä kanssa tarkoituksenaan palata Afrikkaan ja viettää siellä luostarimaista elämää. Eräänä iltana heidän keskustellessaan heidän hurskaat puheensa ja heidän pyrkimyksensä päästä taivaallisen lähteen vesien äärelle sai heidät kohoamaan jonkinlaisessa ekstaasissa kaikkien näkyvien ja näkymättömien luotujen yläpuolelle yhteyteen ikuisen Viisauden kanssa. Heistä tuntui kuin he saisivat kutsun maistaa ”Herran ilojuhlan” ikuista elämää jo maan päällä. Augustinus on kuvaillut tätä kokemusta yksityiskohtaisesti teoksessaan Tunnustukset, joka kuuluu maailmankirjallisuuden helmiin. Hänen äitinsä pyhä Monica kuoli pian tämän jälkeen, ja Augustinus jäi vielä vähäksi aikaa Italiaan kirjoittaakseen poleemisia tekstejä manikealaisuutta vastaan.
Syyskuussa 388 Augustinus palasi Tagasteen Alypiuksen ja Adeodatuksen kanssa, jotka molemmat kuolivat siellä. Augustinus myi kaiken omaisuutensa jakaen tuotot köyhille ja omistautui kolmen vuoden ajan luostarin perustamiselle ja sen olojen järjestämiselle yhdessä ystäviensä ja oppilaidensa kanssa. Paastoon ja rukoukseen hän yhdisti Jumalan säädösten tutkistelun öin ja päivin jakaen keskusteluissa ja kirjeissä oppilailleen sitä, mitä oli Herralta saanut.
Kerran Augustinus lähti Hippon pikkukaupunkiin erään virkamiehen pyynnöstä, joka harkitsi liittymistä kristilliseen kirkkoon. Augustinus tuli Hippon kirkkoon yhdessä iäkkään piispa Valeriuksen kanssa. Kun kreikankielinen piispa kertoi suunnittelevansa latinaa puhuvan papin vihkimistä avustajakseen, uskovaiset tervehtivät myrskyisin suosionosoituksin Augustinusta. Tämä hyväksyi vihkimyksen kyynelsilmin ymmärtäen vaaran, joka syntyi hänen ”jättäessään Jumalan Jumalan takia”, nimittäin luopuessaan luostarista palvellakseen Kristuksen ruumista, seurakuntaa. Hän sai kuitenkin viivyteltyä vihkimystä muutaman kuukauden, joiden aikana hän valmistautui pappeuteen pyhiä kirjoituksia tutkien. Piispa antoi hänelle kirkon läheltä palan maata, jotta hän saattoi perustaa uuden ”puutarhaluostarin”. Se tuotti kirkolle myöhemmin kymmenen piispaa. Augustinus vihittiin papiksi vuonna 391.
Vuoden 395 lopulla Augustinus sai piispanvihkimyksen ja seurasi pian sen jälkeen Valeriusta Hippon piispana. Hiippakunta oli hyvin pieni, mutta piispa Augustinus valisti koko Afrikan kirkkoa ja laajemminkin koko latinankielistä kristikuntaa vuosikymmenien ajan opettamalla ja toimimalla esikuvallisena hyvänä paimenena, joka antaa elämänsä lampaidensa puolesta ja näkee itsensä Jumalan palvelijoiden palvelijana. Augustinus saarnasi väsymättä lähes joka päivä pyrkien välittämään kuulijoille rakkautensa Jumalaan ja taivaallisiin siunauksiin. Lähes 800 saarnaa on säilynyt meidän päiviimme asti.
Päivisin Augustinus sovitteli kiistoja, valvoi kirkon hallintoa ja piti huolta köyhistä epäröimättä sulattaa kirkon astioita, kun rahasta tuli pulaa. Öisin hänestä tuli taas munkki, joka oli täydellisesti omistautunut Yljälleen. Hän asui piispantalossa yhdessä pappiensa kanssa. Hän laati heille luostarisäännön, joka edellytti ehdotonta köyhyyttä ja käskyjen noudattamista mutta oli sovellettu heidän elinoloihinsa.
Augustinuksen palava rakkaus kirkon ykseyteen ei sallinut hänen olla välinpitämätön kristinuskoa vaivaavia ongelmia kohtaan. Hän osallistui kirkolliskokouksiin ja vaikutti koko roomalaisessa Afrikassa, joka oli siihen asti ollut jakautuneena. Hän kirjoitti noin sata teosta, joista suuri osa oli omistettu taistelulle skismaatikkoja, harhaoppisia ja pakanoita vastaan.
Osoitettuaan ensin vääräksi manikealaisten opit Augustinus vastusti novatiolaisia, joiden mielestä sakramenttien pätevyys riippui papin hyveellisyydestä ja jotka olivat melkein sata vuotta kylväneet erimielisyyttä afrikkalaisissa kirkoissa luomalla rinnakkaisen hierarkian. Kun kaikki piispan ponnistukset ja perustelut novatiolaisten palauttamiseksi takaisin kirkon helmaan osoittautuivat turhiksi heidän vihamielisyytensä takia, hän päätti raskain sydämin kääntyä maallisten voimien puoleen oikeuttamatta kuitenkaan koskaan väkivallan käyttöä. Koska monet pitivät kristittyjä syypäinä Rooman tuhoon (410), Augustinus kirjoitti suurenmoisen kirjan ”Jumalan kaupunki”, jossa hän osoittaa, että kirkko kaikista vaiheistaan huolimatta on lähestymässä ikuista valtakuntaa.
Seuraavaksi Augustinus joutui taistelemaan harhaoppisia pelagiolaisia vastaan, jotka korostivat vapaan tahdon merkitystä mutta samalla väheksyivät jumalallisen armon osuutta, väittivät ihmisen pystyvän omin voimin olemaan tekemättä syntiä, kiistivät alkusynnin siirtymisen ja pitivät lasten kastamista tarpeettomana. Augustinus pyrki kumoamaan heidän väitteensä suojellakseen oikeaa oppia, mutta kiistan kärjistymisen ja oman luonteenlaatunsa takia hän esitti vapaan tahdon ja armon vastakohtaisuuden liian jyrkästi, mistä oli myöhemmin haitallisia seurauksia lännessä. Hänen onnistui tuomituttaa pelagiolaiset Karthagon (411) ja Rooman (417) kirkolliskokouksissa, mutta heidän oppiaan hän ei saanut kokonaan kitketyksi.
Kun vandaalit alkoivat hyökätä Espanjasta kristillistä Afrikkaa vastaan tuhoten kaiken mitä heidän tielleen osui, piispa Augustinus työskenteli vaivojaan säästämättä pelastaakseen sen mikä pelastettavissa oli. 35-vuotisen piispakauden ja apostolisten ponnistusten jälkeen Augustinus sai surukseen nähdä epäjumalien palveluksen ja areiolaisen harhaopin leviävän valloittajien mukana veren tahrimien raunioiden keskelle. Hippoa piiritettiin kolme kuukautta, jona aikana Augustinus sairastui korkeaan kuumeeseen. Hän ripustutti isoilla kirjaimilla kirjoitettuja katumuspsalmeja huoneensa seinille ja antoi urhean sielunsa Herran käsiin elokuun 28. päivänä 430.
Pyhä Augustinus jätti jälkeensä valtavan laajan kirjallisen tuotannon, joka pitää sisällään syvällisiä pohdintoja ja raikasta evankeliumin opetusta – mutta myös paljon näkemyksiä ja painotuksia, jotka ovat vieraita idän kristikunnalle. Idän ja lännen kristillisyyden painopiste-eroista monet juontuvat Augustinukseen, jonka vaikutus lännessä oli suunnaton. Monessa kohdin hän kuitenkin käänsi kirkollisen ajattelun kurssia pois ensimmäisen neljän vuosisadan isien perinnöstä.
Älyllisen mielenlaatunsa ja oman henkilöhistoriansa vaiheiden takia Augustinus tarkasteli ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta enemmän tai vähemmän psykologisesta näkökulmasta toisin kuin aikaisempi patristinen traditio, joka käsitteli samoja asioita enemmän ihmisyyden ja jumaluuden tasolla kuin yksilön ongelmina. Tämä vaikutti Augustinuksen pessimistisiin näkemyksiin perisynnistä ja luonnon ja armon suhteesta sekä Pyhästä Kolminaisuudesta ja muista kysymyksistä.
Ortodoksisen käsityksen mukaan luonnon ja armon suhteesta puhutaan yhteistyönä (synergia). Siinä oleellisen tärkeä on ihmisen vapaa tahto, jonka Luoja tietää ikuisesti mutta ei määrää sitä ennalta. Augustinus yritti ymmärtää jumalallisen ennaltatietämyksen mysteerin, mikä johti hänet yksipuoliseen ja liioiteltuun käsitykseen predestinaatiosta, jonka mukaan Jumala määrää ennalta toiset pelastukseen ja toiset kadotukseen. Tästä Augustinuksen opista tuli monien länsimaisten ennaltamääräämistä koskevien harhaoppien kuten kalvinismin lähde.
Niin kauan kuin Augustinuksen teesejä pidettiin hänen henkilökohtaisina teologisina mielipiteinään (theologoumena), ne eivät estäneet hänen kunnioittamistaan ortodoksisten pyhien joukossa. Vasta sitten kun Rooman kirkko hyväksyi Augustinuksen näkemykset viralliseksi opikseen, niistä tuli ortodoksisen ja katolisen kirkon erimielisyyksien aihe. Pyhää Augustinusta kunnioitetaan ortodoksisena pyhänä, mutta ei niinkään teologina vaan esipaimenena ja hänen kiistämättömän henkilökohtaisen pyhyytensä takia. Ortodoksinen kirkko kunnioittaa hänen elämäänsä mutta ei hyväksy kaikkia hänen oppejaan eikä varsinkaan niiden epäsuotuisaa myöhempää kehitystä.
Vaikka pyhän Augustinuksen opetus tarjosikin lännessä tilaisuuden poikkeamiin oikeasta opista, häntä ei voida syyttää harhaoppisuudesta. Hän alisti pohdintansa aina nöyrästi kirkon ratkaistavaksi ja päätti teoksensa Pyhästä Kolminaisuudesta sanoihin: ”Oi Herra Jumala, ainoa Jumala, kolmiyhteinen Jumala, hyväksykööt ne, jotka ovat Sinun, mitä olen näissä kirjoissa kirjoittanut sellaista, mikä on Sinun; jos niissä on jotakin minun omaani, pyydän sitä anteeksi sekä Sinulta että niiltä, jotka ovat Sinun.”
Var så god. Lienemme yksimielisiä myös siitä, ettei Augustinus kuulunut mihinkään marginaaliin.
Valitettavasti Augustinuksesta ei hänen aikanaan paljon välitetty, tiedetty hän oli marginaalissa.
Paajasen maalitolpat venyvät ja paukkuvat keskustelussa kuin pohjalaismiehen henskelit. Nyt hän supistaa Augustiinuksen marginaalisuuden vain A:n omaan aikaan. Kyllä hän vaikutti isosti myös omana aikanaan , mutta kyse oli tietenkin Augustiinuksen vaikutuksesta kirkon oppiin ja sen sovelluksiin aina tähän päivään asti. Ja ne eivät olet marginaalisia, kuten toteaa Ortodoksinen kirkko Agustiinuksesta:
”Idän ja lännen kristillisyyden painopiste-eroista monet juontuvat Augustinukseen, jonka vaikutus lännessä oli s u u n n a to n.”
Väärin, pohjalaiset käyttävät vyötä ja siksi Augustinus pysyy kirkollisessa kentässä hämärän peitossa. Häb on siis marginaalissa Afrikan rannikoilla.
Oikein;
” Pohjalaiset kertovat kovaäänisesti mielipiteensä, paukuttelevat henkseleitään ja tuomitsevat kaiken erilaisen.”
Jahas, ja maalitolpat siirtyivät jälleen; nyt Augustinus onkin ollut marginaalissa vain Afrikan rannikolla.
Seppo, lueppa uudestaan missä oli Augustinuksen aika kirkolliset painopisteet, missä olivat suuret teologiset keskukset. Tiedätkö?
”Seppo, lueppa uudestaan missä oli Augustinuksen aika kirkolliset painopisteet, missä olivat suuret teologiset keskukset. Tiedätkö
Kuule, kyllä tiedän, muta kun minä en alkuunkaan ole keskustelut Augustiuksesta
v a i n hänen omana aikanaan vaan hänen v a i k u t u k s e t a a n koko kirkon oppeihin, joita sitten on monin osin voimassa vieläkin k o k o kristikunnassa , jota on olemassa muuallakin kuin Afrikan rannoilla.
Et Paajanen pysy kunnolla kulloisessakin aiheessa vaan pienentelet ja levittelet diskurssin maalitolppia mielesi mukaan aina kun olet ahtaalla.
Pohjanmaa: Huomaan, että täkäläinen väestö ei milloinkaan ole ollut orjuudessa eikä joutunut kyyristelemään ankarien tilanomistajien edessä. Sydämelleni tekee hyvää tämän kansan näkeminen. (Aleksanteri I)
Seppo Heinola kirjoittaa; ” Kuule, kyllä tiedän, muta kun minä en alkuunkaan ole keskustelut Augustiuksesta v a i n hänen omana aikanaan vaan hänen v a i k u t u k s e t a a n koko kirkon oppeihin”…
Minä taas olen keskustellut, ja tässä on juuri se sinun ongelmasi, että et osaa lukea tekstejä mitä sinulle kirjoitetaan. Kukaan vähänkään kristinuskoa tunteva ei kiistä Augustinuksen vaikutusta, omana aikaan hän oli marginaali, kuten olen sinulle useasti sanonut.
Seppo, missä on ne Augustinuksen noitaopit. Voitko kertoa lähteet!!! Olen useasti tätä pyytä nyt. Teksti ja lähdeviitteet esiin, kun olet niin varma asiasta.
Seppo Heinola kirjoittaa; ” Kuule, kyllä tiedän, muta kun minä en alkuunkaan ole keskustelut Augustiuksesta v a i n hänen omana aikanaan vaan hänen v a i k u t u k s e t a a n koko kirkon oppeihin”…
Minä taas olen keskustellut, ja tässä on juuri se sinun ongelmasi, että et osaa lukea tekstejä mitä sinulle kirjoitetaan
Juurikin päinvastoin, kun levität maalitolppasi yli/ohi sen mitä blogisti kirjoittaa se olet Sinä joka et ole lukenut mitä blogisti on kirjoittanut ja teet näin viestistäsi olkinuken. Eli
SH: ”Hyvää päivää”
SP: ”Kirvesvartta”
SH: ”Siis sanoin että Hyvää päivää”
SP: Ja minä ”Kirvesvartta, etkö SH kuule mitä sinulle sanoin…
Seppo, missä on ne Augustinuksen noitaopit. Voitko kertoa lähteet!!! Olen useasti tätä pyytä nyt. Teksti ja lähdeviitteet esiin, kun olet niin varma asiasta.🤔
Paajanen, olen maininnut lähteitä jo kahdesti. Anneytan nyt vihonviimeisenkrra vielä yksi:
”Demonit johtavat harhaan ja ovat harhaan johtuneita” Augustinuksen De divinatione daemonumin antama kuva demoneista ja ennustamisesta ”: Oulun yliopisto Historiatieteet Historian Pro-gradu – tutkielma Roona Raukola 15.9.2015
Raukola: ”De divinatione daemonumilla oli tärkeä vaikutus keskiajan demonologiseen ajatteluun. Sillä oli keskeinen paikkansa 1100-luvun kristillisten kirjoittajien teksteissä ja Augustinusta pidettiin varmana auktoriteettina ennustamista koskevissa asioissa. Siihen viitattiin ahkerasti myös renessanssiaikana. ”
Seppo, yksi gradu? Jonka tuo pitkien kyselyiden jälkeen uutuutena.
Mitäs ne muut lähteet olivat, ei löydy. 🙂
Roona Raukolan historian gradusta, ei kyllä irtoa noitavainojen perusteita, jotkut vaan repivät ihan mistä vaan mitä vaan.
Paajanen,. Viimeisenkerran! Olen antanut lähteitä , joita ovat mm. Augustinuksen OMA T TEOKSET! Etkö todella lue ketjua jossa keskustelet vai hämäätkö tahallasi vai onko sinulla lukihäiriö vain luetun ymmärtämisen vajaus?
Yksin Augustinuksen ’City of God’ n’ sisällysluettelossa demonit mainitaan 38 kertaa !!!! Augustine’s Demonology in The City of God – MacSphere
Ja: Wiki tietosanakirja: ”Augustine, Hincmar ja Psellos ajattelivat, että himo johti demonit seksuaaliseen suhteeseen ihmisten kanssa.”
Enkä minä ole sanonut, että noitavainot johtuivat S UORAAN Augustinuksesta vaan kyse oli siitä, että mistä kristikunta oli saanut idean demoneihin/noitiin ja uskoivat demonien/noitien mm viettelevän nuoria naisia. SIINÄ oli mm. A gustinuksella iso rooli.
Enkä ole edelleen sanonut Augustinuksen keksineen demoneja, jo siis Jeesus niihin uskoi , sanoin Augustinuksen KEHITTÄNEEN noitaoppia.
Anteeksi muut lukijat huutaminen, mutta kun ei muuten näy menevän perille. Tämä oli viimeinen tästä aiheesta. Saippuakuplan kanssa on hankala puhua.
Seppo, monilla patristisilla isillä on kuvauksia, saatanasta joukkoineen, himojen mekanismista, jota saatana käyttää. Jo vt; puolella nämme saatanan toiminnan. Augustinus ei ole näiden suhteen erilainen, poikkeuksellinen. Kristikunta ja juutalaisuus on aina nähnyt vihollisen. Noituuden juuret ovat muuaalla, kuten uusimmat tutkimukset osoittavat. Niitä, et löydä Augustinuksen kirjoituksista. 🙂
Seppo Heinola kirjoittaa;
”Augustinus uskoi ihmisten ja paholaisten myös harjoittavan sukupuolisuhteita ja tämä käsitys kiihotti
sitten noitavainojen aikoina yksinkertaisten uskovaisten mielikuvitusta ja oli suurena syynä noitien
roviokelpoisuuteen. ”
Tässä Seppo jälleen arvottaa ihmisiä, uskovaiset ovat he jotka rovioita sytyttää. Sepon mielikuvitus on jälleen ottanut vallan. Seppo ei anna omalle fiktiolleen mitään perusteita. Sattuu vaan nyt kirjoittamaan. Jos tuossa olisi lukenut teosofit sytyttivät lasten hiuksilla noitaroviot sekin olisi käynyt. 🤩
Seppo Heinola kirjoittaa;
”. Ei ole selvää, tuhosiko Augustinus Pelagiuksen myös fyysisesti, mutta Pelagius jokatapauksessa hävisi tuolloin historian näyttämöltä.”
Sepon fiktio kaksi jossa hän heittää varjon, epäilyksen varjon mahdolliselle tapolle, peräti murhalle. Epäselväksi jää tuhosiko Heinola pispalan ja jne… kun mielikuvitus vallan saa…☠️☠️☠️
O sancta simplicitas
O sancta simplicitas (Voi pyhä yksinkertaisuus!) olivat legendan mukaan teologi Jan Husin viimeiset sanat, kun hänet vuonna 1415 poltettiin roviolla Konstanzin kirkolliskokouksen aikana. Kertomuksen mukaan Hus lausui sanat nähdessään yksinkertaisen maalaismummon kantavan lisää puita rovioon.
Seppo, ehkä hän oli noita ja valtiovalta oli lukenut Augustinuksen noitaoppeja 38 kertaa.
Mitä Jeesus opetti: aiemmin kommenteissa kysyttiin tätä kun Ihmiset Häntä seurasivat.
Jeesus todisti Jumalan Valtakunnasta mikä oli tuleva hyvinkin pian jopa Heidän elinaikanaan.
Jeesuksen persoonaa todistivat ihmeteot joista mainitsen ruokkimisihmeen.
Yksi suomalainen kirjailija tälle ihmelle antoi hyvän vastauksen ymmärryksessään kuin ehkä uskossaankin: Kun Ihmiset kohtasivat Hänen katseensa He antoivat omastaan.
Toistakymmentä vuotta meillä on otettu velkaa jottei kukaan tulisi unohdetuksi. Oikeudenmukaisuutta vastuullisuutena on näin siirretty lapsillemme, ja Heidän perillisilleen.
Samaan aikaan totuutena aina vaihtuvat päättäjät ilmaisevat huolensa heikompiosaisista, ja tyydyttävät mielensä uudella velalla eteenpäin.
Yhdenlainen synninpäästön aihe tämäkin. Ei ihme valtiokirkollista Jumalanpalveluspäivää vietettävän uudessa aloitusjaksossa.
Vaikka mieli ei tekisi kannattaa tutustua Marxin filosofisiin kirjoituksiin 1840.tä luvulta. Siellä on pitkiä pätkiä joita vähemmän Uutta Testamenttia tunteva voisi katsoa lainatun sieltä.
Nyt katsomisessa oleva teologi pohjavireensä työhön hyvin on saanut Ignatiukselta ja Ireneaukselta.
Kun hengen elämän kuin sen kehittymiseen liitetään omat hairahdukset on todistuksen jälki useinmiten ansiokasta.
Mitenkäs olisi, jos konsultoisitte Eetu Mannista tai Timo Nisulaa Augustinuksen noituuskäsityksistä ja niiden vaikutushistoriasta?
Marko, Augustinuksen kirjoituksiaan ja niiden tulkintoja on myöhemmin käytetty etsittäessä syytä ja oikeutusta ristiretkille, noitavainoille ja kirjarovioille. Tähän samaan genreen Seppo tukeutuu, osoittamatta alkuperäislähteitä tai niistä tehtäviä tulkintoja.
Totta kai kysymys on genrestä. Mutta Augustinus-asiantuntijoitakin olisi, joten miksi heitä ei konsultoitaisi?
Marko Sjöblom tuo esille ”konsultit”, siis nyt onko niin että kun Jumala kutsuu seuraamaan Jeesusta niin silloin pitääkin kysyä konsulteilta kuinka se tehdään, siis kun tulee rakastaa Jumalaa ylikaiken niin sitä pitääkin kysyä ”konsulteilta” kuinka se tehdään?
Evankeliumissa Jeesus sanoo selkeästi:
Joh. 10:27
Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Matt. 7:24
Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
Millainen mies on joka kuuntelee konsulttia ja tekee hänen sanansa mukaan?
”Tähän samaan genreen Seppo tukeutuu, osoittamatta alkuperäislähteitä tai niistä tehtäviä tulkintoja.”
Taidat valehtellla, olen viitannut Augustinuksen omiin kirjoituksiin, mm Jumalan Kaupunkiin.
Evankelisluterilaisen Kirkon Tunnustuskirjat, s. 80, vuoden 1948 painos, Turku. The Book of Concord, page 121─122, The Confessions of the Evangelical Lutheran Church, Fortress Press 1959, Philadelphia, Sixteenth printing 1987, Printed in the United States of America.
Kirkkoisä Augustinus kirjoittaa otteessa kirjastaan ”HENKI JA KIRJAIN” (De spiritu et litera) , joka löytyy Tunnustuskirjoista heti Ambrosiuksen lainauksen jälkeen: ”Vanhurskautuksen taas me saavutamme uskon kautta … lain vaikutuksesta me pelkäämme Jumalaa, uskon vaikutuksesta me toivomme Jumalaan … pelon ahdistama sielu paetkoon uskossa Jumalan laupeuden turviin.”
Church Father Augustine writes in quotation from his book:”The Spirit and the Letter”, that you can find in The Book of Concord right after quotation of Ambrose: “Justification is obtained by faith … by the law we fear God, by faith we hope in God … laboring under this fear, the soul by faith flees to the mercy of God.”