Augustinuksesta
Kristinoppi ei ole aina ollut yksi ja sama. Kirkon dogma on kokenut monia muutoksia, ja jatkuvasti sitä myös on tulkittu ja tulkitaan eri tavoin. Niinpä keskiajalla oli täysin oikeaoppista vainota ihmisiä muka noitina ja mitä raaimpien kidutusten jälkeen polttaa heitä rovioilla. Tämä mielettömyys jatkui aina uudelle ajalle asti. Mutta näin ei ollut vain keskiajalla, sillä jo alkukirkon aikana heti, kun itseen kohdistuvat vainot lakkasivat, tuli juuri kristityistä mitä verisimpiä toisinajattelijoittensa vainoajia. Ja tämä oli tietysti mitä oikeaoppisinta ja Jumalalle otollisinta toimintaa, jonka kirkon ylin johto siunasi. Veristä manttelia kantoivat päällään monet kirkon johtajat, joukossa jopa nykykirkonkin suuresti arvostama kirkkoisä Augustinus (354.430 jKr.).
Tämä oppinut kirkkoruhtinas tunnetaan kirkon kivijalkojen 'perisynti- ja armo-opin' luojana. Ja hän oli myös mies, joka myös armottomasti vainosi oikealta polulta poikenneita.Augustinuksen vaikutus 'harhaoppisten' kohtaloon oikin siksi suuri, että tätä kirkon jättiläistä on syytä tarkastella hieman tarkemmin.
Augustinus syntyi 354 jKr. Numidian Thagastessa Pohjois-Afrikassa. Hänen isänsä Patricius oli jäänyt pakanaksi, mutta äiti Monica oli kristitty ja halusijohdattaa ja kouluttaa poikansa katoliseen uskoon. Poika opiskelikin innokkaasti, tutustui Ciceron kautta filosofiaan ja Hortensius-teoksen kautta gnostiseen Maniin. Hän opetti itse retoriikkaa Karthagossa ja sai tässä roolissa opettajan toimen Milanosta, missä piispantalossa oli mukana platonisessa keskustelupiirissä, jossa kristillisiä kirjoja tutkittiin erityisesti platonismin valossa. Pian Augustinus antoi Milanon piispa Abrosiuksen kastaa itsensä kristityksi.Äiti Monican toiveet olivat toteutuneet.
Kääntymykseen lienee vaikuttaneet paitsi kristinuskon filosofinen houkuttelevuus ja äidin toiveet myös henkilökohtaiset ongelmat, sillä Tunnustuksissaan Augustinus kertoo olleensa nuoruudessaan lähes erotomaani ja juoppo. Hän eli ahdistuksissa ja omatunto soimasi. Kristinusko oli anteeksiantamuksen usko ja vieläpä kovin yksinkertainen; syyllisyydestä pääsi, kun uskoi, että kaikki on pohjimmiltaan Adamin lankeemuksen syytä, ja kaiken saa uskosta Jeesukseen ja tämän sovituskuolemaan armosta anteeksi. Tästä havainnosta oli lyhyt matka perisyntioppiin.
Augustinus otti kristilliset pohdinnat vakavasti ja vetäytyi Jeesuksen tavoin mietiskelemään elämäänsä ja maailmaansa erään ystävän maatilalle, minkä hiljaisuudessa ja rauhassa hän alkoi myös kirjallisentuotantonsa.
Täällä Italian maaseudulla hän luonnon ja platonisten kirjojen innoittamana tuotti paitsi monia filosofisia dialogeja myös tärkeimmän teoksensa: De Civitate Dei. Ohitan kuitenkin hänen filosofis-uskonnolliset pohdintansa tähän yhteyteen aivan liian laajoina ja tähän yhteyteen tarpeettominakin, mutta aiheeseen liittyvinä hänen platonilaisväritteistä mystiikkaansa ja sielua koskevia käsityksiään sivuan hieman.
Tämä oppinut kirkkoruhtinas tunnetaan kirkon kivijalkojen perisynti- ja armo-opin luojana Erityisen paljon Augustinus oli saanut vaikutteita pakanallisesta platonismista ja gnostisesta manikealaisuudesta. Vaikka hän myöhemmin ottikin etäisyyttä manikealaisuuteen ja naamioi Platonin ideat Jumalan ajatuksiksi, on niin gnostilaiset kuin platonisetkin vaikutukset hänen opeistaan selvästi nähtävissä. Erityisen hyvin ne näkyvät hänen käsityksissään sielusta ja sen mystisestä kohoamisesta näkyvän maailman ja älyllisen taivaan kautta kohti Jumalaa. Tässä kohtaamisessa Augustinus kokee unio mystican eli sielun yhtymisen jumalalliseen Itseen. Hän kohtaa lopulta opettajansa, joka on Kristus-logos. Tämä opettaja valaisee ihmisen sielulle tiedon ikuisesta ja muuttumattomasta isästä.
Vaikka Augustinus irtisanoutuu Platonin ajasta aikaan vaeltavasta sielusta, jotta ei joutuisi lähelle oppia sielun ennalta olosta eli pre-eksistenssistä, on hänen uniomysticassaan selvästi jälkiä platonilaisesta mystiikasta. Näin esimerkiksi teologian tohtori Pauli Annalan mukaan, joka kristinuskon filosofis-teologisia juuria haravoivassa kirjassaan: Antiikin teologian perintö: kristillisen platonismin viisi vuosisataa kuvaa myös augustinolaisen teologian mystistä puolta, joka ilmiselvästi on Platonilta peräisin. Mystiikanteologiassaan Augustinus Annalan mukaan vain yhdistää Platonin malleja kristinuskon rakenteeseen. Onhan Platon, kuten Augustinuskin korostanut, että ihmisen sielu tahtoo päästä yhteyteen tosiolevaisen kanssa ja tämän mahdollistaa molempien mukaan erityinen sielussa asuvan rakkauden
nostovoima.
Noustakseen sielu tarvitsee kuitenkin 'Jaakobin tikapuut
', joita pitkin Augustinus näkee sielun nousevan
mystisessä visiossa kohti Jumalaa ja Rakkautta.
Pauli Annala siteeraa:
"Me kuljemme tuota Itseä kohden yhä palavammassa mielentilassa ja kuljemme askel askelelta perille asti läpi koko näkyväisen maailman ja itse taivaan tuolle puolen, mistä aurinko, kuu ja tähdet loistavat maan päälle."
Mutta sielun nousuun ei riitä vain rakkaus, joka sielussa asuu, sillä todelliseen viisauteen ja todelliseen Isän tuntemiseen sielu tarvitsee yhteyden sielunsa sisäisyydessä asuvaan Kristus-logokseen, joka on sielun opettaja, matkaopas ja välittäjä sen matkalla kohti todellista valoa ja viisautta. Tähän asti Augustinuksen käsitykset ovat soveltuvin osin kuin suoraan gnostikkojen kirjallisuudesta, mutta sitten tie erkanee hieman, kun Augustinus näkee tämän logoksen ruumiillistuneena Jeesuksena.
Gnostikkojen Kristus jää pneumaattiseksi valo-olennoksi. Ellei Augustinus olisi pitänyt sielua ikään kuin tilaustyönä ja jokaista elämää varten erikseen luotuna, ei hänen muut sielua koskevat käsityksensä olisi asettaneet esteitä jälleensyntymisopin uusplatonisen mallin ja sen tavoitteiden hyväksymiselle. Ei etenkään kun hän Tunnustuksissaan kysyy:
"Enkö elänyt toisessa ruumiissa ennen kuin tunkeuduin
äidin kohtuun?"
Myös jälleensyntyvän sielun lopullinen tavoite oli hänestä kehittyä .askel askelta. yhä täydellisemmäksi ja täydellisemmäksi ja sulautua lopulta jumaluuteen. Mutta Augustinuksen käsitys sielusta määräsi suunnan myöhemmin kehittyvälle opille kertakäyttösieluista, jotka viimeisimmän teologisen selityksen mukaan kuolemassa myös kertakaikkisesti kuolevat ja jotka Jumala ylösnousemuksessa luo täysin uusiksi kirkastusruumiiksi, joilla on kuolemaa edeltänyt persoonallisuus. Mutta näiden kirkastusruumiiden ominaisuuksia ei teologia käy tarkemmin määrittelemään. Ja niin jää arvoitukseksi, nouseeko sielu taivaan ihanuuteen sen ikäisenä ja kuntoisena, kun kuolema on sitä kohdannut, vai onko sielulla jokin muu ajaton laatu.
Augustinus palasi Italiasta Numidiaan 391 jKr. Hän perusti kotikaupunkiinsa askeettisen yhteisön -gnostilaisvaikutusta tässäkin-, mutta pian hänet kutsuttiin hoitamaan piispan virkaa Hippooseen, ja se merkitsi Augustinuksen liittymistä osaksi uskonnollispoliittista valtajärjestelmää ja hänen uskonnollisen viattomuutensa loppua. Sillä piispana hän joutui tietysti osallistumaan Afrikan kirkon synodeihinja joutui ottamaan kantaa ajan moniin kiistoihin,joiden kohdalla sai hankkimansa vaikutusvallan ansiosta paljon myös ratkaisuvaltaa.
Lisää valtaa Augustinus oli saanut asettuessaan kirkko-ja uskontopoliittisissa keskeisissä kiistoissa keisarin ja valtion kannalle, ja keisari tietysti vastavuoroisesti suosi Augustinusta. Tämä sai keisarin kiinnostumaan valtion ja kirkon yhtenäisyydestä ja eliminoimaan sen nimissä kirkon maallistumista vastaan taistelleet harhaoppiset kuten ns. donatolaiset, jotka 400-luvun alussa lähes täydellisesti tuhottiin. Pohjoisafrikkalainen piispa Donatus ja donatolaiset olivat edellyttäneet, että pappien eli sakramenttien jakajien piti olla henkilökohtaisessa uskossa ja kirkkoonkin olisi saanut kuulua vain pyhiä ihmisiä, joita maailma ei ollut saastuttanut. Augustinus liittoutui siis maallisen keisarivallan kanssa saadakseen aikaan lakeja tällaisia mielettömyyksiä esittäneiden vaientamiseksi. Olihan hänen mielestään keisarin ryhdyttävä toimenpiteisiin .jumalanpilkkaajia. vastaan ja pakottaa
nämä takaisin .totuuden tielle..
Donatolaisvainoissa Augustinus loi pohjan katoliselle eli yleiselle kirkolle ja sen lopulta lähes täydelliselle maallistumiselle. Maallistuneiden pappien sakramentti oli pätevä ja heidän välittämänsä armo toimi mitä hirvittävimmän pyövelikeisarinkin pelastajana. Ainakin keisarin omasta mielestä.
Augustinus onnistui tuhoamaan myös ns. pelagiolaiskirkon.
Alun perin brittiläinen piispa Pelagius oli nimittäin uskaltanut opettaa, että pelastumiseen vaikuttavat myös ihmisen vapaasta tahdosta nousevat teot eikä yksin armo. Augustinus, jonka oma syyllisyys oli kiinni nimenomaan absoluuttisen armo-opin antamasta anteeksiannosta, omisti koko loppuelämänsä pelagiolaisuuden vastustamiseen. Hän onnistuikin hankkimaan Pelagiokselle ensin Pohjois-Afrikan piispojen tuomion, ja kun keisari vuonna 419 jKr.sääti vielä ediktin, missä pelagiolaiset piispat määrättiinerotettaviksi kirkosta, oli Pelagios kärsinyt lopullisen tappion. Ei ole selvää, tuhosiko AugustinusPelagiuksen myös fyysisesti, mutta Pelagius jokatapauksessa hävisi tuolloin historian näyttämöltä.Hänen oppinsa putkahtivat kuitenkin ns. semipelagiolaisuutena
esiin myöhemmin.
Augustinuksen vaikutus tuleviin noitavainoihin johtuipuolestaan siitä, että hän oli alkanut pitää pakanallisiajumalia demoneina eli pahoina henkinä. Tämännäyttää mm.Antero Heikkinen teoksessaan Paholaisen
liittolaiset.5 Augustinuksen tunnetuin teos mainittu Civitas Dei (Jumalan valtakunnasta) pohdiskeleekin demoneja ja niiden asemaa maailmassa.
Augustinus uskoi ihmisten ja paholaisten myös harjoittavan sukupuolisuhteita ja tämä käsitys kiihotti
sitten noitavainojen aikoina yksinkertaisten uskovaisten mielikuvitusta ja oli suurena syynä noitien
roviokelpoisuuteen. Sillä vaikka Augustinus ei Heikkisen mukaan itse näy keksineenkään kaikkia
mielettömyyksiään, ne nousivat merkittäviksi Augustinuksen nauttiman arvovallan tähden ja huipentuivat
kirkon suuresti myötävaikuttamina keisari Theodosiuksen aikana annettujen ediktien kammottaviin
seurauksiin.
57 kommenttia
Seppo Heinola:”” sillä jo alkukirkon aikana heti, kun itseen kohdistuvat vainot lakkasivat, tuli juuri kristityistä mitä verisimpiä toisinajattelijoittensa vainoajia.””
Tuossa vedetetään mutka suoraksi ja mennään metsään rajusti eli ei ymmärretä Raamatun sanaa.
Ensinnäkin Jeesus sanoo:
Matt. 11:12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
Siis tuossa sanotaan selkeästi että alkuseurakuntaa vainotaan ja senjälkeen nämä hyökkääjät perustavat oman ”taivasten valtakunnan” eli alkavat nyt ns ”kristittyinä” vainoamaan toisia.
Tämän saman voi ymmärtää myös Jeesuksen sanoista:
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. 16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? 17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. 18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. 19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. 20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.(Matt.7)
Kiitos asiantuntevasta blogista. Valtataistelu kirjoitusten ”oikeasta” tulkinnasta on aina ollut kova. Kuten myös kirkkoruhtinaisen lyöttäytyminen maallisiin vallanpitäjiin. Niin Suomessa kuin nyt Venäjällä. Tarkoitus pyhittää keinot.
Lyöttäytyivätkö Jeesuksen opetuslapset hänen seuraansa suurten puheidensa takia ?
Ellen väärin muista niin, Augustinus eli vapaassa suhteessa naishenkilön kanssa ja heillä oli myös lapsi.
Äiti hankki Áugustinukselle neitsyt tyttären vaimoksi, siis hyvin nuoren ja Augustinus joutui odottamaan kaksi vuotta, ennen kuin avioliitto voitiin, niin sanotusti panna täytäntöön. Täysi-ikäisyys oli korkeintaan 12-vuotta tuossa vaiheessa.
Augustinus jätti naisensa ja lapsensa ja liittyi äidin valitsemaan lapseen, ja kuuluisa rukous kuuluukin. ” Anna minulle uusi puhdas sydän, mutta älä ihan vielä ”
Kiitos Seppo mielenkiintoisesta blogista.
Augustinuksen vaiheet ovat monen kirjavat ja kirjoitukset myös elämän kaikille osa-alueille ulottuvia. (Lähes 100 teosta) Augustinuksen teologiset kirjoitukset kulminoituvat kuitenkin lähes yksinomaan Paavalin kirjeiden tutkimiseen, joista Kirkkoisä löysi lahjavanhurskauden, joka muuttaa ihmisen käsityksen Jumalasta, joka Ei vihaa ihmistä, vaan Rakastaa ihmistä, Kristuksen tähden/kautta.
Taistelu pelagiolaisuutta (Pelagius) vastaan, joka selitti Paavalin ajatuksia toisella tapaa. Hän korosti, että ihmisellä on mahdollisuus luonnollisilla kyvyillään elää synnittömästi synnynnäisen vapautensa mukaan. (Hän piti syntiä luonnon vastaisena järjettömyytenä, ja piti syntiä vain tekona, eikä ihmisen perimmäisenä olemuksena.) Pelagius opetti, että ihminen voi irtautua synnistä, kun hän vain toimii järkevästi.
Kysymys Kristuksen sovituksen ja lunastuksen totaalisesta luonteesta oli myös lopulta Lutherin Hengellisen heräämisen tärkein prinsiippi ja Augustinuksen kirjoitukset ohjasivat myös Lutherin Paavalin kirjeisiin.
Luther itse sanoi Augustinuksen ”Henki ja kirjain” (De spiritu et littera liber unus) teoksen vahvistaneen sen ytimen, mikä lopulta johti Lutherin löytämään Paavalin julistaman Lahjavanhurskauden.
Onkin hyvä oppia erottamaan Jumalan Vanhurskaus ja ihmisen omavanhurskaus, (tekopyhyys), josta Augustinus paljon kirjoittaa.
Jos näitä ei osaa erottaa, niin Kristuksen sovitustyö on mennyt hukkaan ja Jumala ei näyttäydy Rakastavana Isänä, vaan hirmuvaltiaana, joka vain vaatii ihmiseltä töitä hyväksynnän saavuttamiseksi. (Armo Kristuksessa on täydellisesti pois suljettu, kunnes ihminen saavuttaa vanhurskauden)
Augustinus oli siis Jumalan Vanhurskauden saarnaaja, kuten oli myös Paavali, ja lopulta, kuten myös Kristus Itse On.
Mitä Jeesus opetti: aiemmin kommenteissa kysyttiin tätä kun Ihmiset Häntä seurasivat.
Jeesus todisti Jumalan Valtakunnasta mikä oli tuleva hyvinkin pian jopa Heidän elinaikanaan.
Jeesuksen persoonaa todistivat ihmeteot joista mainitsen ruokkimisihmeen.
Yksi suomalainen kirjailija tälle ihmelle antoi hyvän vastauksen ymmärryksessään kuin ehkä uskossaankin: Kun Ihmiset kohtasivat Hänen katseensa He antoivat omastaan.
Toistakymmentä vuotta meillä on otettu velkaa jottei kukaan tulisi unohdetuksi. Oikeudenmukaisuutta vastuullisuutena on näin siirretty lapsillemme, ja Heidän perillisilleen.
Samaan aikaan totuutena aina vaihtuvat päättäjät ilmaisevat huolensa heikompiosaisista, ja tyydyttävät mielensä uudella velalla eteenpäin.
Yhdenlainen synninpäästön aihe tämäkin. Ei ihme valtiokirkollista Jumalanpalveluspäivää vietettävän uudessa aloitusjaksossa.
Vaikka mieli ei tekisi kannattaa tutustua Marxin filosofisiin kirjoituksiin 1840.tä luvulta. Siellä on pitkiä pätkiä joita vähemmän Uutta Testamenttia tunteva voisi katsoa lainatun sieltä.
Nyt katsomisessa oleva teologi pohjavireensä työhön hyvin on saanut Ignatiukselta ja Ireneaukselta.
Kun hengen elämän kuin sen kehittymiseen liitetään omat hairahdukset on todistuksen jälki useinmiten ansiokasta.
Mitenkäs olisi, jos konsultoisitte Eetu Mannista tai Timo Nisulaa Augustinuksen noituuskäsityksistä ja niiden vaikutushistoriasta?
Evankelisluterilaisen Kirkon Tunnustuskirjat, s. 80, vuoden 1948 painos, Turku. The Book of Concord, page 121─122, The Confessions of the Evangelical Lutheran Church, Fortress Press 1959, Philadelphia, Sixteenth printing 1987, Printed in the United States of America.
Kirkkoisä Augustinus kirjoittaa otteessa kirjastaan ”HENKI JA KIRJAIN” (De spiritu et litera) , joka löytyy Tunnustuskirjoista heti Ambrosiuksen lainauksen jälkeen: ”Vanhurskautuksen taas me saavutamme uskon kautta … lain vaikutuksesta me pelkäämme Jumalaa, uskon vaikutuksesta me toivomme Jumalaan … pelon ahdistama sielu paetkoon uskossa Jumalan laupeuden turviin.”
Church Father Augustine writes in quotation from his book:”The Spirit and the Letter”, that you can find in The Book of Concord right after quotation of Ambrose: “Justification is obtained by faith … by the law we fear God, by faith we hope in God … laboring under this fear, the soul by faith flees to the mercy of God.”
Augustinus taisi olla ensimmäinen joka katsoi myös oikeutetun sodan prinsiippejä.
Matka tänne asti on pitkä mutta nykyiseen kriisiin katsottuna Ukrainassa vielä haastavampi ymmärtää.
Venäjä käy nyt luonnollista sotaa Kantin mukaan elinpiiristään huolta katsoessaan.
Pääministerimme ehdotus koneista työhön on kova sana mutta koneet tykeillään eivät tee mitään. Tarvitaan lavetille ohjuksia ja näistä Yhdysvallat ovat tarkkoja. Ja näitähän Suomella on.
Kyseessä on näin tarkka prioriteettien ymmärtäminen ettei tule isoa posahdusta.
Pääministerimme lukuisat avustajat eivät nyt olleet avuksi. Valitettavaa on myös Marinin kiidon katkeaminen mennä eteenpäin EU. n virkateissä.
Mukavaa on huomata miten hellämielisesti älyttömyyksien esittäjää poliitikot kohtelevat ulostuloillaan.
Pääministerimme toive pikaisesta Naton ja EU. n jäsenyydestä Ukrainalle on kaunis mutta eiköhän Suomen tuet ole nyt tapissaan.
Yhtä konetta varten tarvitaan asiantuntevaa henkilöstöä mukaan. Määrää en tässä katso. Olisivatko nämä Ihmiset myös Pääministerimme lupausta Ukrainalle.
Ilmoita asiaton kommentti