Ateismi kriisinä ja mahdollisuutena
Teoloogit tapaavat kohdata ateismin rationaalisesti . K24 kirjoitteleva Manu Ryösö on esimerkki siitä.
Nuo keskustelut ovat mielenkiintoisia, mutta ne eivät johda jumalauskon eksistentiaalisiin kysymyksiin,niihin jotka ovat ne henkilökohtaisesti tärkeät kysymykset. Henkilökohtaisella tasolla kyse on kokemusmaailmasta eikä rationaalisista päättelyistä.
Eksistentiaalinen taso on se ,jonka yksilö tuntee merkitykselliseksi itselleen. Se kytkeytyy kokemukseen. En muista ketään joka olisi järkeillyt itsensä jumalauskovaiseksi.
Ei ole epätavallista että usko saa näkemään koko todellisuuden suurena jumalatodistuksena.
Eksistentiaalisesti uskonsa kokevat nojautuvat monisäröiseen ja joillekin itsestäänselvään läsnäolontunteeseen. Jos se tunne häviää tai laimentuu ,niin siitä on seurauksena kriisi ,joka voi luoda paniikkia , depressiota tai antaa vapautuksen tunteen.
Otsikkoni on seurausta siitä ,että yht`äkkiä alkoi mieleen nousta muistokuvia aika monesta uskostaan vierautuneesta joita olen tavannut ja joille se kokemus oli ollut vapauttava ,vastakohtana toisille jotka kokivat sellaisen ahdistuksena , masennuksena ja identiteettisekaannuksena.
Uskon häviämistä tai lieventymistä on siis todella syytä pelata. Kokemukseni perusteella he eivät ole tilaansa itse milläänlailla tietoisesti vaikuttaneet. Poikkeuksena jotkut jotka ovat "langenneet" ja elävät sen takia rikkoutunutta elämää eivätkä hae toipumisen mahdollisuutta uskonnollisesta etsimisestä.
On siis niitä joilta usko vain haihtuu. Kohtasin tällaisen ilmiön ensikerran Vivamon kinkereillä nuorena poikana. Sadan hengen rippikoulussa useampi kymmenen oli tullut "uskoon".Monet heistä tulivat kinkereille tapaamaan ystäviään ja mielellän laulamaan henksuja mutta eivät enään pitäneet itseään uskovina.
Toinen esimerkki on kuuluisa kolmiloikkaaja ja kultamitalimies englantilainen Jonathan Edwards joka oli valoisa ja avoin kristitty ja esiintyi usein englantilaisissa Song Of Prayer ohjelmassa. Vuonna 2007 hän antoi ymmärtää että hän ei enään ole uskovainen. Mitään kummallista ei ollut tapahtunut , hänen uskonsa oli vain loppunut eikä hän edes kaivannut sitä.
Samalla lailla kun usko,niin ateismikin on mielentila. Kumpaakin mielentilaa voi hoidella mutta sellaisen luominen on vaikeata. Monet entiset vakaamukselliset ateistit ovat hämmästyneitä siitä mitä heille tapahtui tultuaan uskoon.Yleensä mielentilan muutokseen liitty esihistoria mutta itse selvyyteen pääseminen on myönteinen arvoitus.
Toisaalta jokainen ajatteleva uskovainen tuntee ajoittain uskonsa heikentymistä ja se on pelottavaa. Uskon hoitaminen ei ole helppoa.Sellaiseen on vaikeata antaa reseptiä. Harva uskaltaa pysähtyä ja kuunnella sisäänpäin ja ottaa tietoista taukoa uskon mielentilasta ,vaan tekee kaikkensa suojellakseen sitä ajautuen vaikeaan kriisiin.
Joillekin sellainen kriisi voi olla tervetullut ,saaden heidät uudelleenarvioimaan elämisensä perusteet. Ennenkaikkea jotkut "kirkko tai herätysliikeuskovaiset", jotka ovat pakottaneet itsensä itselleen väärään uskonnollisuuden muotoon, tarvitsevat uudelleenarviointia .Se voi olla mahdollista ehkä vain siten, että ensiksi vapautuu sitä mikä kahlitsi ,ollen sen jälkeen vapaa tulemaan uskon paimentolaiseksi, löytäen majataloja vaelluksellaan, kunnes päätyy johonkin pysyvämpään joka on sopusoinnussa sisäisen rakenteen kanssa.
Eksistentiaalinen ateismi voi olla ajoittaista tai pysyvää. Ateistinen mielentila saattaa olla tarvittava hegellinen lepotila.Jonkun vuoden kuluttua voi tapahtua uudelleen kysymysten pariin tulemista mutta aivan uudesta näkökulmasta. Missä muodossa se tapahtuu ,on vähemmän tärkeätä kuin se että sellaista tapahtuu. Mutta jos sellaista ei koskaan tapahdu, niin henkilön elämä koostuu jostain muusta , emmekä voi olla varmoja siitä että se olisi jollain lailla köyhempää elämää.
56 kommenttia
Markku Hirn,
Mitä mieltä olet sakramenttien vaikutuksesta kirkkojen jäsenten elämänlaatuun, arvoihin ja arvoarvostelmiin? Miten vertaisit keskenään esim. evl.kirkon, katolisen kirkon, ortodoksikirkon ja ateismin ihmisissä aikaansaamia arvoja, joiden todeksielämiseen näiden yhteisöjen ihmiset pyrkivät?
Marjaana J. kiitos mielenkiinotisista reaktioista. Selvennyksenä haluan sanoa että ihmisille joille uskominen on ollut oleellinen identiteetin osa , sen menettäminen on identiteetin menetystä ja siis osan minuutta menetystä . Sellaisesta tavallinen seuraus on depressio, joten se on vakava asia. Melestäni on ero ateistin ja uskonnottoman välillä. Joka on uskonnoton sille nämä kysymykset eivät ole ongelma . Luulen että ateismi on yksi vastaus jumala-ongelmaan.
Ateismi on viime kädessä syvää uskoa, mutta tärkein kysymys kuuluukin mihin se perustaa uskonsa? Sattumaan?
Sari -> ”Siis tämähän ei pidä paikkaansa. Sen mukaan mitä Jumala itse sanoo Raamatussa. Jumalalle on tärkeämpää se, että ihmiset rakastavat toisiaan ja kohtelevat lähimmäisiään hyvin ja oikein, kuin ulkoinen hartaudenharjoitus.”
Eli siis pelastuksen voi saada, vaikka ei usko Jumalaan ja palvo Häntä? Tämäpä yllättävä uusi asia. Minä raukka kun olen aina luullut, että se on ihan perusedellytys pelastukseen. Mutta nyt onkin niin, että pelastukseen riittää kun on hyvä ihminen ja kohtelee läheisiään hyvin ja oikein?
Sari -> ”Tosiasiassa, ns. yliluonnollinen on se, mitä luonnollinen tarvitsee ollakseen olemassa. Luonnollinen edellyttää yliluonnollista.”
Tosiasiassa väitteesi perustuu pelkästään omaan arvaukseesi siitä, mitä luonnollinen tarvitsee ollakseen olemassa. Maailmankaikkeudessa on vielä paljon opittavaa, mutta mikään ei viittaa siihen, että se tarvitsee pakosta jotain yliluonnollista. Kvanttifysiikan mukaan maailmankaikkeus voi olla olemassa ja syntynyt tyhjästä – ja ihan luonnonlakien mukaan. Se, että sinä tai minä emme asiaa ensi väittämällä ymmärrä, ei tee siitä yhtään sen yliluonnollisempaa.
Sari -> ”tiede ei voi koskaan täysin kattavasti selittää yhtään mitään. Vain sen osan todellisudesta, jonka voimme hahmottaa aisteilla ja järjellä.”
Eli sen mitä on olemassa.
Sari -> ”Yläasteen uskonnon kirjasta muistan sellaisen väitteen, että ei pidä paikkaansa, että “jos ihminen ei /enää) usko Jumalaan, hän ei usko enää mihinkään. Sen sijaan asia on ennemmin niin, että jos ihminen ei usko Jumalaan, hän uskoo melkein mihin vain.”
Tämäpä mielenkiintoinen esitys. Ei toki pidä mistään kohtaa paikkaansa, mutta mielenkiintoinen silti. Missäköhän yläasteen kirjassa näin hulvattomia on veistelty?
Kuinka paljon se, ettet usko vaatekaapissasi olevan vaaleanpunaista elefanttia, vaikuttaa omaan maailmankuvaasi? Tekeekö se sinusta ihmisen, joka ”uskoo melkein mihin vain”?
Innokkaimpien uskovien vaikeudet ymmärtää ateismia / uskonnottomuutta johtuu usein siitä, että he kuvittelevat ateismin / uskonnottomuuden olevan jonkinlaista aktiivista Jumalan kieltämistä. Ikäänkuin ihminen heräisi joka aamu ja alkaisi päivänsä hokemalla itselleen ettei Jumalaa ole. Todellisuudessa meille ei vain ole Jumalaa, eikä se määrittele meitä muuten millään tavalla – aivan kuten se, ettei sinulle ole vaaleanpunaista elefanttia vaatekaapissa, ei määrittele sinua millään tavalla. Sitä ei vain ole. Ei muuta. Ateismi on ihan sama asia. Ei muuta.
Sari -> ”Ei ollut nyt kyse siitä miten ihminen pelastuu. Hyviä töitä tekemällä ei”
Kyse on nimenomaan tästä. Jos pelastusta ei voi saada kuin uskomalla ja palvomalla Jumalaa, uskominen ja palvominen on Jumalan hyvelistassa ensimmäisenä. Läpeensä hyvä ihminen ei saa pelastusta jos ei palvo Jumalaa. Ei niin hyvä ihminen taas voi pelastuksen saada, jos vain palvoo Jumalaa ja edes yrittää olla parempi ihminen. Läpeensä hyvä ihminen ei pääse tuonpuoleiseen jos ei palvo Jumalaa, mutta lapsi voi kohdata vanhempansa murhaajan tuonpuoleisessa pelastuksessa, jos murhaaja on vain myöhemmin tullut uskoon ja alkanut palvoa Jumalaa. Jos haluat lisää selittäviä vertauksia, löytyy.
Sari -> ”Tässä et saanut ajatuskuviostani kiinni. Kyse ei ole siitä mitä tiede voi selvittää, vaan filosfiasta ja logiikasta. Luonnollinen edellyttää yliluonnollista, koska jos luonnollinen on jostain syntynyt, syyn ja alullepanijan täytyy olla luonnollisen yläpuolella ja siitä riippumaton.”
Filosofiaa tässä voi olla, mutta logiikkaa en siitä löydä. Paitsi sellaista kreationistimaista logiikkaa, mutta se on oma lukunsa se.
Sari -> ”Yliluonnollinen käsitteenä avautuu ehkä paremmin englanniksi “super-natural”. Ei siis jotain ylimääräistä ja myöhemmin keksittyä, vaan luonnollistakin luonnollisempaa. Siis luonnollisuuden alkuperäinen, autenttinen muoto ja olemus.”
Mielenkiintoista filosofointiahan tällainen aina on. Mutta vain filosofointia.
Sari -> ”Ja mitä itse olen tieteellisiä julkaisuja lukenut maailmankaikkeuden alku on ainakin varteenotettava teoria, kuin myös kysymys siitä mikä alun sai aikaan. Mitään luonnollista se ei voinut olla, koska luonnollisuus syntyi samalla kun luonnonlaita ja aika.”
Tulkintakysymys. Kaikki mikä on tapahtunut, on tapahtunut vallitsevien luonnonlakien alaisuudessa. Se, ettemme tiedä kaikkea siitä mitä tapahtui alussa, tai mitkä luonnonlait siihen vaikuttivat, ei ole yhtä kuin luonnottomuus (viitaten väitteeseen ”mitään luonnollista se ei voinut olla”).
Sari -> ”Kyse on siitä mihin takerrutaan uskonvaraisesti, usein vain siltä pohjalta mikä kulloinkin on “pyhä ylmi”, yleinen mielipide. Perusteluja ei edes yritetä etsiä.”
Tällaiset esitykset ovat halpoja yleistyksiä. Todellisuudessa ateisteilla on tavallisesti varsin selkeät perustelut siihen miksi eivät usko Jumalaan. Sitä, mitä tarkoitat uskonvaraisella takertumisella ateistien kohdalla, en tavoita. Varmasti tarkennat tätä.
Sari -> ” Ateistikin asennoituu siten kuin elämällä olisi tarkoitus, että ihminen on absoluuttisesti arvokas, ja ateistilla on myös käsitys tai intuitio “langenneisuudesta” ja “paratiisista”.”
Ai, ei minulla ainakaan käsitystä tai intuitiota langenneisuudesta ja paratiisista, eikä kenelläkään toisellakaan tuntemallani ateistilla.
Elämällä ei sellaisenaan ole tarkoitusta sen enempää kuin planeettojen kiertoradoilla tai joen vesipyörteillä. Jos planeetat tai joen vesipyörteet osaisivat filosofoida, ne eittämättä miettisivät tarkoitustaan, mutta se ei tarkoittaisi että niillä olisi olemassaoloaan suurempaa tarkoitusta. Jokainen ajatteleva yksilö luo itse oman tarkoituksensa. Myös Jumalaan ja pelastukseen uskominen on itse luotu tarkoitus elämälle. Tai kuten ilmaisit: uskonvaraista takertumista siltä pohjalta mikä kulloinkin on “pyhä ylmi”, yleinen mielipide.
Sari -> ”Paljon puhutaan siitä miten maailmaa “parannetaan”, ja nähdään se että ihmisessä ja ihmisyydessä on jokin “pielessä”. Jokin on mennyt vikaan, jokin e i o l e n i i n k u i n p i t ä i si o l l a.”
Kerro lisää. En tunnista tästä mitään.
Sari -> ”Tällainen on täysin mieletöntä, jos elämässä on kyse vain atomien sattumanvaraisesta liikkeestä.”
Vaikka atomit liikkuvat sattumanvaraisesti, sillä ei ole mitään tekemistä ihmisen maailmankatsomuksen kanssa – riippumatta siitä onko Jumalaa vai ei.
Sari -> ”Ja edelleenkään ei ole kyse vaaleanpunaisiin elefantteihin uskomisesta. Yritä nyt päästä tuosta vähän eteenpäin…”
Päinvastoin. Vaaleanpunainen elefantti on erinomaisen selittävä analogi niille, jotka eivät ymmärrä Jumalan roolia ateistille. Eli sitä ettei roolia ole.
Kristillinen usko ei ole ensisijaisesti maailmanselitys. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan syntyy toisaalta Jumalan sanan vaikutuksesta, toisaalta omista henkilökohtaisista kokemuksista, kun nämä elementit kohtaavat jossakin elämäntilanteessa. Vasta sen jälkeen alkaa ehkä pohdiskelu siitä, mitä jumalayhteyden löytyminen merkitsee sille, miten tulkitsen ympäröivää maaailmaa. Ei ole ollenkaan selvää, että koko todellisuus kaikkine ulottuvuuksineen olisi edes periaatteessa mahdollista ymmärtää rationaalisesti. Naturalistis-materialistisen maailmankuvan omaksunut ihminen sulkee systemaattisesti pois sen mahdollisuuden, että olisi olemassa jotakin, mitä tieteen keinoin ei voida selvittää. Siksi uskovan ja ateistin on lähes mahdotonta ymmärtää toistensa perimmäisiä ajatuksia.
kimmo wallentin :” Ilman helvetinpelkoa on helppo elää ilman uskoakin.”
Niin taitavat ajatella nykyiset moraalisen sovitusopin kannattajatkin.
Kiitos ystävät suuresta vaivannäöstänne kirjoittaa ja keskustella näistä moninaisista arvoituksista.
Ateismista siis. Huomaan että en ole ateisti. En kertakaikkia uskalla. Pelkään että lukitsen sen ovan johon toivon lupauksen mukaan kolkutettavan. Mutta en ole uskovainenkaan. Minulla ei ole itsessäni kykyä sellaiseen palvontaan jonka uskon syntyvän uskosta. Sanaton rukous on se muoto jossa olen johonkin päässyt.
Päivittäisessä elämässä asiat virtaavat ja kaiken kuonan seassa ajelehtii enmmän tai vähemmän arvokasta. Olen kuin majatalo, jossa on paljon vierailijoita ja jotka aina jättävät jotakin jälkeensä. Odotan sitä hetkeä jolloin herään huomaamaan että olen tietämättäni tarjonut sijaa arkivaatteisiin puetuille sanansaattajille.
Olisin mielelläni puhallusinstrumentti jonka läpi henki virtaa, luoden äänen joka voisi lohduttaa ja rohkaista. Toivon, että tässä ruumiissa ja tässä mielessä olisin työkalu joka tekee tarpeellista sillä voimalla joka ei ole minusta.
Sari -> ”Vaaleanpunainen elefantti- ja vastaavat rinnastukset eivät toimi Jumalauskon analogioina. Tuolla kiinnostava ja mielestäni osuvan analyyttinen teksti aiheesta:”
Ottamatta kantaa miten osuva tai analyyttinen ko. teksti on, itsehän en käyttänyt analogia tuossa merkityksessä, vaan ainoastaan hahmottamaan mikä merkitys Jumalalla on käsitteenä ateistille – sitä ei vain ole, siinä missä sinulle ei ole vaaleanpunaista elefanttia. Sen merkitys on ateistille täsmälleen sama. Tätä kautta uskovakin voi ymmärtää, missä roolissa Jumala on ateistin elämässä.
Sari -> ”Nuo suurella vaivalla esiin kaivamani raamatunkohdat osoittavat sen, että lähimmäisenrakkaus on Jumalalle tärkeämpää kuin ulkoinen hartaudenharjoitus. Eli tässä olit väärässä.”
Minä lasken Jumalan prioriteetit sen mukaan, mitä vaaditaan pelastukseen. Sinulla taas on oma näkökulmasi. Kumpikin lienee yhtä oikeassa ja väärässä.
Sari -> ”Siis köh köh, filosofia ei ole “vain filosofointia”. Filosofia avaa ne todellisuuden ovet ja ulottuvuudet, johon ei päästä tutkimustuloksilla ja tiedolla.”
No, spekulointia ja arvailua siinä missä filosofointia.
Sari -> ”Filosofoinnin kautta avautuu viisautta, ja voi nähdä oman pienuutensa kaiken keskellä. Ja samalla kaiken sen minkä keskellä elää, vaikkei voi sitä koskaan täysin ymmärtää. Ja tunnustaa, että todellisuus on suurempi kuin mitä tiedämme ja ymmärrämme.”
Ei tähän mitään filosofointia tarvita. Sen kuin tutustuu vaikkapa maailmankaikkeuden mittasuhteisiin, niin huomaa ihan käytännössä oman mitättömän roolinsa.
https://www.youtube.com/watch?v=isppUA0MZmw&feature=youtu.be
Sari -> ”Ei kun tarkoitin nimenomaan asennoitumista, että maailmaa pitäisi jotenkin “parantaa”. Että ihmisessä on jotain “pielessä”, ihminen tekee jotain mitä ei “pitäisi” tehdä.”
Pahoittelen, mutta en saa kyllä kiinni ajatuksestasi, eli siitä, että tämä lomittuisi jotenkin langenneisuuden tai paratiisin käsitteiden kanssa. Ihminen tietenkin pyrkii kehittymään ja kehittämään asioita kohti parempaa. Kovin korkealla mielestäni liidellään, jos tämä halutaan välttämättä nähdä jonkinlaisena uskonnollisuutena. Jokainen toki tarkastelee asioita omasta näkövinkkelistä.
Sari -> ”Tarkoitan juuri sitä, että ateisti(kin) elää, käyttäytyy ja asennoituu ikäänkuin elämällä OLISI tarkoitus, ja ihmisellä absoluuttinen arvo. Ja ikäänkuin maailmaa todella pitäisi parantaa, ja korjata jotain mikä on mennyt pieleen.”
Miksi ateisti(kin) ei näkisi maailmaa näin, ja mitä tekemistä tällä on oletetun Jumalan kanssa?
Sari -> ”Siis tarkoitan sitä, että millään ei tosiasiassa ole merkitystä, ei millään sinulle pyhällä asialla, jos kaikki on vain atomien sattumanvarasita liikettä. Kuitenkin me kaikki haluamme uskoa, että on.”
Kaikella on merkitystä juuri niin paljon kuin me itse haluamme. Ei siihen Jumalaa tarvita.
Miksi elämä olisi merkityksetöntä ilman Jumalaa?
Kirjoittaja
Markku Hirn
Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.
Markku -> ”En muista ketään joka olisi järkeillyt itsensä jumalauskovaiseksi.”
Jehovantodistajuus perustuu tällaiselle järkeilylle. Siinä potentiaalisten uusien todistajien kanssa käydään kohta kohdalta läpi Jehovan todistajien järjestön kirjallisuutta, ja pyritään johdattelemaan käännytettävä ajattelemaan Raamatusta, Jumalasta ja uskosta kuten järjestö ajattelee. Johdatteluun liittyy oleellisesti järkeily.
Markku -> ”Uskon häviämistä tai lieventymistä on siis todella syytä pelata.”
Pelkoon on syytä ainoastaan silloin, jos todella haluaa uskoa. Jos taas kuuntelee sydäntään, itseään ja omaa aitoa identiteettiään ja antaa maailmankatsomuksen muovautua luonnollisesti, ei ole mitään pelättävää. Silloin uskoo, jos uskoo, ja ei usko, jos ei usko. Näin ihminen on myös rehellinen itselleen ja muille.
Markku -> ”On siis niitä joilta usko vain haihtuu.”
Tai sitten uskoa ei koskaan ollutkaan. Jotkut ihmiset ovat uskovia ryhmäpaineesta, toiset tavan vuoksi ja kolmannet vaikkapa sen pelon takia. Joistain taas on tehty uskovia lapsesta saakka heiltä itseltään mitään kysymättä. Tällaisissa tapauksissa on kovin luonnollista, että jossain vaiheessa elämää ihminen kysyy itseltään kahden kesken, olenko sittenkään uskova, aidosti, vai olenko sitä siksi että minut on laitettu sellaiseen muottiin kapaloista asti.
Markku -> ”Mutta jos sellaista ei koskaan tapahdu, niin henkilön elämä koostuu jostain muusta , emmekä voi olla varmoja siitä että se olisi jollain lailla köyhempää elämää.”
Aivan näin. Ihminen on ollut kautta aikojen kovin innokas määrittelemään mitä muut ihmiset ovat tai mitä he eivät ole, tai mitä heidän elämänsä on tai ei ole. Uskonnolliset näkemykset – etenkään fundamentalistiset sellaiset – eivät valitettavasti ole ainakaan vähentäneet kyseistä ilmiötä.
Omasta puolestani voin sanoa, että olen ateisti (tai uskonnoton, miten asian haluaa ilmaista), koska se on todellinen minäni. En minä voi uskoa Raamatun Jumalaan vaikka haluaisin. Ja miksi pitäisikään?
Ilmoita asiaton kommentti