Asioiden toisistaan erottamisen taito

 

Elämme nopean viestinnän aikaa. Some eli sosiaalinen media tarjoaa nykyään jopa iltapäivälehtiä nopeampaa viestintää. Tämä mahdollistaa nopean tiedon liikkumisen, mutta sillä on myös varjopuolensa. Supernopeassa viestinnässä nopeat syövät hitaat jopa riippumatta siitä, mikä on totta ja mikä on tarua. Supernopeassa viestinnässä mielikuvilla vaikuttaminen syrjäyttää myös usein pohdinnat, joissa esitetään järkeviä perusteluja puolesta ja vastaan. Supernopeassa viestinnässä määrä saa usein korvata laadun.

Nämä ovat nykyihmisen haasteita. Mikäli emme oivalla nykyaikaisen viestinnän varjopuolia, olemme vaarassa taantua massaksi, jota manipuloidaan erilaisilla kilpailevilla propagandakampanjoilla.

Nämä ovat vahvoja näkökulmia nykyajan ongelmista, ja siksi perustellen niitä ajankohtaisilla esimerkeillä. Nämä esimerkkeinä eivät ole varsinaista teologian erityisalaa, mutta ne ovat kuitenkin aikamme ilmiöitä, jotka puhuttavat myös monia kristittyjä. Siksi rohkenen käsitellä niitä yleisellä tasolla, ikäänkuin ilmiöinä, mutta varon esiintymästä niihin liittyvien ratkaisujen asiantuntijana.

 

Rokotekeskustelu

Emme tiedä vielä kaikkea korononarokotteeseen liittyvää haitta/hyöty -dataa, mutta jo nyt näemme tähän aiheeseen liittyvän propagandan massiivisen määrän (puolesta ja vastaan). Pystymme jo näkemään, että rokotekeskusteluun liittyi paljon katteettomia lupauksia, syyllistämistä, uhkakuvia, valtaorinteituneita pyrkimyksiä, salailua ja anarkiaa. Tällä listalla tarkoitan siis koko aihepiiriä erottelematta keskustelun osapuolia toisistaan tässä listassa. Fiksu ihminen varmaan näkee jo tässä nopeassa listauksessa ennen kaikkea sen ilmiön, miten paljon tässä aaltoilivat juuri mielikuvat, ja miten vahvasti ne ovat sidoksissa hektiseen mediakulttuuriimme…

 

Ukrainan kriisi ja Nato-keskustelu

Ukrainan kriisissä olemme uudessa tilanteessa, jota ei voi analysoida vielä yhtä pitkällä aikajänteellä kuin korona-asiaa. Jo nyt on kuitenkin muutamia asioita, joihin on hyvä kiinnittää huomiota kiivaana alkaneissa keskusteluissamme.

A) isäinmaallisuuden käsite

Aiemmin suomalaista isänmaallisuutta leimasi puolueettomuuden ihanne. Sen taustalla oli pitkä Paasikivi-Kekkosen linja. En väitä, että tämä linja olisi kaikkiin tilanteisiin nähden sopiva, enkä yritä valkopestä Kekkosen aikaan liittynyttä ns. suomettuneisuutta. Totean vain, että aiemmin oli normaalia olla samaan aikaan puolueettomuuden kannattaja ja isäinmaallinen suomalainen. Ajatus puolueettomuudesta ja isänmaan puolustamisesta eivät olleet ristiriidassa, vaan niiden nähtiin jopa tukevan toisiaan.

Nyt olen näkevinäni nopeasti päätään nostaneessa uudessa mediakeskustelussa piirteitä, jossa isäinmaallisuus lunastetaankin pyrkimyksillä liittoutua… Natoon.

Tämä havaintoni ei ole varsinainen kannanotto Natoon liittymisen puolesta tai sitä vastaan. Yritän vain sanoa, että isäinmaallisuuden ymmärtämisessä on käsittääkseni tapahtumassa muutos. Nopea tiedonvälitys tuo tämän muutoksen eteemme kuin "Manulle illallisen". Ajattelevan ihmisen on kuitenkin hyvä tiedostaa, että tämä on eräänlainen paradigman muutos suhteessa aiempaan isäinmaallisuuden linjaamme. - Muutoksia voi toki tehdä, mutta ennen niiden tekemistä on hyvä ymmärtää, miten suuria asioita nopea tiedonvälitys tarjoaa eteemme sen kummemmin pureksimatta. Hyväkin ruokapala pitää silti ensin pureksia kunnolla, muuten siihen voi tukehtua.

B) keskinäisen kunnioituksen ja neuvottelun hyve

Kirjoitin viime viikolla blogin, jossa vertasin Suomen tasavallan presidentin ja Suomen ev.lut. kirkon arkkipiispan erilaia reaktioita suhteessa Venäjän politiikkaan.

Päättelin, että tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö toimii nähdäkseni paljon ap. Luomaa rakentavammin. Hän etsii keskusteluyhteyttä juuri silloin, kun on kaikkein vaikeinta ymmärtää toista osapuolta. Nähdäkseni Niinistön pyrkimys sisältää toivon siemenen eteenpäin menemisestä. - Luoma sen sijaan kertoo katkaisevansa yhteydenpidon. Luoman reaktio tuntuu ainakin minusta siltä, että hän varmistelee tällaisella irtisanoutumisellaan omaa suosiotaan lännen mielipidemaastossa. - Niinpä kysynkin: Onko Luoman toiminta sitten lopulta kovin paljon ylevämpää kuin se (vallalla olevien virtausten myötäily), mistä Moskovan patriarkkaa nyt Venäjän kontekstissa syytetään?

Minun periaatteena on keskustella myös sellaisten teologien kanssa, joiden kanssa minulla on hyvinkin jyrkkä erimielisyys. Teen siis eron asioiden hyväksymisen ja niistä keskustelemisen välillä. Se on tältä osin syynä Luoman arvostelemiseen tässä asiassa. Katson hänen ilmentävän sitä nopean tiedonkulun ongelmaa, jossa toteutetaan ennen kaikkea nopeita tunteenomaisia reaktioita. Tässä nopeiden reaktioiden mallissa ei kuitenkaan juuri kysytä niinkään sitä, mikä rakentaa tulevaisuutta, vaan sitä, mikä vastaa oman kuulijakunnan kiihkeisiin odotuksiin, ja miten saan tunteeni ryöpsäytettyä ulos.

Keskusteluyhteyden säilyttäminen ei ole yhtä raflaavaa kuin näyttävä irtisanoutuminen jostakin vastapuolta edustavasta tai symboloivasta. Tosiasiassa keskusteluyhteyden ja tietynlaisen kunnioituksen muodon säilyttäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei valtaorientoitunutta politiikkaa tai uskonnollisuutta saisi arvostella. Valtaorientoitunutta politiikkaa ja uskonnollisuutta saa ja sitä myös pitää arvostella riippumatta siitä toteutetaanko sitä Suomessa tai Venäjällä.

 

Yhteenveto

Tässä supernopean viestinnän ajassa on hyvä miettiä kahta asiaa:

Miten säilyttää objektiivisuus sen keskellä, kun ympärillä jylläävät kilpailevien "totuuksien" mielikuvamarkkinat.

Miten säilyttää toinen toistemme kunnioittaminen, kun huomaamme toisissamme vähemmän kunnioitettavia sidonnaisuuksia.

Oma kilvoitteluni orientoituu ensimmäiseen kohtaan kahdeksannen käskyn valossa. Raamattu kieltää antamasta väärää todistusta lähimmäisestämme. Näin se kieltää valhetiedon levittämisen myös silloin, kun valheellisuus on osa kriisin propagandaa meidän omassa leirissämme.

Toisen kohdan äärellä yritän muistaa ja arvioida omia sidonnaisuuksiani. Myös minulla on taustani ja ymmärrykseni rajallisuuden takia sokeat pisteeni. Oma heikkouteni ja taipumukseni subjektiivisuuteen on yksi hyvä syy, miksi en ole vapaa keskinäisen kunnioittamisen hyveestä silloinkaan, kun näen vastapuolessani sokeutta ja itsepetosta..

Mitä vastauksia sinä olet löytänyt tässä blogissa esille nostamiini haasteisiin omalla kohdallasi?

 

47 kommenttia

  • Joni Toivonen sanoo:

    Koronapsykoosin alettua ihmisten käytös on ollut kuin riivattua. Viha massojen tunteena on ollut hallitseva, kun ilman järkeviä perusteita on jahdattu maskittomia, rokottamattomia ja ”koronadenialisteja”. Sama kiima näyttää nyt kohdentuvan ”putinisteihin” ja usein riittää olla venäläinen joutuakseen tunteen vallassa saalistavan lauman uhriksi.

    Tasapainoinen pohdinta, rationaalinen ajattelu, vanhalla sanalla sanoen viisaus, loistaa poissaolollaan. Tässäkin blogissa huomaa, ettei tarvitse kuin yrittää ajatella avarasti, niin jo alkaa reaktiivinen narratiivin puolustus.

    Tässä on noitavainojen henkeä. Media ohjaa massoja ja on itse osa sitä. Naiivit, suorastaan lapselliset ideat ja syyt uppoavat kriitiikittömään massaan pelottavan helposti. Täysin hyödytön ja naurettavakin maski on ollut hyvän ihmisen mittari, työpaikkoja on menetetty sen vuoksi. Maailmanhistorian yksi huonoimpia rokotteita on ajanut mm. Kanadan ja Australian totalitarisiin toimiin ja ihmisoikeuksien riistoon. Myös Suomessa on jyrätty perustuslaki useasti. Nyt venäläisiä ihmisiä erotetaan töistään vaikka vain siitä syystä, ettei ole kritisoinut Putinia, tai siksi että sattuu olemaan venäläinen. Venäjän hyökkäyksen syyksi riittää lapsellinen: Putin on hullu.

    Yksi suuri asia on käsistä karannut systemaattinen sensuuri ja propaganda, jota länsi harjoittaa koko ajan kiivaammin siinä missä muutkin. Ihmisen on mahdotonta hahmottaa asioiden oikeaa laitaa, kun valheet ja vääristelty informaatio täyttävät kaikki kanavat valtamedioista vaihtoehtomedioihin somesta puhumattakaan. Silti vihainen massa ajojahtaa milloin ketäkin. Tämä on sairasta toimintaa ja ennustaa turmaa. Tukehtuvan kulttuurin korinaa.

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Miksi kukaan ei kerro, että Ukraina halusi Natoon.

    Ja Putin on sanonut jo vuonna 2008, että ”jos Ukraina menee Natoon, se menee sinne ilman Krimiä ja Itää. ” Hyvin yksinkertaista, kun Nato kokee Venäjän ja Idän uhkana ja vihollisena, aivan yhtä lailla Venäjä voi kokea Naton Uhkana ja vihollisena, joka tunkee heidän rajoille.

    Miksi he luottaisivat länteen, kun mekään luota Venäjään.

    Venäläiset ihmiset Ukrainassa ja heidän sortonsa, ei ole koskaan kiinnostanut ketään, venäläiset ovat aina ne pahat ihmiset, heille saakin käydä huonosti , talous pitää romahtaa, heille toivotaan nälänhätä ja nöyrtyminen lännen edessä ja kääntyminen demokratiaan, yksityisomistukseen ja kaiken valtion omistaman toiminnan yksityistämistä, koska niin meillä kuuluu toimia.

    MUistaakseni kristillisesti jo ajatukset ovat syntiä ja jos toivoo toiselle pahaa, se on sama, kuin olisi jo tehnyt sen.

    Sotaan on aina olemassa syy, ei kukaan huvikseen lähde sotimaan. Ja sekin on hyvä muistaa, että ei aseitakaan rakenneta vain varastossa säilytettäväksi, niillä on tarkoitus tappaa, mutta myös ilmaista oma tahtonsa, jos sitä ei muuten kuulla.

    Suomalaiset haluavat nyt Natoon, mutta minun mielestäni, meidän paras turvatakuu on kuitenkin olla menemättä. En tietenkään voi mitään sille, että meillä halutaan kostaa jotakin liittymällä Natoon. Vihan vimmassa ei kuitenkaan kannata tehdä suuria päätöksiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Olen antanut mahdollisuuden sanoittaa monenlaisia näkökulmia tämän blogin puitteissa.

    Muistutan kuitenkin jälleen päätavoitteestani eli siitä kysymyksestä, miten juuri minä itse osaisin erottaa asiat oikealla tavalla toisistaan ja toimia rakentavasti. Ehkä olemme jo piirtäneet vastakkaiset näkökulmat melko kattavasti. Miten tästä eteenpäin?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Avaan hieman omaa em. kommenttiani.

      En peräänkuuluta rakentavien ratkaisujen etsimistä sievistelyn tarpeesta.

      Jonin kommentti herätti pohtimaan seuraavaa.

      Lännen rokotepolitiikka oli todellakin paikoitellen toimintatavoiltaan totalitarismin kaltaista. Erityisen selvästi tämä näkyi ymmärtääkseni Kanadassa. Mistä tälläisen toiminnan malli oli saatu? – Jos oikein ymmärsin, niin totalitaristisen Kiinan vaikutus on nähtävissä…

      Miten Kanadan kansa reagoi? – Ainakin osa reagoi totalitarismiin anarkialla(esim. Convoy ym.)…. Ja mikä on usein hallinnon reaktio anarkiaan? – Suurempi vallankäyttö ja kansalaisoikeuksien rajoittaminen! So. negatiivisuuden kierre!

      Pohdin sitä, että näemmekö näissä ilmiössä ja kehityksessä ehkä jotakin valtapoliittisesti verrannollista, mitä aistimme idässä olevissa ”yksinvaltius-maissa”?

      Onko valta alkanut keskittyä osin demokratialle vieraalla tavalla myös lännessä ja läntisessä ilmapiirissä?

      On tunnettu tosiasia, että toimiva demokratia edellyttää korkeaa sivustystasoa. Kun kirjoitin tämän blogin, yksi pyrkimykseni on työstää haastavien asioiden analysoimista ja tervettä erittelemistä. Näen sen demokratialle tarpeellisena. Siksi toistan nyt itseäni heittämällä lukijakysymyksen:

      Miten juuri minä ja sinä voisimme olla osa ongelman ratkaisua, ja välttää vaaran kiihdyttää itse ongelmaa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Miten tästä eteenpäin?” Kirkon ulkomaanapu, Punainen risti, Unicef, UNHCR ja Pelastakaa lapset antavat kyllä ohjeita.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Hyvä näkökulma Matti Pentti!

      Hädänalaisten auttaminen on varmasti yksi varma tapa reagoida rakentavasti!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Kyllä me ihmiset luonnostamme osaamme vihata. Ihminen ilman Jumalaa on näet luonnostaan vihan lapsi. Mutta osaammeko rakastaa lähimmäisiämme myös vihamiehiämme niin kuin kristityn kuuluu tehdä? Viha ja vihaaminen on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista, oli sitten kyseessä kuinka paha ihminen tahansa.

    Huomasin itsessäni tämän Ukrainan sodan alkaessa vihan nousevan sydämestäni ensiksikin venäläisten valehtelun takia ja sitten tietysti raakalaismaisen sodan takia. Vihastuminen on luonnollinen ja terve reaktio. Mutta vihaan ei saa jäädä. ”Vihastukaa mutta älkää tehkö syntiä”. Ef. 4:26

    Jesaja 53: 12: ”..hän (Jeesus) kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta”. Me kristityt olemme kutsutut rakkauteen, emme vihaan. Me rukoilemme kaikkien ihmisten puolesta, myös pahaintekijöiden. Jeesus on esikuvamme.

    Meidän tulisi muuttua mielemme uudistuksen kautta. ”Älkää mukautuko tähän maailmanaikaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. ” Room. 12:2

    Taistelu käydään jokaisen omassa sydämessä. Jotta voisimme voittaa pahan hyvällä tarvitsemme Jumalan sanan valoa. Niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Lopuksi: Vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevässä voimassaan. Pukekaa yllenne Jumalan koko taisteluvarustus voidaksenne kestää Paholaisen juonet. Emmehän me taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan.” Ef. 6:10-12.

    ”Tietäkää, rakkaat veljeni, että jokaisen ihmisen tulee olla nopea kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei toteuta Jumalan vanhurskautta. Pankaa siis pois kaikki saastaisuus ja kaikenlainen pahuus ja ottakaa sävyisästi vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne. Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita pettäen itsenne. Jaak. 1:19-22. ”Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija mutta ei hillitse kieltään vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdingossaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta” Jaak. 1:26-27

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Teemu Kakkuri ottaa tähän aiheeseen kantaa Martti Pentin rinnakkaisblogissa. Se liittyy ymmärtämiseen. Lainaan osan hänen ajatustaan: ”Akateemisessa keskustelussa pyritään ymmärtämään ilmiöitä, se on tutkimuksen perusedellytyksiä. Silloin ei kuitenkaan oteta mitään kantaa ilmiön hyväksyttävyyteen. Se on kuin tutkisi jääkauden vaikutuksia ja toteaisi, että suuret järvemme laskivat aiemmin Pohjanmaan jokia pitkin luoteeseen, mutta maankohoaminen puhkaisi niille uudet laskujoet Vuoksen ja Kymen. Siinä ei ollut mitään oikeaa tai väärää, tutkimus vain selvittää tapahtumaketjun. Niin ikään rikostutkija yrittää ymmärtää sarjamurhaajan logiikkaa, jotta saisi tämän kiinni ja enemmät murhat ehkäistyä. Joskus akateemisen ymmärtämisen pitää vaieta. Ukrainan kansan kärsimykset, ja taistelu elämästä ovat sellaisia pysäyksiä, jolloin eri näkökulmien pohdiskelijat ja spekulantit ovat pelkkiä raatokärpäsiä. Teoreetikoille on vielä joskus aikansa, mutta nyt on aika vain kauhistua, tuomita ja rukoilla.”

    Teemu sanoittaa tapansa mukaan taitavasti. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että akateemisen teoretisoinnin aika on myöhemmin.

    On kuitenkin myös toisenlainen kuin akateeminen tapa toimia rationaalisesti. Tajusin sen oman historiani kautta.

    Olen joutunut elämässäni suojaamaan heikommassa asemassa olevia ihmisiä väkivallalta. Vaikka väkivaltaisuus kauhistuttaa, opin että ensimmäinen läksy väkivallan torjumisessa on olla itse provosoimatta väkivaltaista henkilöä. Tässä auttoi paljon se, jos osasi jotenkin nähdä hänen raivonsa logiikkaa. Aina tämä ei toki onnistunut ja silloin oli taisteltava heikomman suojelemiseksi. Tiedän myös, miltä tuntuu saada nyrkistä ja pelätä pahinta…- Nämä asiat saavat minut varmaan alleviivaamaan tämän kriisin ratkomisessa sinnikkäiden neuvotteluiden ja puheyhteyden puolesta.

    Varmasti tässä sodan ilmapiirissä yksi asioiden erottelemisen taitoon liittyvä juttu on myös itselle ominaisen reagointimallien tunnistaminen. Tämä aktivoi meissä erilaisia asioita…

    Pakko sanoa ihan viimeiseksi, että sanat ei riitä kertomaan, miten surullinen olen tämän sodan äärellä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    ”…mutta nyt on aika vain kauhistua, tuomita ja rukoilla”. Eikö tuomiovalta ole kuitenkin yksin Jumalan? Itse jätän tuomion Jumalalle. Niinhän Jeesuskin käskee tekemään. Siksi en tuomitse, vaan kauhistun, pakenen Kristuksen turviin ja rukoilen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Raamattu kieltää meiltä kadotustuomion lausumisen, mutta yhteiskunnalliset ja myös kirkkojen toimintaan liittyvät tuomiot ovat realiteetti, jota ilman maailma ei pyöri normaalisti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitos tähän asti käydystä keskustelusta. Kommentointimahdollisuus päättyy tänään klo 18. Tähän asti ei ole poistettu yhtään kommenttia. Toivon, että myös viimeiset tunnit pysyvät asiallisuuden raameissa.

    Kommenttiboksini on auki sillä periaatteella, miten resurssini antavat myötä olla itse mukana keskusteluissa. Teen kuitenkin kahta työtä, ja usein aika on kortilla. – Jos joskus julkaisen blogeja ilman kommentointimahdollisuutta, se johtuu silloin tiukoista aikatauluista, eikä sananvapauden rajoittamisen halusta, mistä minua on joissakin täällä kirjoitetuissa blogeissa syytetty…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Manu, pidän kiinni siitä mitä Jeesus sanoo tuomitsemisesta. Koska itse teen samoja tekoja, niin en saa tuomita muita. Se ettei tuomitse, ei tarkoita, että hyväksyn.

    Vihaa on paljon. Yritän pidättäytyä tuomiohengestä ja vihasta. Tuskin siinä kuitenkaan aina onnistun, eivät nähtävästi tosin muutkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Manu Ryösö

    Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen. [Kuva Nasaretin kadulta Israelista]