Asenteellisuuden kieltämistä
Uskonpuhdistus on asenteellinen ja loukkaava sana. Reformaatio on neutraali ja historiallisesti vanhempi, joten sitä tulee suosia kielenkäytössä.
Molemmat ovat oikeutettuja väitteitä. Ymmärtääkseni vain jälkimmäiselle on hyvät historialliset perustelut, jos on uskominen Jyväskylän yliopiston suomen kielen emeritaprofessoria Aila Mielikäistä.
Mielikäinen käsitteli uskonpuhdistus sanan käyttöä viime vuonna ilmestyneessä Sanaa etsimässä -artikkelikokoelmassa. Aiheesta on luettavissa artikkeli myös Kotuksen Kielikello-lehdessä.
Mielikäisen keskeisin väite on, että uskonpuhdistusta voi pitää historiallisesti myös neutraalina suomennoksena reformaatiolle.
Olen kirjoittanut joskus tästä samasta aiheesta Kotimaa Pron blogiin. Kirjoitan tämän blogin lähinnä kommentiksi Turun Sanomien aloittamaan keskusteluun ja Timo-Matti Haapiaisen blogiin, jossa uskonpuhdistus vastaan reformaatio -aihetta käsiteltiin. Haapiaisen argumentaatio nousee kirkon ajattelusta, mutta näyttäisi osuvan osittain harhaan ainakin historiallisessa mielessä.
Latinasta lainattu reformaatio todella on vanhempi sana 1500-luvulla protestanttisten kirkkojen syntyyn liittyneille tapahtumille myös suomen kielessä. Jossain vaiheessa sana haluttiin kuitenkin suomentaa tai tehdä ymmärrettäväksi latinaa osaamattomille suomalaisille. Käytössä oli pitkään useita kilpailevia sanoja, joista uskonpuhdistus vakiintui käyttöön. Syynä ei kuitenkaan välttämättä ollut roomalais-katoliseen kirkkoon kielteisesti suhtautuvien salaliitto.
Mielikäisen mukaan uskonpuhdistus-sanan ymmärtäminen asenteellisena vaihtoehtona reformaatiolle on kielen historiaa tarkastellessa ongelmallinen. Mielikäisen mukaan usko on vanhastaan tarkoittanut melkolailla samaa, mitä nykyään ymmärretään joko uskonnolla tai opilla. Vertailukohtana ovat esimerkiksi kristinusko, islamin uskoinen jne.
Puhdistus sana on vanhastaan ollut merkitykseltään nykyistä epämääräisempi ja sisältänyt muun muassa muuttamisen ja uudistamisen merkitykset. Se on siis mainittu useissa sanakirjoissa suomennokseksi latinan reformatio-sanan johdannaisista.
Keskustelu uskonpuhdistus-sanan aseenteellisuudesta näyttääkin liittyvän lähinnä nykyiseen tapaan ymmärtää sanan sisältöä. Sanojen merkitykset muuttuvat ajan myötä. Ne voivat saada painolastikseen niihin alunperin kuulumattomia kielteisiä merkityksiä. Siksi aijoittainen tarkastelu on paikallaan yhtä lailla sen kohdalla kuin monien muidenkin sanojen, kuten esimerkiksi Mielikäisen mainitseman puhdasoppisuuden.
Historiallisesta taustasta käsin toivoisin kuitenkin ennemmin keskustelua suomennetun muodon ja latinalaisen lainan käytön suhteesta. Itse aion edelleen suosia suomenkielistä muotoa uskonpuhdistus.
Syy on mitä suurimmassa määrin ideologinen, joskaan ei missään määrin uskonnollinen: en kannata vakiintuneiden suomenkielisten sanojen tarpeetonta korvaamista sinällään alkuperäisemmillä latinalaisilla sanoilla.
Uskonpuhdistus on vakiintunut ja Mielikäisen mukaan jopa reformaatiota yksiselitteisempi sana. Reformaatiolla voi hänen mukaansa viitata periaatteessa muihinkin uudistamisprosesseihin.
Haapiainen puolestaan toteaa blogissaan, että reformaation voi ymmärtää uskonpuhdistusta laajempana prosessina. Tarkoittaako se samalla myös suurempaa epämääräisyyttä? Mitä siis juhlitaan? Molemmat sanat ovat yhtä lailla määriteltävä. Se voisi olla myös reformaation merkkivuoden alias uskonpuhdistuksen juhlavuoden projektin yksi tehtävä: kertoa kansantajuisesti, mistä on kyse.
Tieteellisessä kielenkäytössä yksiselitteisyyttä tai ainakin selvää määrittelyä pidetään ihanteena. Ihanne on sovellettavissa myös arkiseen kielenkäyttöön. Ymmärrettävyyteen pyrkiminen on oleellista kaikessa viestinnässä, vaikka se useimmiten näyttääkin epäonnistuvan.
Suomen evankelis-luterilaisella kirkossa voi olla aivan perustellusti kauniita ajatuksia ekumeniasta. Uskonpuhdistus sopisi kuitenkin hyvin elämään reformaation rinnalla myös kirkon kielessä. Perustelut löytyvät ymmärrettävyydestä.
Latinalaisperäistä ilmaisua käyttääkseni uskonpuhdistus on popularisointia. Suomeksi sitä voi kutsua kansantajuistamiseksi.
7 kommenttia
Kiitos erinomaisesta blogista, joka tuo esiin tärkeitä ja hyvin perusteltuja pointteja.
Kuten blogi osoittaa, näkökulma ja käyttöympäristö ohjaavat sanojen valintaa. Sanat toimivat eri tavoin eri yhteyksissä. Harva sana on aina ja kaikkialla huono tai hyvä. Sanalla ’reformaatio’ on ongelmansa, ja sen käyttäminen on asenteellista. Asenne nousee ekumeniasta.
Reformaation merkkivuoden hanke on oleellisesti ekumeeninen. Tällöin sanat valitaan siten, että ne eivät loukkaa tiedostaen tai tiedostamatta eivätkä sulje ketään pois. Tämän vuoksi hankkeessa käytetään sanaa reformaatio , ja tämä valinta on saanut kiitosta ekumeenisilta toimijoilta. Kirkkohallituksen tekemä linjaus on siis tästä näkökulmasta onnistunut.
On ilmeistä, että historian näkökulma on merkkivuodessa keskeinen. On tärkeää, että sanojen ’uskonpuhdistus’ ja ’reformaatio’ taustoja pöyhitään tieteellisellä tarkkuudella ja intohimolla. Merkkivuoden periaatteita ovat myös ekumeenisuus ja tulevaisuus. Käytettäville sanoille etsitään siis perusteluja paitsi historiasta myös – ja jopa ennen kaikkea – tämän päivän ja tulevaisuuden näkokulmasta ja yhdessä.
Joonan lainaama Aila Mielikäisen artikkeli Kielikellossa avaa tärkeän näkökulman ylipäätään kirkolliseen kielenkäyttöön. Suosittelen lukemaan erityisesti artikkelin viimeisen kappaleen, jossa Mielikäinen toteaa:
”Omaperäinen sana (uskonpuhdistus) kuuluu edelleen kirkolliseen yleiskieleen, kun taas reformaatio on erikoiskielen termi. Vuosisatojen patinoima kirkollinen, uskonnollinen suomen kieli on tosin sellaisenaankin muuttunut eräänlaiseksi erikoiskieleksi, joka vaatii sisällön tuntemusta.”
Siis olennainen kysymys kuuluu, onko kirkon kieli kaikkinensa muuttunut sellaiseksi erikoiskieleksi, jolla on entistä vähemmän ymmärrettäviä yhtymäkohtia yleiskieleen. Ja mitä mielikuvia esimerkiksi sanat vanhurskas, synti, Pyhä Henki, tuonela, taivas, ruumiin ylösnousemus, ekumenia herättävät – vai herättävätkö enää mitään.
Tässä näkökulmassa keskustelu uskonpuhdistuksesta vastaan reformaatio asettuu kovin pienen piirin erikoiskieliseksi hifistelyksi.
Kirjoittaja
Joona Raudaskoski
Valtiotieteen ja teologian opiskelija: viestintä ja uskonnonfilosofia. Ongelmia tarkennuksessa, kameralla ja ajatuksilla. Blogissa myöhään heränneitä ajatuksia opiskelijan todellisuudesta. Twitterissä @raudaskoskij
Voi kun Lutherin uskonpuhdistus jatkuisi ja ihmiset todella lukisivat Raamattua opiksi ja noudatettavaksi. UT:n tulisi olla ahkerassa käytössä, koska sieltä löytyy Jeesuksen keskeisin Sanan opetus, pelastussanoma ja Pyhän Hengen voimavaikutusten opetus. Uusi liitto, jossa esim. 25 erilaista uhria on poistettu ja esirippu kaikkein pyhimpään halkaistu sekä Jeesuksesta tullut kaikille tie, totuus ja elämä. Nyt Raamattu on valtaosalle luterilaisia pölyttynyt ja lukematon teos kirjahyllyssä. Kirjain ja käsitekeskustelu ei vie uskonasiaa eteenpäin. Henki tekee eläväksi ja vaikuttaa uskonpuhdistuksen etenemiseen.
Ilmoita asiaton kommentti