Jatkuva haukkuminen ärsyttää. Etenkin, jos siihen ei tunnu olevan mitään kunnollista syytä. Erään pääsiäisen jälkeisenä viikkona tunnistimme itsemme paikallislehden tekstaripalstalta osuvasta kommentista, joka kuului jotenkin näin:
”Piinaviikot ovat jo ohi, mutta kärsimysnäytelmä vain jatkuu, kun pastorin piskit jatkaa haukkumistaan.”
Tuolloin meillä oli kaksi koiraa ja haukkumisongelmia. Erityisen ärhäkkää aikaa olivat viikonloput, jolloin naapurien pihoilla liikkui koirillemme tuntemattomia vieraita…
Turha haukkuminen ärsyttää.
Aamulla hakkasin pihallamme halkoja, jolloin koiramme innostui (enää yksi koira) taas haukkumaan. Tällä kertaa haukkumisen ”ongelma” kumpusi kopin viereen haudatusta hirven sorkasta. Jäätynyt maa asetti omat haasteensa luuvaraston avaamisessa. Luu tuntui olevan kadoksissa ja siinäpä haukkumisen aihetta!
Huomasin sanovani koiralleni: ”Ainako on pakko haukkua jotakin? Eikö syy ole ihan itsessäsi, jos luu on kadoksissa!”
Halkojen hakkaamisen myötä minulla oli kuitenkin aikaa ajatella. Koirani kyllä muistuttaa monessa suhteessa itseäni. Minullakin on ensin tapana haukkua vaimoani, jos jokin vaatekappale on hukassa. – Usein siitäkin huolimatta, että olen sen itse jonnekin ”haudannut”!
Haukkuminen on luonnollinen tapamme reagoida ongelmiin. Haukkumisen tarve nousee siitä, että syyllinen pitäisi saada vastaamaan teoistaan. Haukkuminen tekee asiat näkyväksi ja kuuluvaksi, jotta tapahtuisi rikoksen sovittaminen. – Haukkuminen on meille luontaista, mutta miten on armollisuuden laita? Se ei taida olla yhtä lailla ihmisen luontainen ominaisuus, jos olemme joutuneet ITSE vääryyden kohteeksi. Meille on luontaisempaa etsiä syyllistä ja vaatia häntä jollakin tavalla sovittamaan tekonsa.
Huomaatko, että nyt meillä on käsillä kaksi kristillisen teologian avainsanaa: armo ja sovitus!
Sovitus on helpompi juttu kuin armo. – Kaverilta lainattu velka on tietenkin maksettava/sovitettava. Rikollisen pitää sovittaa tekonsa vaikka linnassa lusimalla jne. Ymmärrämme sovituksen tarpeen ja osaamme yleensä myös vaatia sitä, jos olemme kokeneet itse vääryyttä. Sovituksen idea on siis selvä, mutta sen mittasuhteet tuottavat usein ongelmia.
On helppoa ajatella, että joku OMA kaverini on jo sovittanut tekonsa, kun on maksanut sakkonsa ylinopeudesta, tai lusinut rattijuoppoudesta. Kaahaajan tai rattijuopon alle jääneen lapsen vanhemmat eivät kuitenkaan välttämättä koskaan koe niin, että mikään rangaistus sovittaisi oman lapsen kuolemasta seuranneen tuskan. – Usein huomaamme paljon pienemmissäkin asioissa, että jossakin syvällä sisimmässämme elää Mooseksen laki, joka vaatii silmän silmästä. – Aina kun olemme itse, tai perheemme puolesta, joutuneet vääryyden kohteeksi, silloin on aivan luontaista edellyttää vääryyden sovitusta.
Armo ilman sovitusta tuntuu väärältä, so. halvalta ja epäoikeudenmukaiselta. – Todellisuudessa ei ole edes olemassa mitään aitoa armoa ilman sovitusta!
Kun seison jumalanpalveluksessa alttarin takana ja valmistaudun julistamaan synninpäästön, mietin usein näitä asioita. Kristillisen seurakunnan synninpäästö ei ole koskaan armoa ilman sovitusta. Se ei ole koskaan väärintekijän julistamista syyttömäksi ilman asiaankuuluvaa rangaistusta. Sitä ei myöskään tehdä koskaan pastorin omissa nimissä tai omalla arvovallalla. Ensiksi synninpäästöä edeltää aina synnintunnustus. Toiseksi kristillisen seurakunnan julistama synninpäästö perustuu siihen, että Jeesus Kristus on surmattu sinun ja minun edestäni. Kristillisen seurakunnan synninpäästö piirretään aina ristin muotoon. Ristillä väärintekijä maksaa teoistaan periaatteella silmä silmästä jne. – Ristillä surmattavan väärintekijän osan on kuitenkin ottanut joku muu kuin sinä tai minä – Väärintekijän paikalla on Jumalan Poika Jeesus Kristus!
Me ihmiset emme todellisuudessa omista armoa. Voimme toki esiintyä armollisina, mutta parhaimmillaankin armollisuuteemme on lähinnä suurpiirteisyyttä. – Rikas voi antaa pienehkön velan anteeksi, jos se ei tunnu juuri missään… Vielä helpompaa on olla ”armollinen” asioissa, jotka eivät edes kosketa minua. Joku ”hyvä ihminen” voi myös heltyä armolliseksi, jos läheisen katumusharjoitukset ovat riittävän vakuuttavia suorituksia… – Jumala on armollinen meitä kohtaan totaalisesti eri tavalla! Jumala tarjoaa armoaan jo ennen näyttäviä katumussuorituksiamme. Lisäksi Jumala on armollinen, vaikka se koskettaa häntä kaikkein kipeimmällä tavalla, oman Pojan kärsimuksen ja kuoleman kautta. – Tässä on ihmisen ja Jumalan armollisuuden ero!
Jumalan armo on kuitenkin löydettävissä vain Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalan armo ei tule kenenkään muun osaksi kuin sinun ja minun, joka turvaudut uskossa Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen. Armo löytyy vain Kristuksessa Jeesuksessa. Kristuksen ulkopuolella on löydettävissä vain Jumalan oikeudenmukaisuus. – Ihmisen osana on valita näiden kahden välillä.
Saamme valita joko Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa, tai ansioidemme mukaisen palkan. – Tiedätkö sinä jo kumman valitset?
Minulla on unelma:
”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” (2Kor.5:20)
Eli kaikkiaan saavutetaan 75000, mutta näillä näkymin ei ainakaan huippuvuoden 2010 lukuja.
Entä sitten liittyneet? Liitykirkkoon.fi ei ole tiedottanut mitään, vaikka jossain lehtijutussa sellaista lupailtiinkin.
Totta kai liittyneet pystytään selvittämään. Jossain oli tieto, että heitä on huomattavasti vähemmän kuin eronneita. Kirkon tiedotuskeskus ei kehtaa tiedottaa, kuinka paljon eroja on tapahtunut arkkipiispan möläytyksen jälkeen.
Tämä K24:n tapa uutisoida näitä yhden sivuston tilastoja on varsin mielenkiintoista journalismia. Jotta tätä edes voitaisiin nimittää uutiseksi sen tulisi sisältää vähintäänkin tieto kirkkoon samaan aikaan liittyneistä, olkoon väline mikä tahansa. Nyt tämä on silkkaa yhden sivuston palvelun mainostamista. Toki en pidä mitenkään ihmeellisenä sitä tietoa, että jäsenkato on ilmeinen, kun katsoo miten kansankirkko tässä maassa on luisunut sanomastaan ja mihin. Ei ole oikein mitään syytä olla kirkon jäsen taikka pitäisi ainakin olla kovasti aktiivinen löytääkseen porukan kansankirkon sisältä, jossa vielä Jumalan Sana saarnataan ja kerrotaan Jumalan Sanana. Uskovien uskonnolliset näytelmät etäännyttävät ja katastrofaalinen käsite tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta tekee koko ”jutusta” lähinnä ironisen.
Mitenkään K24:ää puolustelematta toteaisin kuitenkin, että kirkkoon liitytään usein paikallisseurakuntien kautta ja jonkin verran myös liitykirkkoon-sivuston kautta. Nämä eivät tietääkseni julkaise tietoja kirkkoon liittyneiden määristä, joten K24:llä saattaa olla hankaluuksia saada tätä tietoa mistään.
Itse uskon, että jos K24 saisi tietoonsa kirkkoon liittyneiden määrän, siitä varmasti tehtäisiin uutinen. En näe mitään syytä, miksi näin ei toimittaisi.
Jostain lehtijutusta muistan lukeneeni, että arkkipiispa Mäkisen homomyönteisiksi koetut lausunnon avioliittolain muutoksen eduskuntakäsittelyn aikana lisäsivät ihmisten liittymistä kirkkoon. Ei tietenkään puhuta samasta määrästä tai edes suuruusluokasta kuin samaan aikaan eroavien määrät olivat.
Jusu Vihervaara, ei toimittajan tehtävä ole uutisena kopioida saamiaan yhtiöiden, yhteisöjen tms lähettämiä tiedotteita uutisina. Se on silkkaa propagandaa mutta kyllä siitä ammattitaitoinen toimittaja uutisen rakentaa, ja tietoa saa ihan varmasti, jos vain sitä halutaan hankkia.
Tiedon hankkiminen kysyy resursseja. Suomessa on lähes 450 seurakuntaa.
Tuomo, ei tämä pohjaudu mihinkään tiedotteeseen. Ei eroakirkosta.fi-palvelu ole hetkeen tiedottanut yhtään mitään.
Jusu, voisihan toimitus kokeilla muutamaa kaupunkia vaikkapa. Turku, Kuopio, Rovaniemi ja vaikka Imatra, saisi jotain mielikuvaa siitä mihin suuntaan mennään.
Jotta kirkossakin toteutuisi ”tasa-arvo ja suvaitsevaisuus” niin silloin pitäisi sallia sekä konservatiivi- että liberaalisiiven mielipiteet ja tulkinnat samanarvoisina. Nythän suvaitsevaisuus ulottuu vain lähinnä liberaalisiiven tulkintoihin, joita pidetään näyttävästi esillä. Miksiköhän kirkon suvaisevaisuus myötäilee vahvasti humanismia?
Just tästä on Salme kysymys ja tämä aiheuttaa kirkon viestin vesittymisen katsoipa sitä mistä suunnasta tahansa. Kirkon suurin ongelma on Kristuksen Risti.
Itse ajattelen siten, että kirkossa toimii useita herätysliikkeitä, jotka keräävät toimintaansa satojatuhansia ihmisiä. Näistä monilla on hyvin vanhoillisia näkemyksiä koskien uskonkysymyksiä tai vaikkapa seksuaalietiikkaa tai naisten asemaa. En oikein allekirjoita ajatusta siitä, etteikö tällaisia tulkintoja sallittaisi tai pidettäisi samanarvoisina.
Miksi sitten kirkko myötäilee humanismia? Ajattelen siten, että kirkko kaikesta huolimatta koostuu ihmisistä. Ja kirkko ajattelee siten kuin kirkkoon kuuluvat ihmiset ajattelevat uskoon ja etiikkaan liittyvistä kysymyksistä. Jos mietitään vaikka paljon pinnalla ollutta kysymystä seksuaalivähemmistöistä, uskon että ihmisten ajatuksia ja käyttäytymistä ohjaa heidän käsityksensä oikeudenmukaisuudesta.
Tämäkin eroaalto kuvastaa sitä mahdottomuutta, että maassamme voisi olla yksi kansankirkko, johon kaikki kuuluisivat. Jonnin joutavaa ajanhaaskausta tällainen riitely.
Jumalan Valtakuntaan liitytään parannuksen teon kautta (so. uskoontulon kautta) eikä Valtakunnassa ole mitään raja-aitoja. Siksi mitkään ihmistilastot ja kirjanpidon ovat turhuutta. Uskoontulo on ”lähtemistä maailmasta” eli raamatun kuvaus ”lähteminen Egyptistä”. Kirjanpito on hoidetttu Taivaassa Jumalan järjestämänä.
Liittyneiden määrä lisääntyisi epäilemättä reippaasti, jos siirryttäisiin reiluun ja asialliseen systeemiin, jossa lapsijäsenyys ja täysi-ikäisten täysjäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa (myös kirkossa) olisivat maallisjuridisesti kaksi eri asiaa, ja siten täysi-ikäisyyden saavuttaneiden tulisi vahvistaa jäsenyytensä – niin halutessaan – ja se kirjattaisiin liittymisenä täysjäseneksi.
Esimerkiksi professori Kari Enqvist ehdotti kirjassaan Uskomaton matka uskovien maailmaan, että 18 vuotta täytettyään (tai ehkä 16 vuotta?) lapsena mihin tahansa uskonnolliseen yhdyskuntaan liitetettyjen tulisi jatkaakseen jäsenyyttään vahvistaa jäsenyytensä niin halutessaan.
Hän myös esitti, että lapsijäsenyyttä ei vielä kirjattaisi valtion väestörekisteriin, vaan kastetut lapsijäsenet olisivat ”vain” seurakuntien ja kirkkojen omissa jäsenrekistereissä.
Muutos tarkoittaisi myös sitä, että alle 18-vuotiailla ei olisi kirkollisverovelvollisuutta. Kun 18-vuotiaat liittyisivät täysjäseniksi, heillä olisi – samoin kuin nyt muillakin liittyjillä on – liittymisvuosi verovapaa.
Nykyinen systeemi, jossa kirkosta 18-vuotiaana heti kun mahdollista eroavat joutuvat maksamaan kirkollisveroa koko ensimmäiseltä mahdolliselta eroamisvuodeltaan, onkin epäreilu.
Yhdistyksissähän lapsena/nuorena vanhempien toimesta liitetty voi täysi-ikäisyyden saavuttamisvuotenaan olla maksamatta jäenmaksuaan, jos ei halua jatkaa jäsenyyttään yhdistyksessä
Vuoden 2013 lopussa Suomen ev.lut. kirkkoon kuului 75,2% väestöstä ja arvio on, että vuoden 2015 alussa tuo luku on 73,9% – Jäsenmäärässä (4.100400) pudotusta on tapahtumassa 1,81% (-74.000), jos kuolleiden, kirkkoon liittyneiden ja kastettujen määrät jätetään laskuista pois. Ruotsissa vuoden 2013 lopussa kirkkoon kuului enää 66%. Tuo on se luku, jota kohti myös Suomessa lähimmän vuosikymmenen aikana väistämättä kuljetaan. Sen pohjalta muutostyötä kirkossa joudutaan nyt viemään vilkkaasti eteenpäin – eikä se ole vain rakennemuutosta vaan erittäin paljon asennemuutos ja uuden etsimistä.
Luonnollisesti edellä kuvattu muutosprosessi on pakko ottaa huomioon kirkossa, mutta yhtä hyvin tai oikeastaan vielä enemmän se on syytä ottaa julkien vallan taholla, valtion ja kunnan toiminnassa sekä lainsäädännössä.
Perustuslain mukaan ihmisiä tulisi kohdella yhdenvertisesti heidän uskonnosaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Tästä poikkeamista, kirkon ”positiivista erityiskohtelua” (Pl 76 §, verotusoikeus, koulun ”pakkouskonto” jne.) on perusteltu sekä perinteillä että kirkon suurella jäsenmäärällä.
Muita PL 6§ eli yhdenvertaisuuspykälän syrjintätkieltoluettelossa esimerkkinä mainittuja asioita harvemmin perustellaan samalla ”logiikalla”, että kun valtaosa on heteroja, homoja voi syrjiä, ja että kun suurin osa pystyy kävelemään, pyörätuolin käyttäjiä ei tarvi päästää joka paikkaan, ja että kun suomenkielisiä on yli 90 %, ruotsinkielisten yhdenvertainen kohtelu ei ole tarpeen jne…
”Muita PL 6§ eli yhdenvertaisuuspykälän syrjintätkieltoluettelossa esimerkkinä mainittuja asioita harvemmin perustellaan samalla “logiikalla”, että kun valtaosa on heteroja, homoja voi syrjiä, ja että kun suurin osa pystyy kävelemään, pyörätuolin käyttäjiä ei tarvi päästää joka paikkaan, ja että kun suomenkielisiä on yli 90 %, ruotsinkielisten yhdenvertainen kohtelu ei ole tarpeen jne…”
ONKO yhdenvertainen kohtelu ”tarpeen”? Jos ajatellaan miten luonnossa asiat menee 🙂
Olemme nyky-yhteiskunnassa oppineet tietyllä lailla ”kauhistelemaan” epätasa-arvoa ja sitä että kaikkia ei huomioida tasapuolisesti.
Mutta näitäkään asioita ei voi pitää itsestäänselvyyksinä. Itsestäänselvyyksiä ei ole, siksi kaikki pitää perustella. Uskonnollisesti tai muuten. Kunhan on jotkut perustelut. Muuten ei tarvita muuta kuin kysymys ja kyseenalaistaminen. Ja kaikki arvot ovat mennyttä.
Paljon historiaa tutkineena olen havainnut ettei todellakaan ole aina ollut itsestäänselvää, että kaikilla tulee olla sama asema ja samat oikeudet lain edessä tai muutenkaan.
Ja mielestäni tuleekin kysyä miksi näin on, ja miksi pidämme tätä nyt itsestäänselvyytenä. Arvotkin pitää perustella. ja ”tasa-arvo” ei itsessään ole perustelu, mielestäni.
En itse pidä lähtökohtana, että kaikkien täytyy aivan kaikissa asioissa olla täsmälleen samalla viivalla, samat oikeudet, sama asema, sama kohtelu. On itse asiassa aika pelottavaa, jos siitä tulee lähtökohta ja itsetarkoituksellinen päämäärä aivan kaikessa.
Tasa-arvo -ideologiastakin voi tulla ”uskonto”, jonka sisältö on asiassa, ideologiassa ja päämäärässä itsessään. Ja ”syrjittyjä” ilmoittautuu pivin pimein vaatimaan oikeuksiaan pelkän oman kokemuksen perusteella. Ottamatta nyt suoraan kantaa edellä mainittuihin asioihin. Mutta ”tasa-arvo” ei mielestäni ole arvo pelkän oman kokemuksen ja pyrkimysten perusteella.
Jos on jokin instituutio, on ensin ajateltava sen tarkoitusta, sitten siihen liittyviä velvollisuuksia ja sitten vasta niitä oikeuksia. Näin esim. avioliiton suhteen.
Tässä on siis ajateltava aina sitäkin, että ovatko kaikki asiat, tilanteet ja oikeudet rinnasteisia. Että jos joidenkin oikeuksien kieltäminen joskus jossain katsotaan olevan väärin, sen rinnalle heitetään jokin toinen asia, jossa vaaditaan kaikille ”yhtäläisiä oikeuksia”. Ja niputetaan monta asiaa yhteen heikoin perustein.
Täydellisestä ”tasa-arvosta”, joka perustuu henkilökohtaiseen loukkaantumisen kokemukseen ja siitä vapautumiseen, seuraa vain kaaos.
Tietyllä lailla vähemmistön on sopeuduttava enemmistön tapoihin. Näinhän on vakaumuksellisten uskovienkin kohdalla. Kaupungilla tulee vastaan vaikka mitä mikä loukkaa omaa vakaumusta.
Sari Weckroth: ”Tietyllä lailla vähemmistön on sopeuduttava enemmistön tapoihin.
Nähdäkseni se ei kuitenkaan saa johtaa enemmistön mielivaltaan. Uskonnon harjoittajia ei esimerkiksi saa pahoinpidellä tai sulkea vankilaan vaikka uskonnon harjoittaminen enemmistön mielestä olisikin vähän omituista puuhaa.
Samoin pitää huolehtia yhdenvertaisesta kohtelusta. Jos vaikka evankelis-luterilaiset ja ortodoksit saavat harjoittaa uskontoaan, tällöin olisi väärin kieltää katolisilta ja karhunkansalaisilta uskonnon harjoittaminen.
Ja lopuksi totean, että enemmistön tapoihin sopeutuminen ei saa johtaa ihmisten yksityiselämään puuttumiseen.
En vielä ole kuullut yhdestäkään kirkon toimintaan aktiivisesti osallistuneesta, joka olisi näissä kahinoissa eronnut kirkosta. Ystäväjoukkoni on sentään melkoinen. Eiköhän tuo eronneiden suuri joukko koostu niistä, joiden kohdalla kirkkoon kuuluminen on ollut vain veronmaksua ja ympäristön hyväksyntää. He ovat aina olleetkin ihan ulkona kirkon toiminnasta.
Olisi hyvä, että ev.lut. kirkon omilla sivuilla olisi mahdollisuus erota kirkosta, niin palaute tulisi oikeaan paikkaan, eikä eroakirkosta.fi palveluun. Sitten ei tarvitsisi arvuutella kuka on tehnyt mitäkin ja minkä vuoksi.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/62780-nurmeksen-seurakunnan-talousarvio-alijaamainen
Tuossa uutisessa kerrotaan myös kirkosta eronneiden määrä Nurmeksessa.
Uutiseen on tullut hauska painovirhe. Siinä mainitaan, että kirkkoon vedetään lasikuitu, jotta jumalanpalveluksia voi seurata muun muassa laitoksissa. Todennäköisesti toimittaja tarkoitti puhua valokuidusta.
Huomasin saman kuin Jusu ja ihmettelin, että mihin sitä lasikuitua vanhassa rippi- ja vihkikirkossani oikein laitetaan, kun se ei sovi ollenkaan kirkon tyyliin 🙂
Kirkko on 1800-luvulta. http://www.nurmeksenseurakunta.fi/20-kirkko
”Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.”
Esa Ylikoski: ”Esimerkiksi professori Kari Enqvist ehdotti kirjassaan Uskomaton matka uskovien maailmaan, että 18 vuotta täytettyään (tai ehkä 16 vuotta?) lapsena mihin tahansa uskonnolliseen yhdyskuntaan liitetettyjen tulisi jatkaakseen jäsenyyttään vahvistaa jäsenyytensä niin halutessaan.”
Juuri näinhän tapahtuu konfirmaatiossa: siinä 15-vuotias vahvistaa jäsenyytensä tunnustamalla julkisesti kristillisen uskonsa ja saamalla jäsenyydelleen vahvistuksen siunauksen (ja usein Herran pyhän ehtoollisen) muodossa.
Kirkko on siis jo toiminut iät ja ajat, kuten Enkvist ja Ylikoski penäävät.
Ellei nyt aleta saivarrella siitä onko 15-vuotias vielä kypsä päättämään tällaisista asioista elämässään.
Nykyisen uskonnonvapauslain mukaan jo 12-vuotias voi vanhempiensa luvalla päättää omasta uskontokuntaan kuulumisestaan tai kuulumattomuudestaan.
Kun tilastollisesti voidaan todeta, että mahd. jopa 75 000 ihmistä (väh. 12-vuotta täyttänyttä) on eronnut kirkosta kuluneen vuoden aikana, lienee oikeutettua ajatella, että he ovat tehneet omasta vapaasta tahdostaan ja vakaasta harkinnastaan (ja alaikäiset vieläpä vanhempiensa luvalla).
Eikö silloin olisi aivan yhtä loogista ajatella, että loput kirkon 12-vuotta täyttäneistä jäsenistä on tietoisesti päättänyt olla eroamatta kirkon jäsenyydestä (ja kirkkoon 12-vuotta täytettyään liittyneet luonnollisesti ovat tienneet, mitä ovat tehneet)..?
Jos vielä ollaan huolissaan alle 12-vuotiaista kirkon jäsenistä ja pidetään heitä ”pakkoliitettyinä”, samalla logiikalla varmaan voidaan väittää, että alle 12-vuotiailla ei ole oikeutta olla jäseniä niissä kuulumisyhteisöissä, joihin heidän vanhempansa kuuluvat.
Yhtä hyvin voidaan väittää, ettei alle 12-vuotiaalla ole oikeutta käyttää äidinkieltään, koska hän ei ole saanut sitä vapaasti valita.
Usko ja maailmankatsomus ovat sydämen äidinkieli, jonka jokainen saa omilta vanhemmiltaan. Eiköhän anneta jokaisen käyttää sitä niin kauan kuin haluaa ja laki sen sallii.
Minervakrohnit ehtii tehdä sitten aikanaan..
JOuni turtiainen, vasta 15-vuotias voi erota, mutta vain molempien huoltajiensa luvalla. 12-vuotiaalta kysytään toki suostumus, jos molemmat huoltajat haluavat vaihaa lapsensa uskonnollisa asemaa.
Konfirmaatio on kuitenkin vain uskonnollinen toimitus, rituaali, ei juridinen. Jos lapsi ei käy rippikoulua ja osallistu konfirmaatioon tai ei rippikoulun käymisen jälkeen suorita konfirmaatiota, hän jää silti kirkon jäseneksi, kirkollisverovelvollliseksi sekä peruskoulun ja lukion ”pakkouskonnon” rajoittamaksi opintiellään.
Tällainen nuori pääsee kirkon jäsenyydestä eroon vasta 18 vuotta täytettyään, ja silloinkin hän joutuu maksamaan kirkollisveroa myös erokuukauden jälkeisiltä kuukausilta koko vuoden loppuun asti. Aika epistä, vai mitä.
Rippikouluun osallistutaan kai yleensä jo 14-vuotiaana. Siihen liityy erinäisiä sosiaalipsykologisia kysymyksiä, joita ei ole täsä arkaskoituksenmukaisa alkaa avata. Konfirmaatio on kuitenkin uskonnollinen ja sosiaalinen akti kuin juridinen, eikö?
Korjaten: Rippikouluun osallistutaan kai yleensä jo 14-vuotiaana. Siihen liittyy erinäisiä sosiaalipsykologisia kysymyksiä, joita ei ole tässä tarkoituksenmukaista alkaa avata. Konfirmaatio on kuitenkin uskonnollinen ja sosiaalinen akti eikä juridinen, eikö?