Armo ja meemikohut. Kahdeksas käsky politiikassa.

Ilkka Kanerva ja puutarhanhoitoon liittyvät tekstarit. Eduskunnan nykyinen puhemies ja vuosien takaiset blogipostaukset. Perussuomalaiset, natsimeemit ja Junnila. Ministeri Mika Lintilän puhelimesta eteenpäin lähetetty Iloa, valoa ja Olavia –meemin sisältänyt whatsapp-viesti. Edellinen pääministeri, jauhojengi ja #kesärata… Mitä yhteistä näillä on, ja mitä merkitystä voisi 500 vuotta vanhalla katekismuksella olla ajassamme?

Kohuja

Ennen vanhaan lähes kaikki hölmöilyt jäivät kaveriporukoiden keskinäisiksi vitseiksi. Nyt, digi- ja nettiaikana monet niistä tallentuvat jollekin välineelle ja ovat kaivettavissa esille vielä vuosikymmenien kuluttua. Väitetään, että osa nuorisosta on oppinut tämän, ja elää siksi jatkuvan imago- ja kiusaamispaineen alla. Osalla ei ole samaa harkintakykyä, vaan sen asenne on: hei boomeri, mitä väliä? Osa taas purkaa paineensa anonyymeillä foorumeilla. Vanhemmat ei-diginatiivit eivät ole vielä oppineet miettimään, että kaikesta jää jälki.

Martti Lutherin ohje tulkita kymmentä käskyä oli pyrkiä pureutumaan pinnan läpi ytimeen. Selittäessään kahdeksatta käskyä ”älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi” hän nostaa sen ytimeksi lähimmäisen hyvän maineen suojelemisen ja hänen tekojensa tulkitsemisen, jos mahdollista, parhain päin. Hänen Isosta katekismuksestaan vuodelta 1529 voimme lukea:

Voin hyvin nähdä ja kuulla lähimmäiseni tekevän syntiä, mutta minulla ei ole mitään oikeutta saattaa sitä muiden tietoon. […]. Mikäli tiedät synnin, tee aivan päinvastoin. Sulje se korviisi kuin hautaan ja luo se umpeen, kunnes sinut valtuutetaan tuomariksi ja joudut rankaisemaan virkasi puolesta.

Panettelijoita ovat siis ne, jotka eivät jätä asiaa siihen, että sen tietävät. He jatkavat eteenpäin, kuuluttavat tuomion julki etukäteen, ja jos he hitusenkaan tietävät, he juoksevat uutisineen joka loukkoon. Nautiskellen he kahnuttavat itseään saadessaan tonkia toisten likaa kuin mitkäkin siat, jotka kellivät loassa ja sitä kärsällään kääntävät.

Kuinka hyvin ohje soveltuukaan nykyajan nettikeskusteluihin, some-kohuihin, kymmenen vuotta vanhojen facebook-päivitysten kaivelemiseen tai moneen uutistoimitukseen! Onkin todettu, että Luther kirjapainotaidon ja me internetin läpimurtovaiheessa elävät elämme toisiaan kovasti muistuttavien ilmiöiden synnyn aiheuttaman tiedonvälityksen mullistuksen keskellä.

Luther vielä tiivistää selityksensä:

Tuollainen menettely merkitsee suoraa puuttumista Jumalan tuomiovaltaan, tuomitsemista ja rankaisemista ankarimman mitan mukaan.

Sanotaan, että ajatuksen ja ilmaisujen puhtautta valvova woke-ajattelu on eräänlainen amerikkalaisen yhteiskuntatietoisen kristillisyyden perustalta kehittynyt maallistunut uskonnollisuuden muoto. Se on saanut osakseen arvostelua siitä, että tämänpuoleista oikeutta tavoittelevana siltä puuttuu eräs kristillisyyden tärkeimmistä elementeistä: anteeksianto. Sovitusta ei ole, vaan paha on poistettava ankarimman mukaan.

Tästä seuraa, että alati valpas oikeudenmukaisuuden valvontakoneisto voi milloin tahansa löytää miltei kenen tahansa elämästä, menneisyydestä tai menneisyyden ihmisten elämästä vanhoja, uusia tai alati kasvavan valppauden myötä uusiksi rikkomuksiksi määriteltyjä ennen sallittuja rikkomuksia. Koska anteeksiantoa ei ole, ne johtavat henkilön, hänen tuotantonsa ja jopa koko perintönsä cancellointiin patsaiden kaatamisiin ja uudelleennimeämisiin asti.

Eduskunnan äänestyksessä kenties nähtiin, kuinka nämä kaksi kristillisyyden muotoa törmäsivät yhteen. Kristillisdemokraatit edustivat vanhaa kristillisyyden muotoa, jossa ajateltiin, että hölmöilyt saa anteeksi, kun tekee parannuksen ja jättää ne taakseen. Woke taas ei koskaan anna anteeksi, vaan kaivelee vanhoja hölmöilyjä loputtomasti tuhotakseen jokaisen, joka on koskaan erehtynyt missään.

Luulen, että kaikkinaisen puhtauden vaatimisen seurauksia aletaan kuitenkin vähitellen yhä laajemmin ymmärtää. Anteeksiantava ja lähimmäisen puutteita ymmärtävä asenne kenties yleistyy, kun erilaisista mokailusta jää yhä vaivattomammin levitettävät ja yhä vaikeammin tuhottavat jäljet. On ehkä pakko katsoa omaa ja muiden ihmisyyttä silmästä silmään, ja siten peittää lähimmäisen puutteet. SDP:n kansanedustaja Ville Merisen puheenvuoro eduskunnan keskustelukulttuurista herättää toivoa.

Minä en myöskään halua olla luomassa yhteiskuntaa, jossa ensimmäinen kastijako virkoihin kelpaamisen välillä menee siinä, kuka on osannut aina vuosia sitten käyttäytyä asiallisesti. Pitääkö erikseen edes mainita nuorten paineet ja mielenterveysongelmat? Siksi Lutherin 8. käskyn selityksen kaltainen asenne on yhä olennaisempaa omaksua modernissa yhteiskunnassa.

  1. Ilmari K.,
    ”Siksi Lutherin 8. käskyn selityksen kaltainen asenne on yhä olennaisempaa omaksua modernissa yhteiskunnassa.”

    Sinulla on muodollinen pätevyys tietää, mitä tulee Raamattuun ja mitä teksti tarkoittaa. 8. käsky ei ole valehtelu-käsky., vaan sellainen on 9. käsky. Viittaat, aivan oikein, Lutherin tulkintoihin ja se on linjassa pappislupauksesi kanssa. Olen aikaisemminkin maininnut, että kun kertomus poikkeaa Alkuperäisestä tekstistä, niin on reilua ilmoittaa sen lähde.

    Asiat eivät kuitenkaan ”pläkkiselviinny” (yleisesti käytetty ilmaisu kuvaamaan sakramenttien ja ja sakramenttaalista selkeyttä), jos Lutheriin viittauksilla viitataan Kirjoituksiin tai annetaan ymmärtää kallioiden, Luther ja Kirjoitukset, tarkoittavan samaa.

    • ”Kun kertomus poikkeaa Alkuperäisestä tekstistä, niin on reilua ilmoittaa sen lähde.” Alkuperäistä tekstiä ei ole missään. Kirjoitukset tunnetaan vain eri-ikäisistä kopioista. Niistä koottu kokonaisuus on syntynyt eri tahojen sopimuksista. Lainauksen lähde on toki hyvä mainita.

    • Martti,

      Kohdistan kyllä Kirjoitusten alkuperäisyyteen, mutta tässä keskityin, ikäänkuin esimerkin vuoksi yhteen räikeimmistä poikkeamisista, mitä alkuperäisyyteen tulee.

      Blogisti, Ilmari, nimittäin seurasi ja jatkoi väärällä polulla, polulla, jonka Augustinus jo alkoi viitoittamaan. Siis tässä yhteydessä ei ole syytä lähteä Kirjoitusten alkuperäisenä säilymisestä puhumaan, kokonaisuudessaan.

      Ilmari aivan suotta antoi tukensa ylimuistoiselle väärälle. Hän olisi aivan hyvin voinut vain mainita ”Älä valehtele”- käskystä, eikä muuttaa Mooseksen kautta saaatua ”numerointia”.

    • Martti,

      Pääset jankuttelun alkuun. Koko ”juttu” oli Jumalalta, ja saatettiin Seurakunnan tietoon Mooseksen kautta. Koko VT on Jumalalta ja julkisaatettu profeettojen kautta.

    • Olkoon niin, mutta mitään oikeaa numerointia ei annettu. Kymmenen sanaa mainitaan, mutta eipä niitä numeroida.

    • Martti,

      Tunsin (pienen) piston ja havahduin, etten vain puoleltani tämä olisi nalkutusta. Vaikea myöntää. Väittämäsi kuulosti toistolta ja liitin mielessäni sinuun, mutten ole aivan varma, koska viime aikoina olen ollut huomaavani, että hyvä muistini reistaillee?!

      Kuitenkin lukuihin ja jo aikaisemminkin toistamiini seikkoihin. Tiedät tai ainakin voit ottaa selville, että niin alkukielellä kuin sen käännöksillä on osoitettu ja mainittu ”kymmenen käskysanaa” (suom.) Ne on kaksi kertaa itse Jumala kirjoittanut kahteen kivitauluun. Nuo taulut säilytettiin ensin fyysisesti Liiton arkissa ja sitten jopa, päivittäisillä toistamisilla, sukupolvesta toiseen. Näin ikäänkuin ne pidettiin hakattuna sydämen kivitauluun, eikä näin ole pieninkään piirto poistunut Laista. Augustinus ja Luther poistivat sen mikä ei kuitenkaan ole koskaan poistunut Jumalan Seurakunnan Kirjoituksista.

      Käskyt on mainittu kymmenenä käskysanana. On ensimmäinen ja on kymmenes ja näiden välillä on hyvinkin selvästi loput kymmenestä käskysanasta ja ne on ollut kiveen ”hakattuna” Raamatussa selkeästi toistetussa järjestyksessä.

      Toinen käsky on poistui ensin Augustinuksen toimesta ja siitä lähtien on käännösten marginaaleihin kirjoitettu ”syy”, eli niitä ei enää tarvita. Sellaiseen keskusteluun ei pidä puuttua, niinkuin ei siihenkään Lutherin ymmärrykseen perustuvaan pseudo-totuuteen, eli ”eihän Raamattu kielläkään kastamasta lapsia.

      Jumalan Sana on kokonaisuus, eikä se missään lisää uutta tulkintaa. Siksi on Jeesuksen sanat: Olkoon teidän puheenne on, on tai ei, ei.

    • Tietänet varmaan, että laintaulujen tekstistä on 2. Mooseksen kirjassa toinenkin versio. Se on luvussa 34, jossa annetaan uudet taulut särjettyjen tilalle. Siinäkin kohdassa puhutaan liiton kymmenestä sanasta.

    • Martti,

      Totta, tiedät varmaan, että ensimmäiset taulut Mooses vihastuksissaan rikkoi.
      Seuraavat taulut olivat identtiset. Etkö huomioi, että puhut suomalaisesta käännöksestä, jonka senkin takana on Itse Asia, joka tuodaan esille kymmenen käskyä, kymmenen käskysanaa ym.

      Sen lisäksi, että jankutus nostaa päätään, ohitat asian. Annetaan olla, koska Ilmarikaan ei tunnu siunaavan meidän kummankaan juttuja.

    • Käskyn numero ei todellakaan ole keskustelun aihe. Kirjoitit kuitenkin keskittyväsi ’ikäänkuin esimerkin vuoksi yhteen räikeimmistä poikkeamisista, mitä alkuperäisyyteen tulee’.

    • Martti,

      Voimmehan tyylisi kautta mennä mitä Raamatussa on.

      Keskityin esimerkin vuoksi yhteen helppoon, mutta tosiasiaan. Käskyjä on kymmenen ja ne on kahteen kertaan annettu ja Jumala ne kivitauluihin kirjoittanut. Toinen käsky on poistettu ja siihen ei pitäisi paljon tietämystä tarvita. – Tämä on hieman turhauttavaa, mutta viet asian tokaisu tokaisulta pisteeseen, että kuuluisimmat kirkkoisät ovat tehneet pahan tottelemattomuuden. He ovat poistaneet käskyn, jota sitten muotojumalisuus, kuten RKK, rikkoo jokaisessa kirkossaan. Tässä ei todellakaan ole numeroinnista kysymys, vaikka numerointikin on sotkettu. Eli yhdessä väär, niin sitten se vetää vääryyttä perässään.

      Ehkä olisi Ilmarille mieleen, että lopetamme.

    • Ortodoksit, jotka ovat säilyttäneet jumalankuvien kiellon toisena käskynä, kävivät aikoinaan kiivaan kiistan kuvien asemasta kirkossa. Kuten tiedät, itäisellä kirkolla on rikas, säännöksin ohjattu kuvakulttuuri.

    • Martti , Reijo,

      Tietänette, että ortodoksisissa ikoneissa ihmiseksi tullut Jumala on hyvin yleinen aihe. Kuvariita aiheutui islamin. vaikutuksesta ja osin keisarin ahneudesta.

      Kuvat kieltävä harhaoppi kumottiin 7. yleisessä kirkollliskokouksessa, jonka lännen kirkko ja useimmat myöhemmin syntyneet lahkotkin tunnustavat.

  2. Martti,

    ”säännöksin ohjattu… ” ??

    Koko tämä maailma on ”säännöksin ohjattua”, muttei Jumalan säännöksin. Ei väärä kompensoidu oikealla. Väärästä luovutaan, vt. 2. Tim.2:

    19 Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ”Herra tuntee omansa”, ja: ”Luopukoon (aphistemi) vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee”.

    Siis väärästä pitää LUOPUA /aphistemi, ei hyödyntää sitä, ei edes oikealla ”maustettuna”.

    Tämänkään väittelyn aikana et ole missään kohdin ollut oikeassa, et edes omasta mielestäsi, vaikka jatkoa haetkin uusilla rihmoituksilla. Tätä esiintyy koko ajan eikä kukaan siihen reagoi, koska kirkkoisätkin putoaisivat ”kelkasta”.

    Samaan ryhmään kuuluu Islam-uskokin. Se todella vastustaa ja toteuttaa toista käskyä. Ei auta, koska toiminta, vaikka on syvällistä, tapahtuu ”suonsilmässä”, eikä Sanan kalliolla.

    • ”Tämänkään väittelyn aikana et ole missään kohdin ollut oikeassa, et edes omasta mielestäsi.” Se on tullut aikoja sitten selväksi, että sinä, Reijo Mänttäri, olet aina oikeassa, varsinkin omasta mielestäsi. Niinpä en yleensä kirjoita muuttaakseni käsityksiäsi vaan saadakseni toisten lukijoiden nähtäväksi jotain asiallistakin esille ottamistasi aiheista.

  3. On kai hyvä huomata, että Lutherin katekismuksessa puhutaan synnistä: ”Voin hyvin nähdä ja kuulla lähimmäiseni tekevän syntiä, mutta minulla ei ole mitään oikeutta saattaa sitä muiden tietoon.” Synti liittyy ihmisen jumalasuhteeseen sitä rikkoen. Verkkoon tulvivat viestit rikkovat pääasiassa ihmissuhteita niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisesti. Synti on toki silloinkin mukana, mutta ei keskeisenä piirteenä. Mahtaako Lutherin ohje päteä, kun nähdään ja kuullaan jonkun hyökkäävän tiettyjä ihmisryhmiä kohti ja kehottavan toisiakin tekemään niin? Eikö vihan tai halveksunnan lietsominen ole asia, jonka välinpitämätön ohittaminen ole syntiä?

Kirjoittaja

Ilmari Karimies
Ilmari Karimies
Lutherin uskokäsityksestä väitellyt teologian tohtori. Toiminut Helsingin piispan teologisena sihteerinä, kirkolliskokouksen perustevaliokunnan sihteerinä sekä kahdessa pohjoismaisessa luterilais-katolisessa dialogikomissiossa. Reformaation teologian tuntiopettaja Avoimessa yliopistossa.