Armahdettuna sinulla on lepoarvo
Herättäjä-yhdistys on kirkastanut nuorisotyönsä viestiksi: ”Sinä riität. Sinä kelpaat. Sinä et ole yksin.” Saatan kuvitella, että tälle viestille on tarvetta myös vanhempien ihmisten keskuudessa.
Lopen seurakunnan kirkkoherra Tuomas Hynynen kirjoittaa täällä Kotimaa24:n blogissaan tavallaan samasta teemasta. Hän aloittaa kysymällä: ”Milloin sinä, Suomen kirkon työntekijä, olet kuullut esimiehesi, työkaverisi, kirkkovaltuutettusi tai seurakuntalaisesi sanovan sinulle, että sinä teet tarpeeksi kun teet yhden ihmisen työt. Vai oletko kuullut enemmän odotuksia, mitä pitäisi tehdä toisin tai enemmän kuin tähän asti?”
Itse voisin kysyä tämän saman kohdentamalla kysymyksen vielä vähän laajemmalle joukolle: Milloin sinä, työikäinen tai eläkeikäinen aikuinen suomalainen olet kuullut sanottavan, että riittää, kun teet yhden ihmisen työt, riittää kun kannat yhden ihmisen verran vastuuta läheisistäsi, maailman tilasta, kodistasi, perheestäsi, kotikaupungistasi, kotiseurakunnastasi?
Tuntumani on se, että kaikilla työpaikoilla väkeä irtisanotaan yhä tihenevään tahtiin mutta työn määrä ja työn vaativuus silti lisääntyvät. Käytännössä siis yhä pienemmän joukon on selvittävä yhä suuremmasta määrästä työtä, mieluiten vielä erinomaisesti ja tasokkaasti, jotta työpaikka ylipäätään säilyisi olemassa kovenevan kilpailun keskellä. Käytännössä myös yhä iäkkäämpien ja huonokuntoisempien omaishoitajien on selvittävä yhä vaativammasta työstä muistisairaiden tai liikuntakyvyttömien omaistensa kanssa. Vapaapäivät ovat todella harvassa, mikäli niitä järjestyy koskaan, ja omaa vointia ei ehdi kuulostella.
Kuka huutaisi tässä ajassa kaikelle kansalle viestiä siitä, että sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin? Että Luoja ei ole sinua luodessaan tarkoittanut, että sinun pitäisi kyetä tekemään kymmenen ihmisen työt tai kyetä kantamaan monen ihmisen verran vastuuta? Kuka kertoisi, että ihmisen ei kuulu venyä loputtomasti? Kuka kertoisi, että ihmisellä on lupa ja velvollisuus vetää rajat itsensä suojaksi ja sanoa välillä myös: minä en jaksa, tähän en repeä, tätä tehtävää en pysty muiden tehtävien lisäksi enää ottamaan vastaan ja suorittamaan? Kuka kannustaisi sanomaan: Minun jaksamiseni rajat kulkevat tässä.
Oma tuntumani on, että me emme keskimäärin pysty edes ajattelemaan tällaista itsesuojelua, koska koemme heti olevamme väärällä tavalla itsekkäitä sellaista ajatellessamme. Saati että oikeasti käytännössä lopettaisimme ylettömän venymisen ja sanoisimme jämäkän ystävällisesti: nyt riittää, nyt en enää selviä kaikesta, nyt tarvitsen apua.
Hengellisyyskin uhkaa tällaisessa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa kääntyä suorittamiseksi. Helposti tulee olo, että pitäisi käydä useammin kirkossa, pitäisi osallistua aktiivisemmin seurakunnan vapaaehtoistyöhön, pitäisi lukea enemmän Raamattua, pitäisi rukoilla ahkerammin, pitäisi varata aikaa retriitille. Ja mikäs siinä, varmaan omalla tavallaan ihan hyviä ja hyödyllisiä asioita kaikki. Mutta tässä yhteydessä helposti unohtuu uskon syvin ydin, se, että armahdettuina meillä on lepoarvo. En muista kenen runoilijan kynästä tuo lause on, mutta usein sitä mielessäni maistelen: Armahdettuna meillä on lepoarvo. Täysin riippumatta kaikesta suorituskyvystämme tai sen puutteesta, kaikesta hengellisestä harrastuneisuudesta tai sen puutteesta, täysin riippumatta siitä mihin me ihmisinä kykenemme, meillä on armahdettujen lepoarvo. Meillä on lupa olla, lupa levähtää, lupa tuntea että riittämättömyydessäkin riitämme, kelpaamattomuudessakin kelpaamme. Sitä on armo.
Johanneksen evankeliumin alussa Jeesuksesta sanotaan, että hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon päälle. Autuaaksijulistuksissa Jeesus itse opettaa, että autuaita ovat ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Armon viestille, viisaudelle armahtaa toisia ja itseään, on edelleen tässä ajassa – ja ehkä juuri erityisesti tässä ajassa – kysyntää ja tarvetta. Ehdollisempi armo sopii ajan henkeen kyllä. Sellainen jossa saat armon, jos osaat ottaa sen oikealla tavalla vastaan, jos kuulut oikeaan laumaan, jos vastineeksi suoritat jotakin hyviä töitä tai alat tuottaa riittävästi hengen hedelmiä. Mutta entä se ehdoton armo, joka tulee osaksemme puhtaasti vain ja ainoastaan Jumalan tekona, Kristuksen sovitustyön tähden? Kuinka paljon kuulemme siitä? Kuinka moni huutaa turuilla ja toreilla viestiä, että olet jo armahdettu, että se on kokonaan Jumalan teko, että se ei edellytä sinulta mitään, koska armon syvimpään olemukseen kuuluu, ettei ihminen voi sitä millään tavalla ansaita? Jotkut haukkuvat tällaista puhetta halvan armon julistamiseksi. Mutta: Jos tuo ansaitsematon armo on tullut osaksemme siinä, että Jumala uhrasi oman Poikansa, kuinka sitä voidaan väittää ja kutsua halvaksi? Ehdoton armo, joka ei voi millään ihmiskeinoilla ansaita, on mielestäni sitä kaikkein kalleinta armoa.
Herättäjän nuorisotyön ydinviesti ei ole ensisijaisesti psykologiaa tai humanismia. Viesti perustuu pohjimmiltaan kalliin armon käsittämättömyyteen. ”Sinä riität. Sinä kelpaat. Et ole yksin.”
Katso meihin Jumalamme,
kodeissamme
anna toivo huomiseen.
Uupumuksen painaessa, murtaessa
astu tyhjään huoneeseen.
Lupasithan siunausta,
lohdutusta
suoda meille päivittäin.
Älä salli erehdyksen,
pettymyksen
peittää toivoamme näin!
Yhdessä me rukoilemme
itsellemme
mieltä armoon suostuvaa.
Rakkauden jos menetämme,
elämämme
vailla pohjaa vajoaa.
Luoduillesi eksyneille,
väsyneille
anna päivän voima vain.
Yhteyden Henki anna,
meitä kanna,
käsin rakkain, voimakkain.
- Siionin virsi 298
30 kommenttia
Kiitos.
Juha Heinilä: Juuri näin! Ja kuormittavassa elämäntilanteessa unen tarve voi olla enemmänkin kuin 8 tuntia.
Tuomas Hynynen: Kiitos itsellesi! Blogisi oli mainio. Tarttui erinomaisen tärkeään asiaan.
Tämän “saarnan” kirjoitin oikeastaan ehkä eniten itselleni. Onnellista, jos joku muukin voi saada siitä tukea, oivalluksia tai ehkä jopa rohkeutta sanoa jollekin vaatimukselle: EI!
Kiva katsoa vuoden 2012 Standard & Poors`n tilastoja. Kaikilla Euroopan protestanttisilla mailla (Viroa ja Latviaa lukuunottamatta) on AAA-luokitus. Millään Euroopan katolisella maalla (Luxemburgia lukuunottamatta) ei ole AAA-luokitusta.
Protestanttisia maita yhdistää paitsi parempi taloudellinen hyvinvointi, myös yhteinen eetos: sinä et riitä! Hyvä niin.
Tuula, nostat esiin myös erittäin merkittävän ja selvästi itsellesikin henkilökohtaisesti kipeän asian: pienyrittäjien oikeudet (=niiden puutteen verrattuna palkansaajiin) maassamme. Minusta olisi ihan vasemmistolaisestikin ajatellen erittäin perusteltua taata esimerkiksi pienyrittäjien työttömyysturva jollakin järkevällä tavalla (jotta ihmiset ylipäätään enää uskaltaisivat lähteä yrittämään pienesti) sekä myös huolehtia siitä, että heidän eläkkeensä kertyisi samalla tavalla, suhteessa oikeudenmukaisesti palkansaajiin nähden jne. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan olevansa “toisen luokan työntekijä” yhtään missään olosuhteissa (idealismia tietysti, mutta ajattelen silti näin!)
Kari-Matti Laaksonen on kyllä mielestäni oikeassa siinä, että Raamatun sanoman ytimessä on myös tuo viesti ihmisen mahdottomuudesta, syntisyydestä ja omin tempuin kelpaamattomuudesta. Mutta kuten Juha Heinilä totesi: Eikö tämän ihmisen mahdottomuuden ylitse nouse vielä viesti siitä totaalisesta, ihmeellisestä, hämmästyttävästä, ansaitsemattomasta armosta?
Olen hirveän vakuuttunut siitä, että “sinä riität/sinä kelpaat” EI OLE höpöhöpö-eetosta eikä ihmisen raadollisuuden, rujouden, keskeneräisyyden ja syntisyyden kieltämistä. Omaan mahdottomuuteensa ihminen törmää toistuvasti elämänsä varrella aivan väistämättä. Siihen ei tarvita edes “lain saarnaa” saarnapöntöstä. Laki meillä on jo sydämissämme ja se tunne, että emme riitä emmekä kelpaa.
Sen sijaan evankeliumia meillä ei ole itsessämme. Sitä tarvitsemme kuulla. Se on ihmeellinen ja hämmentävä, raju muutosvoima! Se ei ole lällyttelyä, se ei ole höpöhöpöä, se ei ole ensisijaisesti humanistis-psykologista hömppää. Se on järisyttävä uutinen siitä, että sinun ei tarvitse pelastaa itse itseäsi – etkä sinä asiallisesti ottaen edes voi sitä tehdä. Tässä asiassa sinun on suostuttava lepoon ja ihmetykseen.
Kari-Matti: Ajattelen luultavasti kanssasi aika samoin (?).
Silloin jos “sinä riität -usko” näyttäytyy minää pönkittävänä ja rajusta armosta vieraannuttavana jonkinlaisena uususkontona, tilanne on varmasti kristillisen uskon näkökulmasta kovasti ongelmallinen.
Mutta itse puolustan tässä (ja käsittääkseni myös Herättäjän nuorisotyö puolustaa) sellaista näkemystä ja ajatusta, että hirvittävien suorituspaineiden rusentamat kaiken ikäiset ihmiset ansaitsevat kuulla vapautuksesta, vapahduksesta, Vapahtajasta. Että arvosanojen ahdistamille pitää sanoa myös armon sanoja. Ja osa tätä viestiä on se tavallaan paradoksaalinen totaalisen armon viesti, jossa kukaan ei voi kelvata ja siksi Jumala on ratkaissut ongelman puolestamme ehdottomalla armolla: Sinä kelpaat, sinä riität!
Olemme toki Jumalan edessä syntisiä, mutta onko se aivan sama kuin syyllisyys? Onko meillä lupa syyllistää edes itseämme? “Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”
Nuorten ahdistus kelpaamattomuudesta, riittämättömyydestä ja yksin jäämisestä eivät ole luonteeltaan uskonnollisia. Kysymykset ovat polttavia nuorten omassa yhteisössä ja laajemmin yhteiskunnassamme ja työelämässä. Herättäjän nuorisotyön tavoitteena lienee rohkaista nuoria ottamaan todesta mahdollisuus Jumalasta kertomalla, että Jeesus ei torju ketään luotaan minkään alamittaisuuden vuoksi. Synti ja syntisyys kohdataan vasta, kun Jumala on ihmiselle totta. Silloinkin on tärkeää kertoa, ettei syntinen ole mikään onneton poikkeustapaus, vaan yksi lukemattomien yhtä syntisten joukossa, joille Jumalan mittaamaton armo on jo ristillä ansaittu.
Martti Pentti :”Tässäkin oli nähdäkseni nuorisotyön juonena: ”Sinä riität. Sinä kelpaat. Sinä et ole yksin.””
En ole koskaan ajatellut, että olisimme noudattaneet jotakin “juonta” nuorten suhteen. Kerropa sinä mikä sinun “juonesi” olisi esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, kun nuori tulee luoksesi ja hänen huolensa on: ”Mulle tuli hammaslääkärilasku, ja kun ei ollut rahaa, mun piti mennä sossuun. Ne sano mulle, että mulla on liian hyvät kuteet päällä. Sit mä aloin itkee.”
Emilia, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Elämme kovassa maailmassa. Ihminen tarvitsee riittävästi lepoa. 8 tuntia työtä, 8 tuntia vapaa-aikaa harrastuksin ja 8 tuntia unta. Ihminen sairastuu, jos liian pitkästi on stressitilassa. Lyhytaikaiset piikit työnkuormassa on ok, mutta jatkuvasta ylikuormasta seuraa helposti masennus.
Ilmoita asiaton kommentti