Arkipyhät agendalle jälleen kerran

Eilisen päivän työmarkkinauutisia kuunnellessa oli kuultavissa historian siipien havinaa, kun tietoon tuli, että työmarkkinajärjestöjen edustajat haluaisivat keskustella kirkon kanssa arkkipyhien loppiaisen ja helatorstain, siirtämisestä lauantaille.

Kirkkoon ei oltu asiasta oltu aiemmin yhteydessä ja sen johdon edustaja oli asiasta yhtälailla yllättänyt kuin arkkipiispa Martti Simojoki joulukuussa 1970, kun hän kuuli, että työmarkkinajärjestöt olivat päättäneet, että arkipyhät loppiainen, helatorstai ja toinen helluntaipäivä siirretäisiin lauantaihin. Päätöksen takana oli tuolloin presidentti Urho Kekkosen kätilöimä niin sanottu laaja UKK-työmarkkinasopimus. Vaikka kirkkoa kuulematta oli menty asioiden edelle, Simojoki ei asettunut heti kättelyssä vastustamaan muutosta, vaan totesi, että se vaatisi kirkolliskokouksen päätöksen.

Aihe on itselleni tuttu sikäli, että olen käsitellyt sitä syksyllä 2011 ilmestyneessä kirjassani Kirkko, Kekkonen ja politiikka 1962–1982. Vuonna 1972 tehdyn arkipyhäsiirron taustalla vaikutti vahvasti Suomen 1970-luvun alun jännittynyt yhteiskuntapoliittinen tilanne ja sitä sävytti keväällä 1971 nähty pitkäkestoinen metallityöläisten lakko. Vaikka neuvottelukosketus kirkon ja työmarkkinajärjestöjen välille syntyi, ajatus pyhien siirtämisestä herätti kirkollisissa piireissä alkuun runsaasti vastustusta. Miksi siirtoon sitten suostuttiin?

Kirkolliskokous päättää siirtää arkipyhät syksyllä 1971

Kirkkoon kohdistetut odotukset kävivät ilmeiseksi lokakuussa 1971, kun työmarkkinajohtajat saapuivat vierailulle Turkuun kirkolliskokouksen kokoontumispaikalle. Mukana delegaatiossa olivat STK:n toimitusjohtaja Timo Laatunen ja SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen. Vieraiden isäntänä toimineen siviilivaliokunnan puheenjohtajan, piispa Osmo Alajan mukaan kyse ei ollut painostuksesta, vaan ”työllä ja tuskalla saavutetusta työrauhasta suomalaisessa yhteiskunnassa”. Sen ylläpitäminen oli yhtä lailla kirkon intressi.

Alaja kertoi jälkeenpäin muistelmissaan, että vieraat kertoivat siviilivaliokunnassa, että jos UKK-sopimus kaatuisi kirkon vastarintaan, ”me emme tiedä pysyvätkö tapahtumat enää meidän hallinnassamme.” SAK:n edustajat olivat käyttäneet vastaavaa ilmaisua todetessaan Laatusen edeltäjälle Päiviö Hetemäelle syksyllä 1970 ennen UKK-sopimuksen solmimista, että ”yleislakon syntyessä ei pystytä hallitsemaan tilannetta”. Lakkoliikettä olivat ajaneet tuolloin kommunistit Neuvostoliiton suurlähettiläs Aleksei Beljakovin tukemana. Huhuttiin jopa uusista ”Vaaran vuosista” ja suurlähettilään pyrkimyksistä masinoida Suomessa vallankumouksellista toimintaa. Niin tai näin kommunismin uhka oli argumentti, jonka Osmo Alaja entisenä asevelipappina erittäin hyvin ymmärsi.

Järjestöjohtajat tekivät vierailun yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa selväksi, että UKK-sopimus oli hyväksyttävä muuttamattomana. Selostaessaan kirkolliskokoukselle tapaamisen kulkua Alaja kertoi sen muuttaneen täysin hänen käsitystään asiasta, koska hän koki, ettei kirkon luo ollut tultu taistelumielellä vaan yhteistyön kättä tarjoten. Taustalla oli tietenkin myös se tekijä, että jos kirkko olisi asettunut vastustamaan sopimusta, se olisi ollut protesti myös presidentti Kekkosta kohtaan, jonka nimeä sopimus kantoi.

Kirkolliskokouksessa asian päätösvaiheessa käyty keskustelu osoittaa, että vaikeasti teologisesti perusteltava arkipyhien siirto ajettiin vuoden 1971 lakkokevään jälkitunnelmissa läpi, piispa Alajaa lainaten ”työrauhan turvaamiseksi”, jottei”kirkon joustamattomuuden takia suurestikin järkyttäviä uusia ongelmia”syntyisi. Arkkipiispa Martti Simojoki ymmärsi työmarkkinajärjestöjen intentioita, ja kokouksessa kiersi sana, jonka mukaan arvostettu Simojoki oli pyhäpäivien siirron kannalla. Äänestyksessä kirkolliskokous päätyi äänin 112–21 toteuttamaan pyhäpäivien siirron.

Arkipyhien palauttaminen

Siitä, että kuinka vahvasti arkipyhien siirto oli lopulta kiinni kirkon johdon halusta miellyttää turvaksi kommunismia vastaan kokemaansa presidentti Urho Kekkosta, kertonee jotain se, että heti hänen kautensa päättymisen jälkeen vuonna 1982 kirkolliskokous esitti maan hallitukselle loppiaisen ja helatorstain palauttamista entisille paikoilleen. Tällöin toinen helluntaipäivä esitettiin poistettavaksi kirkollisten juhlapäivien joukosta.

Vuonna 1985 Kalevi Sorsan hallitus otti arkipyhäkysymyksen käsittelyyn ja ilmoitti suostuvansa kirkkolain muuttamiseen kirkon toivomalla tavalla. Päätös ei ollut yksimielinen, sillä SDP:n ministerit vaativat, että ennen eduskuunkäsittelyä tulisi selvittää sen työmarkkinavaikutukset.

Hallituksen esityksessä puuttui lain voimaantulo aika, eikä sitä ollut myöskään eduskunnan marraskuussa 1985 tekemässä päätöksessä. Huomiota herätti se, että tuolloin voimassa olevan -sittemmin muutetun lain mukaan - vain kirkkoon kuuluvat kansanedustajat saivat osallistua kirkkolain muutoksen käsittelyyn.

Lain voimaantulo-ajan puuttuminen hallituksen esityksestä johti siihen, että työmarkkinaongelmia ennakoiden presidentti Mauno Koivisto teki presidentin esittelyssä päätöksen siirtää lain voimaantuloa viidellä vuodella aina vuoden 1992 alkuun. Kuten Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen kolumnissaan eilen kertoi, asiasta nousi huomattava kohu.

Arkipyhäkeskustelu vuosimallia 2013

Entä miten kirkon tulisi nyt sitten suhtautua ajatuksen arkipyhien siirtämisestä? Vaikka suomalainen yhteiskunta on melko paljon muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa maallistuneempaan suuntaan, kysymyksessä ollaan edelleen kirkon yhteiskunnallisen aseman ja myös kirkon ja valtion suhteiden ytimessä. Neuvotteluja asiasta julkisoikeudellisen aseman omaava kirkko tuskin voi välttää. Eri asia on se mihin tulokseen näissä keskusteluissa päädytään. Päivien siirtäminen lauantaille tuskin lisäisi niiden arvostusta, joten puntarissa lienee se pidätkäänkö loppiainen ja helatorstai jatkossakin kansallisina vapaapäivinä vai ei. Toisaalta työntekijäpuoli ei todennäköisesti ole heti valmis vähentämään kahdella vuosittaisia vapaapäiviä. Itse päivien siirtämiseen Suomessa eri paikalle kuin missä ne ovat muissa länsimaissa, ei liene löydettävissä edelleenkään kovin toimivia perusteluja.

 

13 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Tekivät viisaan ratkaisun 1970-luvun alussa. Tilanne on nyt taloudellisesti ratkaisevasti tukalampi kuin silloin.

    Kaikki evl kirkon lukemattomat kirkkopoliittiset ja teologis-uskonnolliset fraktiot vastustanevat rivit suorina loppiaisen ja helatorstain siirtoa. Kyseessä on ”hyvä vihollinen.” Kirkko näyttää kerrankin kivasti yhtenäiseltä.

    Jopa arkkipiispa ottaa jämäkästi kantaa. Ensimmäistä kertaa.

    Arkipyhien siirron vastustus on helppoa ja mukavaa. Ainut haittapuoli hommassa on että se on tärkeysjärjestyksessä ö-mapin asioita, sillä ei ole mitään merkitystä kirkon tai uskon kannalta..

    Villen historiallinen katsaus oli kiinnostavaa luettavaa. Kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Kajander sanoo:

    Mutta miksi työmarkkinajärjestöt ajavat ajavat noiden pyhien siirtoa lauantaiksi eivätkä sunnuntaiksi? Onko kyseessä kosto 1980-luvun arvovaltatappiosta? Tekopyhät takaisin!

    Esimerkiksi katolisessa kirkossa vaihtoehto on sunnuntai niissä maissa, joissa varsinaiset pyhäpäivät eivät ole vapaapäiviä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Kari-Matti Laaksonen :”Tekivät viisaan ratkaisun 1970-luvun alussa.”

    Millä tavalla nuo ”keittiövallankumouksen” vuodet olivat mielestäsi viisaita? Silloisten pienten kaksosten äitinä, ja menetetyssä Karjalassa olleesta tyypillisestä sukutalosta periytynyttä kulttuuriperintöä kantavana en noina vuosina ollut ollenkaan tyytyväinen siihen mitä tapahtui. Kehitys sai alkunsa 60-70- luvuilla, jolloin puolueet siirtyivät kannattamaan ajatusta, jonka mukaan ”Suomen politiikan tulee noudattaa Neuvostoliiton etua ja yhtyä Neuvostoliiton käsityskantoihin.” [Anckar: 1971]

    NKP:n ”toimintaohjeiden” mukaisesti Suomi piti siirtää ”rauhanomaisin keinoin” sosialismiin ja 60-70 –luvuilla poliittisilla virkanimityksillä synnytetty suomalainen nomenklatuura ”teki itsensä tykö” Kremlin nomenklatuuralle opettamalla suomalaiset ”laulamaan” Kremlin poliittisia lauluja. Esim. tuolloin opettajaksi opiskellut lähiomaiseni on kertonut, että koulussa lasten itsetunto pyrittiin kaikin keinoin nujertamaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Tuula Hölttä, Tarkoitin ainoastaan arkipyhien siirtoa 1970-luvun alussa. En tarkoittanut Suomen 1970-luvun alun idänpolitiikkaa, mahdollista ”suomettumista”, NKP:n toimintaohjeita tai ”menetetyn” Karjalan asemaa.

    Åbon emeritus(päivystävä)professori Anckar ei ole koskaan ollut eturivin valtiotieteilijöitämme.

    Mutta kysyttäessä vastaan: 1970-luvun alun vuosissa oli rutkasti hyvää ja viisasta. Muun muassa keskitetyt tulopoliittiset kokonaisratkaisut. Nyt jo haudattua suomalaista hyvinvointivaltiota rakennettiin vauhdilla. Suomalainen työmies sai ensimmäistä kertaa leivän päälle muutakin kuin voita. Täystyöllisyys vallitsi. Eikä idänpolitiikkaakaan loppujen lopuksi kovin kehnosti hoidettu. Toisin kuin nyt, ne olivat onnellisia vuosia vähäväkiselle kansanosalle. Politiikka oli vääntöä oikeasti merkityksellisistä asioista. Markkinoita ei vielä palvottu luonnonvoimana.

    Jep, vasemmisto alkoi saada 1960-ja1970-luvuilla virkapaikkoja, sitä ennen virkamiehistö oli ollut tyystin ”epäpoliittisten” porvareiden hallussa. Suomeen myös silloinluotiin nykyisin kansainvälisesti hehkutettu peruskoulujärjestelmä. Luullakseni etenkin työläislasten itsetuntoa nujerrettiin parivuosikymmentä aiemmin IKL-taustaisten uskonnon- ja liikunnanopettajien karttakepeillä huomattavasti enemmän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Kari-Matti Laaksonen :”Tarkoitin ainoastaan arkipyhien siirtoa 1970-luvun alussa. En tarkoittanut Suomen 1970-luvun alun idänpolitiikkaa, mahdollista ”suomettumista”, NKP:n toimintaohjeita tai ”menetetyn” Karjalan asemaa. ”

    Arkipyhien siirto oli osa Suomen 70-luvun ”arvojen maailmasta” kohti ”välineiden maailmaa” pyrkivää idänpolitiikkaa kuten oli mielestäni mm. se, että silloinen ”oikeaoppinen” galluphaastattelija leimasi minut perheeni kuullen ”irtolaiseksi tai muuksi loiseksi”, kun en ollut ”heidän puolellaan”, vaan halusin pitää huolta alle kouluikäisistä lapsistani, kuin vaihtoehto olisi ollut jättää heidät päiviksi avaimet kaulassa yksin kotiin.

    Mitä epäterveeseen bilateraaliseen idänkauppaan tulee, niin ymmärrän oikein hyvin, että silloiset vuorineuvos-tasoisiksi ylennetyt suurten rakennus- yms. firmojen palkkajohtajat nauttivat heille mahdollistetusta ”helposta rahasta”, jonka valtio heille maksoi ja peri sitten Neuvostoliitolta, joka maksoi jos jaksoi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Pyhäasiaa voi katsoa monelta kantilta, tuli ensin mieleen tämä: kahden työpäivän lisä lämmittää vain hetken, sitten niiden tuoma hyöty on käytetty. Eli kannattaako vuosisataisen perinteen ja kahden vapaapäivän uhraamista edes harkita?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Hyvä katsaus historiaan Villeltä, mutta sikäli vajaa, että vuoden 1972 arkipyhien siirto ei ollut ensimmäinen kertakun pyhäpäivien paikkaa siirrettiin. Vuoteen 1954 saakka maamme luterilainen kirkko vietti marianpäivää aina 25.3. ja juhannusta 24.6. Siis aivan kuten maamme ortodoksinen kirkko viettää yhä edelleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Kajander sanoo:

    Ja jos mennään vielä ajassa taaksepäin, niin muistaakseni Kustaa III karsi joulupäiviä, nimen omaan työnteon lisäämiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Ja jos mennään vielä ajassa taaksepäin, niin muistaakseni Kustaa III karsi joulupäiviä, nimen omaan työnteon lisäämiseksi

    Ei ilmeisesti onnistunut karsimaan, sillä kolmas ja neljäs joulupäivä löytyvät edelleen kirkkokalenterista.

    http://evl.fi/Evkirja.nsf/kkvp?OpenView&Start=1&Count=112&ExpandView

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Kajander sanoo:

    Ei ilmeisesti onnistunut karsimaan, sillä kolmas ja neljäs joulupäivä löytyvät edelleen kirkkokalenterista.

    Totta, mutta ne eivät ole vapaapäiviä. Myös pyhän Henrikin muistopäivä, tuhkakeskiviikko ja kiirastorstai ovat kirkkokalenterissa, vaikka ne eivät ole Suomessa vapaapäiviä. Tanskassa kiirastorstai on vapaapäivä, juhannus taas arkipäivälle sattuessaan tavallinen työpäivä.

    Ilmoita asiaton kommentti