Alus ja maine – mitä ihmettä!

Alus voi seilata maailman meriä, kuin kirkkolaiva ikään, tai se voi ajaa karille ja upota. Silloin on maineenhallinta tarpeen. Lauseessa Alus seilaa alus on alus ja seilaa on maine. Varttuneemmilla lukijoilla saattaa tässä kohtaa jo muisti palata pätkittäin.

Perheenpää luettelee joskus pitkän rimpsun suomenkielisiä kielioppitermejä. Itse muistan kouluajoilta vain aluksen ja maineen, mutta en koskaan muista, kumpi on kumpi. Subjekti vai predikaatti?

Halusin selvittää näitä suomenkielisiä termejä enemmänkin ja tietysti käännyin hakukoneen puoleen. Yleensä Google tietää kaiken, senkin mitä ei pitäisi, mutta tässä kohtaa se petti. En löytänyt mitään yhtenäistä luetteloa.

Kysy kirjastonhoitajalta -sivuilta löytyi kirjavinkki, mutta teosta ei ollut Lapin kirjastosta saatavissa. Lainasin sen sijaan viehättävän oppikirjan Pieni sanaseppä, jonka Kouluhallitus on hyväksynyt vuonna 1952. Siitäkään en löytänyt kovin montaa termiä, mutta Nykysuomen sanakirjan, nettihakujen ja lähipiirin haastattelujen (=Perheenpää) avulla sain laadittua luettelon tavallisimmista termeistä.

Olen lähetellyt listaa kielestä kiinnostuneille ystävilleni. Vanhempi väki tunnisti asian, nuoremmat eivät olleet kuulleetkaan, että on olemassa esimerkiksi tositapa, käskytapa, ehtotapa ja mahtotapa.

Kansakoulun 3-4 luokilta muistan, että harjoittelimme lauseenjäsennystä ja opettelimme sija-, aika-, tapa- ja vertailumuotoja. Ilmeisesti juuri meidän kohdallamme opettaja kuitenkin siirtyi vierasperäisten termien käyttöön, koska se helpottaisi aikanaan muiden kielten opiskelua. Siinä hän oli oikeassa – siinäkin. Kotimaisista versioista mieleen jäivät vain alus ja maine. Ehkä muita ei enää opeteltukaan.

Tarinan opetus voisi olla se, että melkein mikä tahansa asia osoittautuu mielenkiintoiseksi, kun sitä alkaa tarkemmin tutkia.

PS: Kotimaan lukijablogien ohjeen mukaan tämä on lukijoille tarkoitettu blogisivusto kirkon, seurakuntien, arvojen ja etiikan tiimoilta käytävää keskustelua ja itseilmaisua varten. Jotenkin tuntuu, ettei vaatimaton kielitieteellinen pohdiskelu oikein täytä edellä mainittuja tiukkoja kriteereitä. Kirjoitukseni on siis sopivaa riistaa niille, jotka katsovat sen sopimattomaksi ja sääntöjen vastaiseksi. Ainoaksi pelastukseksi jää jonkinlainen aasinsilta luomisteologian kautta: Kielioppikin on rakentunut Luojan luomassa maailmassa. Lisäksi voisi ajatella, että kun lukijoissa ehkä on paljon sekä saarnojen kuuntelijoita että niiden pitäjiä, kieliasiat liittyisivät ainakin löyhästi homiletiikkaan ja muuhun kristilliseen viestintään. Ja niinkin voisi tässä synkässä maailmantilanteessa ajatella, ettei tämä niin tärkeää edes ole. Tärkeää on vain puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää.