Luulisi, että olisimme oppineet jotakin historiasta ja etenkin sotien tuomasta tuhosta ihmiskunnalle. Valitettavasti vaan historia toistaa itseään ja emme näytä ihmiskuntana oppivan mitään.

Tällä kertaa tuhon symbolina on Aleppo, kaupunki Pohjois-Syyriassa.

Aleppo, jota on kutsuttu myös Lähi-idän Wieniksi, on tuhottu viime vuosina raunioiksi. Ja jos aineellinen tuho on ollut massiivista, on sen asukkaille elämä jatkuvaa kärsimystä ja pelkoa. Erityisesti tilanne on pahentunut nyt, kun venäläiset ovat pommittaneet kaupunkia toistuvasti Assadin sotajoukkojen tukena. Pommituksia tehdään "mitään ei säästetä" periaatteella. Niin irvokkaalta kuin se kuulostaakin, ovat sairaalat olleet erityisenä kohteena, ja niissä toimivat lääkärit. Edes haavoittuneiden ei haluta saada apua.

Toisen maailmansodan aikana pommitettiin Euroopan kaupunkeja tuottaen suurta tuhoa. Monissa sen kaupungeissa kuoli tuhansia ihmisiä; Lontoossa 17,500 ja Hampurin pommituksissa kuoli viikon aikana 42,600 saksalaista. Lähinaapurimme Leningradin piirityksessä kuoli ainakin 641,000 ihmistä.

Tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti; Hirosima ja Nagasaki koki valtavat tuhot, kun niihin kumpaankin pudotettiin ydinpommit. Mikä hämmästyttävää, kumpaankin kaupunkiin saatiin vedenjakelu ja sähköt korjattua viikon sisällä iskuista. Ihmishenkiä ei kuitenkaan kukaan voi korvata.

Kaikesta tuhosta huolimatta, Lontoon tuhot eivät olleet koskaan niin laajoja kuin mitä tapahtui monin paikoin muualla Euroopassa ja Aasiassa.

Hiroshimassa tuhoutui kokonaan tai osin 60,000 taloa sen 90,000 talosta. Nagasakissa taas 19,400 taloa tuhoutui sen 52,000 talosta. Tokiossa 286,358 taloa tuhottiin kolmen pommitusvuoden aikana.  Neljännes Tokiosta tuhoutui totaalisesti sinä aikana. Berliinistä tuhottiin 80 % kaupungin keskustasta.

Olemmeko ihmiskunta sitten oppineet mitään näistä kaikista historian tapahtumista? Tuskinpa vain, kun katsomme ympärillemme, ja nyt erityisesti Syyriaan.

Alepposta on tullut tämän hetken sodan symboli. Surullinen tuhon kaupunki, missä sen asukkaat yrittävät selviytyä päivästä toiseen; peläten milloin pommi putoaa oman talon päälle.

Jopa kahdella miljoonalla sen asukkaista ei ole sähköä eikä vettä tule julkisesta verkostosta. 250,000 – 275,000 ihmistä on saarroksissa itäisessä Alepposta jatkuvien pommitusten keskellä.

Kaupunkiin on äärettömän vaikea saada humanitaarista apua, jota tarvittaisiin kiireellisesti ja paljon. Aleppoon tarvittaisiin pikaisesti tulitauko, jota YK on jatkuvasti vaatinut. YK:n vaatimus on 48 tunnin tulitauko. Venäjä sanoo tukevansa ajatusta, mutta nähtäväksi jää toteutuuko se. Toistaiseksi Venäjän lupaukset eivät ole pitäneet.

Saarron ja pommitusten ihmiskasvoinen symboli oli uutisissa viime viikolla näytetty pölyn peittämä 5-vuotias Omran Daqneesh, joka loukkaantui joko Venäjän tai Syyrian hallituksen tekemässä ilmaiskussa. Videolla nähtiin pelastustyöntekijä joka kantaa pojan ambulanssiin ja asetti tuolille istumaan. Omranilla oli päällä sarjakuvahahmolla kuvitettu paita ja osa hänen kasvoistaan kauttaaltaan veressä. Samanlainen pikkupoika kuin kaikki maailman pikkupojat, ja täysin syytön sotaan.

Toivottavasti Omranin kasvot saisivat meidät toimimaan sen eteen, että sota ja pommitukset saataisiin loppumaan.

Onko näillä kaikilla historian tapahtumilla sitten mitään yhteyttä keskenään? On varmasti: ihmisen itsekkyys, vallanhalu ja alistaminen ovat rajatonta aikakaudesta riippumatta. Tavallisen ihmisen kärsimyksellä ei näytä olevan paljoakaan merkitystä, kun on pidettävä tiukasti kiinni omasta asemasta. Ja toisekseen, suurvaltojen johtajatkaan eivät kaikessa viisaudessa ole oppineet mitään - tai eivät halua oppia.

Jos historia ei saa meitä oppimaan, niin mikä sitten saisi?