Aleksis Kivi

Aleksis Kivi

Seitsemän veljestä on tarina miehistä, jotka pakenevat yhteisöään, sen lakeja ja velvollisuuksia korpeen. Paluu neitseellisen luontoon antaa heille vapauden, mutta matkaan saattaa myös tarun ja todellisuuden sekoittumisen. Veljet tappelevat, ylensyövät, juopottelevat, mutta myös katuvat ja tekevät viimein lujan päätöksen pyrkiä muutokseen ja parempaan tulevaisuuteen. Näin Seitsemän veljestä on kuvaus nuorten miesten kasvusta miehuuteen ja vastuullisuuteen.
Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä on nähty kehitysromaani, kollektiiviromaani, humoristinen romaani, myyttinen romaani, realistinen romaani. Jääräpäisyys ja viisaus, arki ja runollisuus, totuus ja taru, ilo ja suru taistelevat sen sankareissa. Seitsemän veljestä, alun perin Seittemän Miestä, on selvästi Kiven pääteos, nimenomaan se avasi uuden tyylin suomalaiseen kirjallisuuteen. Mutta Kiven muukin tuotanto loi pohjaa koko suomalaiselle kaunokirjallisuudelle ja etenkin näytelmäkirjallisuudelle, joka nousi kuin taikaiskusta Kiven toimesta voimakkaana ja tenhoavana esiin juuri kun suomalainen teatteri, kuten heräävä kansallinen itsetuntokin, sitä enin kaipasi. Nummisuutareitten ylittänyttä huvinäytelmää ei ole Suomessa kirjoitettu ja lajissaan 7 veljestä näytelmäksi sommiteltuna on lyömätön sekin. Seitsemän veljestä vetoa meihin yhä humoristisuudellaan, dramatiikallaan, lyyrisyydellään, veljesten luonteina, ja myös lähes kaikkia aikansa rajoja rikkovana realistisena lähes naturalistisena teoksena.
Veljekset edustavat suomalaisuuden ydintä niin ihmistensä kuin Suomen kansakunnankin kehitystien kuvauksena. Seitsemän veljestä oli joidenkin haparoivien yritysten jälkeen ensimmäinen suomenkielellä kirjoitettu varsinainen romaani ja se aurasi näin tien realismille, jonka huippua maassamme edustavat tänään mm.Väinö Linnan teokset. Ei ole suotta sanottu Tuntemattoman sotilaan kertovan seitsemästä veljeksestä sodassa. Aleksis Kiven ei sallittu elättää itseään kirjailijana, mutta hänen toimintansa oli monin tavoin uranuurtavaa. Ja merkillistä on, että kun kansamme suurmiehiään enin tarvitsi, silloin heitä kuin ihmeen kautta enin myös syntyi. Sotilaat, fennomaanit, taiteilijat, poliitikot ja taas sotilaat. Kivi kuuluu omalla sarallaan Runebergin, Lönnroth’n, Topeliuksen, Snellmannin ja Sibeliuksen kanssa saman sarjaan. Homeros, Cervantes, Shakespeare ja Holberg esikuvinaan Kivi loi – uskaltaisin sanoa – kirjallisuutta, joka laajemmalla kielialueella syntyneenä olisi maailmankuulua.
Kiven neron erityisiä piirteitä olivat herkkyys ja miltei mystisen syvä luonnon ja ihmisen ymmärtäminen, joka pukeutui huikean kauniiseen ja elävään kieleen. Kivi seurasi aikansa aatteita, luki Snellmania, tiesi Hegelin filosofiasta ja sai vaikutteita nousevasta naturalismista. Hän oli kristillinen idealisti, mutta näyttää tunteneen myös ajan salatieteellisiä virtauksia ja hänen tuttavapiiriinsä kuului svedenborgilaisia. Tämä heijastuu mm. Seitsemässä veljeksessä etenkin Simeonin huikeassa visiossa saapasnahkatornista, mikä on kuin suora kuvaus WTC-tornien tuhosta.
Kiven pääteokset ilmestyivät tiheään tahtiin, mutta fyysinen heikkous ja sisäinen levottomuus johtivat hänet lopulta surulliseen mielisairauteen ja elämään vain ’syksystä jouluun’. Kiven kohtaloon vaikutti suuresti myös Seitsemän veljeksen aikanaan saama lähes täydellinen teilaus kateellisen August Ahlqvistin oltua pääpyöveli.

Jotkut ymmärtävät Kiveä syvimmin hänen runojensa kautta, mutta ehkä Kiven elämää ja elämäntyyliä valaisevat kuitenkin parhaiten hänen olosuhteensa, jotka käyvät ilmi muun muassa hänen monista kirjeistään, joita on säilynyt myöhemmille sukupolville.

ELINOLOT

Kiven elinolot olivat huonot. Hän toimi aikana, jolloin suomenkieliselle kirjallisuudelle ei ollut tarpeeksi lukijoita; suomenmielisistä suomenmielisin Topeliuskin Runebergista puhumattakaan kirjoitti ruotsiksi, ja tästä pääasiallisesti johtuivat hänen huono toimeentulonsa ja monet toivottomat velkansa. Kivi sai toki joitakin palkintoja ja tekijänpalkkioita, mutta usein hän joutui kuitenkin elämään opettajiensa, opiskelutovereidensa ja ystäviensä avustuksilla. Kivi joutui ajoittain jopa jopa näkemään nälkää.

Kiven tuloja tuolloin on laskeskeltu ja arvioitu hänen kymmenen vuoden ansioikseen saaneen 5300 silloista markkaa eli 530 markkaa vuodelle, missä summassa ei ole huomioitu Julius Krohnin isän avustuksia noin kahdelle vuodelle. Nykyrahana nuo ansiot olisivat tehneet ehkä 8100 markkaa vuodessa. Vuonna 1869 mukaan Kivellä oli velkaa noin 3000 markkaa, joka vastaa noin 46000 nykymarkkaa eli about 8000 euroa.

Kiven tuotanto
Parhaana luomiskautenaan Kivi eli mainitun Charlotta Lönnqvistin luona. Kiihkeä luomiskausi kesti kymmenkunta vuotta Hänen teoksensa ilmestyivät tiheään tahtiin, mutta luominen päättyi lopulta surulliseen mielisairauteen. Mihin vähiten ei vaikuttanut etenkin 7 veljeksen tuolloin osakseen saama lähes täydellinen teilaus raskainta kirvestä heiluttaneen
August Ahlqvistin oltua pääpyöveli.
Ahlqvistia voi kuitenkin myös hieman ymmmärtää, hänen kolme poikansa oli juuri kuollut ja hänestä tuntui varmaan raskaalta lukea 7 elämäniloisesta voimakkaasta pojasta. Hän ajoi varmaan myös suomenkielen kauneusarvoja, joihin ei Kiven ajoittainen karheus sopinut. Paradoksaalisesti voi myös sanoa, että kenties juuri Ahlqvist ymmärsi Kiveä parhaiten kun tajusi ettei itse koskaan kykenisi samaan ja näin hänen asenteekseen jäivät kateus ja katkera Kiven kieltäminen eli hän joutui samaa prosessiin kuin missä Mozartin aikainen hovisäveltäjä ja tämän neron kenties jopa murhannut Salieri oli ollut. Salieri ei ollut huono, mutta tajusi ettei koskan yltäisi Mozartin tasolle. Asia on kuvattu hienosti näytelmäsä Amadeus, joka meni Tamperellakin hienona esityksenä vuosikymmen sitten.

Kivi ei välttämättä ollut vain vaistonvarainen kirjailija, vaan hyvinkin tietoisesti luova aikansa nähden nykyaikainen sanataituri. Hän käyttikin käsitteitä ja sanontoja laajasti uskonnollisesta tekstistä sananlaskuihin ja puheenparsiin. Hän vaihtoi sujuvasti tyylilajista toiseen: hänellä oli huumoria, runoutta ja romantiikkaa. Mutta erityisesti hän suosi korkealentoistakin idealismia, mutta aina realismin viitekehyksessä.

Yleisessä kielenkäytössä idealismi tarkoittaa useimmiten samaa kuin ihanteellisuus tai aatteellisuus. Idealismi korostaa yleensä ajattelun ja sen kohteena olevien asioiden merkitystä, kun sen vastakohta realismi korostaa ulkomaailman tosiseikkojen todellisuutta ja tärkeyttä. Tietoteoreettinen idealismi väittää vastakohtana realismille, että se tieto, joka meillä on olioista, on ensi sijassa riippuvainen tietokykymme rakenteesta.. Idealaismi ja realisimi sulautuivat Kivella yhdeksi ja samaksi miltei kosmisia ulottuvuiksia saavaksi elämää ihmetteleväksi, elämästä riemuitsevaksi utopistiseksikin maailmankuvaksi.

Varsinainen fantasiakirjailija hän ei ollut. Kivi käytti myös älykkäitä vitsejä ja kätki ainakin minun mielestäni hyvinkin syvällisiä jopa merkityksiä töihinsä.

Näytelmät

Kivi kirjoitti 15 mestarillista näytelmää. (7 veljestä oli romaani) Ensimmäisenä kuulun Kullervon, johon hän sai innoitteen Kalevalasta. Kullervo jopa palkittiin 600 markalla, nykyrahassa noin 500 eurolla.

Nummisuutaritkin palkittiin nykyrahassa noin 2000 eurolla ja lisäksi se sai satakunta esitystä jo 1900 -luvun alkuun mennessä. Nummisuutarit on käännetty yli 10 kielelle. Nummisuutarit on mielestäni näytelmäkirjallisuuden ehdoton huipputeos ja onnekseni olen saanut olla siinä usein mukana ja ohjasinkin sen aikanaan Rauman kesäteatteriin. Porilaista puhaltaa kraatari Raumallakin, otsikoi silloin aikanaan Aamulehti.

Muita näytelmiä ovat mm. Kiven initiaatio- allegorinen (kuten tulkitsen) Kihlaus (1866) epäonnistuneine vihkimysaikeineen; sotilasfarssi Olviretki Schleusingenissa (kirj. 1866) Shakespearen Romeo ja Julia tyylinen Karkurit (1867); Yö ja päivä (1867), siinä sokea tyttö saa näkönsä takaisin; italialaisittain intohimoinen Canzio (1868), Margareta (1871), joka käsittelee uhrautuvaisuuttaa; rakkaustarina Leo ja Liina, Selman juonet, sekin lemmentarina, runodraama Alma, sekä Lea, raamatullinen näytelmä, jonka myötä suomalainen ammattiteatteri oti Hedvig Charlotta Raan esittämänä ensiaskeleeensa.

Runous
Kivi kirjoitti myös paljon runoja, mutta useimmat niistä ovat jääneet hänen proosansa , näytelmiensä ja romaaniensa varjoon. Kiven runot ovat usein unen, kaipuun tai muistin luomia teemaltaan äitiä ja lasta, lemmenuneksintaa, toivotonta rakkautta tai kuolevaa neitoa käsitteleviä näkyjä. Runoissa oli tärkeää rytmi ja alku- vokaalisoinnut ja taitavasti käytetyt konsonanttitoistot, Kiven tuominnut luutunut Ahlqvist arvosti sitä vastoin vielä perinteistä runomittaa ja loppusointuja.

Runoja on noin viitisenkymmentä, niitä on koottu mm. kokoelmaan Kanervala, joka sisältää runot Keinu, Metsämiehen laulu, Ikävyys ja Uudistalon perhe. Parhaiten tunnettuja lienevät Keinu, Onnelliset, Sydämeni laulu, Suomenmaa ja Ikävyys, mutta mielestäni kaunein on 7 Veljeksen Seunalan Annan laulu lapselleen:

”Tuonen lehto, öinen lehto,
siell’ on hieno hietakehto,
sinne mä lapseni saatan.

Siell’ on lapsen lysti olla
Tuonen Herran vainiolla
Kaitsea Tuonelan karjaa

Siell’ on lapsen lysti olla
Illan tullen tuuditella
Helmassa Tuonelan immen

Onpa kullan lysti molla
Kultakehdos kellahdella
Kuullella kehrääjälintuu

Tuonen viita, rauhan viita
Kaukana on vaino riita
Kaukana kavala maailma

Kiven kuolema

Vuonna 1870 alkoi Kiven elämä synkistyä, vuoden loppupuolella hänen mielentilansa jo järkkyi ja hän sai sairaskohtauksia. Jatkuva sairaalloisuus, herkkyys, fyysinen heikkous ja sisäinen tuskaisuus pahensivat tilannetta. Kivi joutui jo vuonna 1870 ensikertaa Lapinlahden sairaalaan, mutta lopullisesti hän joutui sinne syyskuun lopulla 1871. Molempina kertoina Kivi haettiin sairaalaan tukijansa Charlotta Lönnqvistin luota Fanjunkkarsista. Siitä sanonta: Hän eli vain syksystä jouluun.

Ainakin Kivi itse piti mielenterveytensä luhistumiseen syynä hänen tuotantonsa kielellisesti ja moraalillisesti arvottomaksi leimannutta August Ahlqvistia. Kivellä oli tosin ollut suvussa heikkomielisyyttä muutenkin, mutta voi toki olla mahdollista, että ymmärtämättömyys hänen neroaan kohtaan taloudellisten murheiden kanssa laukaisi psykoosin.

Helmikuun lopulla 1872 Kivi saatettiin Tuusulan Syvälahdelle veljensä Albertin mökkiin. Siellä hän sitten kuoli uudenvuoden aattoaamuna 31.12. Sama vuonna syntyi suomalainen teatteri; sen puhenäytämö aloitti Porin silloisessa matkustajakoti Otavassa.
Kivi haudattiin parantumattomaan sairauteensa kuolleena Tuusulan kirkkomaalle 4. päivä tammikuuta 1873 ja läsnä olivat 18 (!) ystävää ja tukijaa, heitäkin Kivellä toki oli (teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom, Snellman, Lönnroth, Fredrik Gygneus) jotka olivat tulleet Helsingistä. Kiven Albert-veljen mökkiä onkin myöhemmin alettu kutsua Aleksis Kiven kuolinmökiksi.

Ainut todistettavasti Kivestä tehty kuva on puupiirros on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 15 toukokuuta 1873. Se on E. A. Forssellin piirros, joka tehtiin jo arkussa olevasta Kivestä hänen hautajaispäivänään kirkonkellojen soidessa.

Tämän suurmiehemme, kansallisen neromme, edessä emme voi kuin nyörästi ihaillen olla hiljaa. Eino Leino oli suurin runoilijamme mutta Kivi ehdottomasti suurin kirjailijamme, Shakespearen tavoin hän ei kuulu vain maalleen vaan koko mailmalle.