Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Jos et ole vielä nähnyt ruotsalaista draamaa Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin, nyt olisi raamatullisesti ilmaisten yhdestoista hetki. Jonas Gardellin käsikirjoittama sarja on katsottavissa Ylen Areenassa vielä kuusi päivää.

Benjaminin ja Rasmuksen rakkaus jää lyhyeksi, kun aids saapuu Tukholmaan. Tarina on äärimmäisen koskettava. Se on hieman rankka, mutta ei missään nimessä pelkkää synkkyyttä. Mukaan mahtuu paljon rakkautta, ystävyyttä ja huumoria.

”Se mistä tämä tarina kertoo, on tapahtunut. Se tapahtui tässä kaupungissa.” Kaupunki voisi olla aivan yhtä hyvin Helsinki. Samat asiat tapahtuivat Helsingissä, samaan aikaan, 1980-luvulla. Mitä tulee uskovaisten homoseksuaalisuuden vuoksi hylkäämiin perheenjäseniin, tarina on edelleen tätä päivää Suomessa.

Sarjan toinen päähenkilö kasvaa Jehovan todistaja –perheessä. Jehovantodistajuus on draamassa merkittävässä roolissa ja kuvaukset yhteisöstä ovat oivaltavia. Vaikka Jehovan todistajilla on erityisen tiukkoja karttamissääntöjä, perheensä ja sukunsa hylkäämäksi voi joutua myös vanhoillislestadiolainen, helluntailainen, mormoni ja monen muun tiukan uskonyhteisön jäsen. Myös ääriluterilaisia perheitä on, joissa homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan jyrkän kielteisesti.

Tarina on merkittävä myös siksi, että muutkin kuin homot voivat tulla läheistensä hylkäämiksi, kun he eroavat tiukoista uskonyhteisöistä. Se haavoittaa syvästi.

Miljoona ruotsalaista on nähnyt tämän sarjan. Miljoona ruotsalaista ei voi olla väärässä! Tee itsellesi palvelus ja katso sarja tänään.

  1. Sarja on suurenmoinen. Todella koskettava. Kannattaa ehdottomasti katsoa. Minä katsoin sen ensin TV:stä ja sitten uudelleen Areenasta.

    Riipaisevaa oli Benjaminin joutuminen perheensä hylkäämäksi niin, ettei hänen edes haluttu kirjoittavan kotiin. Myös se, että Rasmuksen vanhemmat kielsivät ehdottomasti häntä tulemasta Rasmuksen hautajaisiin. ”Me hautaamme hänet poikanamme eikä niin, että hän oli hintti.”

    Myös poikien rakkaussuhde ja homoyhteisö kuvataan sarjassa hyvin.

  2. Jonilta:

    ”Tarina on merkittävä myös siksi, että muutkin kuin homot voivat tulla läheistensä hylkäämiksi, kun he eroavat tiukoista uskonyhteisöistä. Se haavoittaa syvästi.”

    Totta. Se, kun ei saa/voi olla oma itsensä, ilman että läheiset hylkää tai hyljeksii, on tosi raskasta ja myös täysin turhaa. Miksi ihmeessä kenenkään pitää toisten ihmisten takia esittää jotain sellaista, mitä ei ole? Se on ihan pöllöä hommaa

  3. Mielenkiintoista siinä mielessä, kun oma lapsi hylätään, että mikä se on se vanhempien rakkaus ja kuka ansaitsee sen ja kuka menettää vanhempiensa rakkauden? Kenelle riittä rakkautta ja kuka jää vaille? Tämä yhteiskunnassa vaille ja osattomaksi jääneiden osa on varmaan tuon sarjan tärkein sanoma: miksi se tapahtui? Miksi heidät hyljättiin kaupunkien ulkopuolelle hätäänsä huutamaan yhteisön ulkopuolelle? Miksei riittänyt empatiaa ja myötäeläjiä? Miksi heidän arvoansa poljettiin monin tavoin? Kuka on ihminen? Ecce homo. He menettivät tämän osan ihmisyyteen.

  4. Näin kaikki osat jo aikaisemmin Ruotsin tv:stä. Kaunis ja järkyttävä.

    Koimme saman aids-hysterian myös Suomessa, emme ehkä kuitenkaan yhtä kärjistyneenä. Tuo aika on meillä vielä syvempää käsittelyä vailla, ajatellen niin dokumentteja, tutkimusta kuin kirjallisuuttakin. Me tuolloin tapahtumisen ytimessä olleet emme ole saaneet sitä aikaiseksi. Mutta vihiä on siitä, että jotakin on tulossa, meitä nuoremmilta.

Kirjoittaja