Aarreaitta

 

 

Juteltiin porukassa ja teema kääntyi virsikirjaan. Mukana oli tietysti myös se, joka totesi:

-          En minä vielä ole sitä uutta virsikirjaa hankkinut, kun ne yhtenään sitä muuttavat.

Niin ihan äskenhän virsikirja otettiin käyttöön, 1. adventtina 1987. Miten sitä äkkinäinen ehtisi virsikirjan 26 vuodessa hankkia.

Toinen muisti, että ovat sanoja ja säveliä muuttaneet. Totta, niin ovat. Hän jatkoi, että on vaikeaa, kun muistaa ulkoa ne vanhat ja muut laulavat nyt toisin. Selvitettiin, mitä vanhoja hän osasi ulkoa. Niitä virsiä oli neljä – ja kun tarkastettiin, kaikissa olivat sekä sanat että sävelmä ennallaan.

Sekin hoksattiin, että liiteaineistoa on tullut lisää. On messusävelmiä ja ihan virren näköisiä jumalanpalveluslauluja. Kajautettiin muutama ja voi ihmettä, nehän tuntuivat mukavilta. Yksi meistä joutui myöntämän, että oli varautunut haukkumaan virret kaikki niin synkiksi ja laahaaviksi. Ja eivätkös mokomat ole tehneet myös valoisia ja reippaasti eteneviä. Harmittava takaisku, ei siitäkään pääse moittimaan.

Kun oli aikamme mietitty moittimisen aiheita – joita ei paljon ollut – käytiin rakentavampaan puuhaan. Kukin kertoi mielivirtensä ja mitä se on hänelle elämän varrella merkinnyt.

Sotaväestä muistettiin Joutukaa sielut, on aikamme kallis. Se oli vähän vitsikin, mutta hyväksi virreksi todettiin.

Herraa hyvää kiittäkää oli iloinen ja helppo. Vaikeampi, mutta jostakin sielun sisempiä kerroksia raapiva ja rakas oli Kiitos sulle, Jumalani, sillä Stebbinsin sävelmällä. Porukan vanhin kaiveli muisistaan useampiakin Lina Sandell-Bergin virsiä ja lauluja. Päivä vain ja hetki kerrallansa, sen jaksaa. Ja kun tietää, että Joka aamu on armo uus.

Enkeli taivaan ja Suvivirsi muistettiin, samoin Jumala ompi linnamme. Ja katsos mokomaa, ennallaan ovat. Entäs ne tutut hautajaisvirret, Sun haltuus, rakas isäni ja Oi Herra, jos mä matkamies maan?

Nihkeästi alkanut keskustelu alkoi muuttua sellaiseksi pulinaksi, joka Suomessa on mahdollinen vain Päijänteen itäpuolella. Elettiin laupeudesta, alettiin päivää kiitoksella, luotiin silmiä ylös taivaaseen. Uudemmista mainittiin esim. Kuule, isä taivaan, pyyntö tää, Kuulkaa, keitä Mestari  ja Lensi maahan enkeli. Ennen pitkää ne piti tietysti myös laulaa.

Siunattu aarreaitta tuo virsikirja!

 

2 kommenttia

  • Juha Kajander sanoo:

    Nykyisestä virsikirjasta on jätetty pois koko joukko edellisissä olleita virsiä, esimerkiksi niin sanottu eduskunnan virsi. Ulkomuistista toinen säkeistö kuuluu näin:

    Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan. On valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan. Ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.

    No, eihän sellaista nykyään tapahdu. Siksi virsi on varmaan poistettu.

    Kirjoittaja ei muuten ole Kai Sadinmaa vaan Haqvin Spegel (1641-1714), josta sittemmin tuli Uppsalan arkkipiispa. Yhteiskuntakriittinen virsi ei siis haitannut hänen urakehitystään. Suomenkieliseen virsikirjaan tämän virren toi Elias Lönnrot.

    Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa kyseinen virsi on veisattu seurakunnan tilaisuudessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Per-Olof Moberg sanoo:

    Uudistuksessa jätettiinkin pois juuri ne virret, joita oli laulettu vähän tai jopa vain vain kerran. Uusin virsikirja on paljon monipuolisempi ja sielunhoidollisempi kuin edellinen, joka oli lähinnä laajennettu osastosta *murhe, risti ja kiusaus*. Kiitos Aalto tuosta puheenvuorosta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja-Sisko Aalto

    Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit