5.8.2015 YHTEISKUNNAN ULKOPUOLELLA

missing

Oletko koskaan, lukijani, leikitellyt ajatuksella, että eräänä päivänä jättäisit kaiken ja vain katoaisit kuvioista? Sanoisit meneväsi kioskille ostamaan lukemista – etkä tulisi enää koskaan takaisin? Aloittaisit uuden elämän jossakin muualla? Viiden vuoden kuluttua sinut julistettaisiin kuolleeksi.

Koska tätä vapaaehtoista katoamista ei ole tarkoitus koskaan toteuttaa, niin motiivien ja seurauksien  pohtiminen eivät kuulu tämän ajatusleikin piiriin. Arvelen, että katoamistemppu on tullut monen sellaisen mieleen, joka on lukenut Arto Paasilinnan kuuluisimman teoksen Jäniksen vuosi. Ilmestymisvuosi oli muuten ETYK-vuosi 1975. Tarina kertoo siitä, miten turhautunut toimittaja päättää jättää kaiken ja lähtee seikkailemaan loukkaantuneen jäniksen kanssa ympäri Suomea. Parivaljakko törmää mm. kunnanjohtajaan, joka on tutkimuksissaan tullut tulokseen, että Kekkosella on kaksoisolento…

Vaan nytpä käännetäänkin asetelma kokonaan ylösalaisin: Tahdon esitellä lukijalle varsinaisen Oskari Olemattoman, Nollakatu nolla. Hän on italialainen 62-vuotias mies, josta valtio ei tiennyt  kerrassaan mitään ennen viime toukokuuta. Silloin tuo Pietro-niminen mies halusi saada elämänsä ensimmäisen henkilötodistuksen päästäkseen lääkäriin.

Välisoitto: 1980-luvun alussa Helsingin Vanhankirkon seurakunnan kirkkoherranvirastoon tuli virkatodistusta pyytämään mies, jota ei ollut olemassakaan. Ainakaan siis meidän järjestelmässämme. Hän oli ollut pitkään ulkomailla ja palannut Suomeen kuultuaan, että hänet oli julistettu kotimaassaan kuolleeksi.  ”Minä elän!” hän sanoi varsin aleksiskivimäisesti, mutta koska kunkerran miehellä ei ollut mitään, millä todistaa olevansa juuri se henkilö, joka väitti olevansa, niin minkäs teet?

Oikein arvattu, lukija: taas pyydän sinua mielikuvittelemaan: näe  itsesi tuon tiskille saapuneen mysteerimiehen asemassa. Voisi olla aikamoinen identiteettikriisin paikka, jos ja kun ei pysty osoittamaan henkilöllisyyttään, mitä? Voi olla, että muistini heittää häränpyllyä, mutta muistelen, että mies sanoi karanneensa Ranskan muukalaislegioonasta. Siksi hänellä ei ole papereita.

Pietron stoori alkoi vuonna 1953, kun äiti antoi poikansa nunnien ylläpitämään kouluun, koska ei voinut itse huolehtia lapsesta. Koululla ei ollut velvollisuutta tarkistaa pojan tietoja, ja niin hän opiskeli ja kasvoi aikuiseksi ilman, että yhteiskunta tiesi hänestä höykäsen pöläystä.

Lopetettuaan koulunsa Pietro muutti Genovaan, missä hän on työskennellyt ilman työsopimusta 1970-luvulta lähtien. Vuokransa hän on aina maksanut käteisellä. Hän ei ole koskaan joutunut vaikeuksiin viranomaisten kanssa,  ei poistunut maasta, ei joutunut sairaalaan eikä  avannut pankkitiliä.

Tämän vuoden toukokuussa Pietron täytyi ensimmäistä kertaa turvautua yhteiskunnan apuun. Lääkärille pääsyn edellytyksenä oli henkilötodistus, jota taas oli vaikea saada, kun miehellä ei ollut tietoa edes syntymätodistuksestaan.

Syntymäpaikkansa Pietro kyllä tiesi,  mutta vasta  kahden kuukauden uutterien etsintöjen tuloksena kaivattu todistus löytyi ihan eri paikasta. Äiti oli toimittanut todistuksen väärään osoitteeseen.  Kun syntymätodistus oli löytynyt, viranomaiset lähettivät poliisit jututtamaan Pietron nykyisiä naapureita. Kaikki naapurit vahvistivat miehen olevan Pietro, ja hän oli elänyt naapurustossa jo vuosia.  Lopputulos oli, että mies sai henkkarinsa  ja pääsi lääkäriin.

Me suomalaiset luterilaiset saatamme nyt todeta, että kiva, kiva, mutta entäs ne verot kaikilta näiltä vuosikymmeniltä? Kai ne myös maksetaan? Minua itseäni ihmetyttää, miksi Pietro ei ollut kiinnostunut etsimään omaa äitiään. Tai pikemminkin: Miksi äiti ei tahtonut löytää poikaansa. Jos äiti on lapsen saadessaan ollut hyvin nuori, niin hän saattaisi olla yhä elossa…

Lukijakysymys: Onko lukijalla koskaan ollut sellaista tuntemusta, että olisit joutunut hukkaan itseltäsi?

* * * * * * * * * *

Olen järjestänyt itselleni elokuun ajaksi kirjoituskuntokoulun eli blogimaratonin:bloggaan joka ikinen päivä tässä kuussa, siis kaikkiaan 31 postausta putkeen. Eivät minulta kirjoittamisen aiheet lopu, mutta jos joku toivoisi jotakin tiettyä aihetta käsiteltävän, niin sopii ehdottaa.

9 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Hannu, hyvä kysymys. Vastaan, jos leikkimielisestä aikeesta erota kunnasta verojen johdosta oteta huomioon, niin en ole ajatellut.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Juha: Tiedän, mistä ensi yönä näet unta! (Muukalaislegioonastapa tietenkin!)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kun lapseni oli pieniä, niin katsoimme yhdessä muumilaakson tarinoita TV:stä. Taisin olla meillä ainut, joka näki muumeista painajaisia.

      Saa nähdä minkälaisen unen näen ensi yönä. Mietin aamulla, onko uni julkaisukelpoinen tänne kommenttiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Yhden unen muistan ja se liittyy syrjäytymiseen; ilmeisesti uutisista ja tämän blogin vaikutuksesta. Näin unta ympäristörikoksista syytetystä johtajasta. Tulevaisuudessakin hän pärjää hyvin ja tilille tulee säännöllisesti rahaa. Menopuolesta unessa ei ollut mitään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Virtanen sanoo:

    Kaunis tarina ja onneksi Pietro pääsi lääkäriin.

    Aika usein henkilöllisyyttä ja alkuperää vailla olevat ovat rikollisia, jotka haluavat välttää tuomiota ja aloittaa uuden elämän. Suomessa se on nykyisin vaikeaa, mutta vielä muutama vuosikymmen sitten tekaistulla henkilöllisyydellä eläviä kyllä oli. Vielä nykyisinkin sellainen onnistuu esimerkiksi Englannissa, jossa ei ole samanlaista henkilötunnusjärjestelmää kuin meillä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Ehkä nyt, kun olen niin syrjäytynyt, näen usein unia suurista laitoksista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kreikassa ihminen ei voi kadota, sillä uutisten mukaan kuolleillekin maksetaan vielä eläkettä. Se johtuu kuulema siitä, että lapset eivät ilmoita vanhempiensa kuolemasta vaan antavat eläkkeiden tulla pankkitilille ikäänkuin vanhemmat vielä eläisivät. Ihmettelen vaan, millainen väestörekisteri kreikkalaisilla on? Suomessa tieto kulkee alta aikayksikön, ja kuolleelta lakkaavat kaikki etuisuudet, mikä on tietysti oikein.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Aikamoista omantunnon venytystä tuollainen peli. Vaan kyllä eläke voi Suomessakin juosta kuolleelle. Eli silloin kun kukaan ei ttiedä yksin asuneen vanhuksen kuolleen kotiinsa. Puolikin vuotta voi mennä niin, ettei kukaan kaipaa. Laskut on kiltisti maksanut suoraveloitus ajallaan. Lehdenjakaja saattaa ruveta ihmettelemään, kun postiluukusta ei enää mahtu postia sisään. Tai kalma on alkanut haista…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Kyllä, kuvailemisiasi surullisia tapauksia on tullut ilmi silloin tällöin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121