491 819 minuuttia missiota

Otsikko ei kylläkään pidä ihan paikkansa. Tuo minuuttimäärä viittaa nykyiseen tehtävääni Kirkon lähetystyön keskuksessa. Uusi pesti alkoi viime maaliskuussa, kohta vuosi takana.

Mission kimpussa olen ollut kauemmin, paljon kauemmin. Teologisesti saivarrellen voisin sanoa, että helmikuusta 1961. Silloin minut kastettiin. Käytännössä nuoruusiästä lähtien. Vieläkään en voi sanoa ymmärtäväni missiota. En ainakaan kaikkea siitä - hyvä jos jotain. Siksi päätin aloittaa täällä kirjoittamisen. Omat ajatukset siirtyvät muidenkin kommentoitaviksi tai ainakin luettaviksi. Ja siitä niitä voi sitten lukea itsekin jälkikäteen ja ihmetellä, mitä polkuja ajatukseni ovatkaan kulkeneet.

Helmikuun ensimmäisenä maanantain kokoontui isohko joukko ihmisiä ihmettelemään, mitä kirkolle on tarkoittanut se, että viime vuoden alussa hiippakuntiin saatiin kansainvälisen työn hiippakuntasihteerit. Siihen, mitä tähän mennessä on tapahtunut, oltiin isosti tyytyväisiä. Uusien työntekijöitten nimikkeitä on yhtä monenlaisia kuin on hiippakuntiakin. Se kuvastaa omalta osaltaan sitä, että jokainen hiippakunta on itsenäinen. Vaikka kaikkiin saatiin uusi työntekijä, on työntekijöitten työnkuvat ja käytännön arki kullakin omanlaistaan. Toki paljon on myös yhteistä. Keskeisin yhdistävä tekijä on missio.

Mitä siis on tämä missio? Miksi en puhu lähetystyöstä? Tai lyhyesti lähetyksestä? Siihen on syynsä. En suinkaan vastusta lähetystyö-sanan käyttöä. Päinvastoin. Olen kuitenkin huomannut, että sanoilla on usein myös tarkoitustaan peittävä tai hämmentävä merkitys. Kirkon lähetystyön ja kansainvälisen diakonian linjaus vuoteen 2015 toteaa, että lähetys tarkoittaa samaa, kuin kirkon missio. Eli kyse on kirkon olemisen syystä. Lähetystyöllä kyseinen asiakirja taas tarkoittaa työmuotoa ulkomailla tai kotimaassa. Tämä on yksi tapa hahmottaa sanoja. Valitettavan usein näitä sanoja käytetään epätarkasti ja puolihuolimattomasti.

Itse ajattelen olevani kirkon mission - en vain lähetystyö-nimisen työmuodon - palveluksessa.

Koko työmuoto joutaa romukoppaan. Romukoppaan, jos se kaventaa kirkkona olemisen vain kirkon ulkomaisen työn - lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun - tukitoiminnoksi.

Kyse on paljon isommasta asiasta. Kirkko ei ole maailmassa itseään varten. Kuten maanantain neuvottelussa todettiin, pahinta, mitä jäsenkatoaan, niukkenevia resurssejaan ja lisääntyvää uskonnottomuutta itkevä kirkko voi tehdä, on käpertyä sisäänpäin. Kirkko, joka välittää vain jäsenistään, ei ole uskollinen omalle tehtävälleen (missiolleen). Hyvä Paimenkin jätti 99 lammasta pärjäämään itsekseen, jotta löytäisi sen yhden, porukasta eksyneen. Tai kenties hänet, joka ei koskaan päässytkään mukaan.

Tällaisessa missiossa haluan olla mukana ja sitä edistää.

 

1 kommentti

  • Juha Heinilä sanoo:

    Vesa, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Kasteesta lähtien ollaan oltu Kristuksen kirkossa. Lähetyskäsky kuuluu kaikille. On hienoa, kun on teitä, jotka tekevät lähetystyötä sielläkin missä yksittäinen seurakuntalainen ei voi tehdä. Hyvä Paimen etsii eksyneitä ja tuo eksyneen takaisin laumaansa. Hyvä Paimen ei koskaan jätä laumaansa siten, ettei johda sitä ja huolehdi laumastaan. Lauma pysyy paikallaan kunnes jälleen kuulee paimenensa äänen. On hienoa, kun luterilaisessa messussa kuulee Hyvän Paimen äänen eli pappi saarnaa Jumalan sanaa oikein.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vesa Häkkinen
    Vesa Häkkinen

    Kirkon kansainvälisen työn juoksupoika, pyrkimyksenä edistää kirkon mission toteutumista hiippakunnissa ja seurakunnissa. Töissä kirkon ulkoasiain osastolla.