31.08.2015 PELON JA KASVUN RAJAT

Jeesus pakolaisena

”Välimeri on muuttunut kuoleman mereksi. Siihen on hukkunut tuhansia pakolaisia. Itävaltalaisen moottoritien varteen pysäköidystä rekasta löydetään seitsemänkymmentäyksi kuollutta pakolaista. He ovat tukehtuneet keskelle sivistynyttä sydän-Eurooppaa. Punaisen Ristin mukaan Syyrian sisällissodassa on kuollut yli kaksisataatuhatta ihmistä, pakolaisia on yli neljä miljoonaa. Kaksitoista miljoonaa syyrialaista on pikaisen humanitaarisen avun tarpeessa. Meneillään on toisen maailmansodan jälkeen suurin eurooppalainen kansainvaellus. Ihmiset pakenevat sotaa, sortoa, vainoa ja nälkää.

Perustilanne on tämä: perheellä on päällään koko omaisuutensa. Pakolaiset pakkautuvat kumipaattiin ja suuntaavat öiselle, mahdollisesti myrskyävälle merelle. He varmasti muistavat nämä hetket lopun elämänsä, jos henkiin jäävät. He yrittävät vaihtaa varman kuoleman kotimaassaan epävarmaan elämään vieraassa maassa. Euroopan reunoilla raavitaan verisin kynsin rikkaitten ja hyvinvoivien muuria. Pakolaisten hätä on tarttunut myös suomalaisiin. Emme kai me sentään joudu tekemään mitään? Eivät niitten asiat meille kuulu. Sotikoot keskenään. Kohta alkaa keihäsfinaali.”  Näin kirjailija Jari Tervo kirjoitti tänään blogissaan. Koko bloggaus on luettavissa täältä: http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_seitsemansataatuhatta_rasistia/8265770

Minä kävin Tapiolan yhteiskoulun lukiota juuri silloin, kun Rooman klubi v. 1972 varoitti Kasvun rajat-nimisessä raportissaan luonnon­varojen vääjäämättömästä ehtymisestä. Väestöräjähdys yhdistettynä talouskasvuun asettaisi rajat elämälle maapallolla. Ajateltiin, että jos haluamme tulevien sukupolvien elävän siedettävää elämää, meidän sukupolvemme on rajoitettava ahneuttaan. Oli rajoitettava talouskasvua ja jaettava aineellista hyvää oikeudenmukaisemmin niin, että kaikille riittäisi tarpeeksi – ja hidastamalla väestönkasvua niin nopeasti kuin mahdollista.

kasvun rajat

Sen perusteella, mitä tuosta raportista silloin luimme, pidimme sitä jonkinlaisena ennustuksena. Meille kerrottiin, että kun kehitysmaiden ihmiset saavat joskus tietää, että me täällä Euroopassa emme käykään iltaisin nukkumaan nälkäisinä, alkaa hirmuinen kansainvaellus. Euroopan kansat jäisivät tänne muualta tulevien ihmismassojen jalkoihin. Nyt tuo aika on kaikesta päätellen koittanut. Tiedonpimitys on ollut pitkään oiva keino pitää kolmannen maailman ihmiset aloillaan omassa kurjuudessaan.

25 vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Toivo kaaoksen maailmassa teologi Henri J.M. Nouwen kertoo tarinan kansasta, joka kartoitti ja pohti maailman elinmahdollisuuksia: Miten voimme varmistua siitä, että meillä on kylliksi varastoja kovien päivien varalle? Me haluamme selvitä hengissä, tapahtuupa mitä tahansa. Meidän on siis koottava ruoka-aineita, kaikkia muitakin tarvikkeita sekä tietoa, jotta mahdollisen kriisin sattuessa olisimme kaikin puolin turvassa”.

Niinpä he alkoivat varastoida, niin paljon ja uutterasti, että toiset kansat protestoivat ja sanoivat: ”Teillä on paljon enemmän kuin te tarvitsette, meillä muilla ei ole edes henkemme pitimiksi. Antakaa meille osa hyvinvoinnistanne!”

Mutta pelokkaan hamsterit vastasivat: ”Ei, me tarvitsemme tämän kaiken hätätilanteen varalta, siltä varalta, että meidänkin alkaa käydä huonosti, että meidänkin olemassaolomme muuttuu uhanalaiseksi.” Mutta toiset sanoivat: ”Me teemme kuolemaa nyt, olkaa hyvä ja antakaa meille ruokaa ja tietoa. Me emme voi odottaa… me tarvitsemme sitä nyt!”

Silloin pelokkaat hamsterit ahdistuivat yhä enemmän, he alkoivat pelätä, että köyhät ja nälkäiset hyökkäävät heidän kimppuunsa.  He päättivät rakentaa muurit hyvinvointinsa ympärille, etteivät vieraat pysty sitä heiltä riistämään. Ja muureista tuli niin korkeat, että he eivät enää itse pystyneet näkemään, oliko niiden toisella puolella vihollisia tulossa vai ei.

Pelon lisääntyessä he sanoivat toisilleen: ”Meillä on jo niin paljon vihollisia, että he pystyvät kaatamaan meidän muurimme. Meidän muurimme eivät pysty pitämään heitä loitolla. Meidän on asetettava pommeja muureillemme, ettei kukaan uskaltaisi meitä lähestyä.”

Mutta tämäkään ei tehnyt heidän oloaan turvallisemmaksi, päinvastoin he alkoivat tuntea elävänsä vankilassa, jonka he itse olivat omista peloistaan rakentaneet He pelkäsivät omia pommejaan, ne näet vahingoittaisivat heitä itseään enemmän kuin vihollista.  Ja vähitellen he huomasivat, että kuoleman pelko oli tuonut heidät yhä lähemmäs kuolemaa.

Parempi kuin pystyttää pelon muureja on purkaa erottavia väliseiniä. Parempi kuin räjäyttää siltoja on rakentaa niitä. Mitä olisi mahtanut tapahtua, jos Jeesus-lapsi, Maria ja Joosef eivät olisi päässeet turvapaikanhakijapakolaisina Egyptiin, kun kuningas Herodes pyhää perhettä vainosi? Ei sellaista mahdollisuutta tohdi edes ajatella.

Se on kyllä varmaa, että nälänhätä olisi jo  poistunut maapallolta, jos ne sadat miljardit, jotka olemme käyttäneet suojautuaksemme lähellä ja kaukana eläviltä lähimmäisiltämme, olisi suunnattu taisteluun köyhyyttä, puutetta ja kurjuutta vastaan. Nouwenin mukaan meidän on löydettävä tie ulos kansallisen turvallisuuden pakkomielteestä ja opittava vaalimaan kaikkien kansojen yhteistä elämää, olipa kansallisuus, rotu tai uskonto mikä tahansa.

* * * * * * * *

Nonni, se oli sitten siinä, bloggaus 31 / 31.

Lihaa ei säästetty. Laadusta ei tingitty.

Tekstit on kirjoitettu

Jumalalle kunniaksi,

lukijoille siunaukseksi

ja antamaan Ruttopuiston rovastin sielulle rauhaa.

 

 

 

 

 

 

 

14 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tulin juuri Budapestistä. Uutisista olin saanut sen kuvan, että siellä puistot on täynnä pakolaisia. En siellä yhdessäkään puistossa kyllä nähny yhtään semmosta. Nuoria siellä kyllä istuskeli vilteillään iltaa viettämssä paljon. Ei kyllä vaikuttaaneet yhtään miltään pakolaisilta, vaan ihan tavallisilta paikallisilta nuorilta. En kyllä luota enää TV:n uutislähteyksiin pätkääkään. Minä kun halusin oikein päästä tutustaumaan paikanpäällä tilanteeseen. Siinä suhteessa tuli ihan turha reissu. Muuten ihan mukava paikka.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vaikuutta siltä, että jotenkin tarkoitusellisesti luodaan kuvaa hallitsemattomasta tilanteesta, jossa mahdollisuudet on jo käytetty. Paniikkimielialaa luomalla ei asiaan osata suhtautua rauhalliseti. Tästä kärsivät varmasti eniten juuri pakolaiset. Varmasti tähänkin tilanteeseen on löytdettävissä ihan hallinassa olevia ratkaisuja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Pekka: Helsingin Sanomat näyttäisi matkaavan paniikkimielialan lietsojien kärkijoukoissa. Pitkään aikaan ei enää ole ollut käytössä HS:n perusidea: Asiat esitetään asioina, lukija saa itse tehdä johtopäätökset. Mutta silloin ei toimittajien nimiäkään ollut jutuissa näkyvissä. Nyt kun on nimi, niin sitä nimeä pitää saada väritetyillä jutuilla lisää…? Vai onko niin, että objektiivisuus ei myy? Kun toimittaja maustaa jutun sopivasti, niin lukija voi omaksua kirjoittajan näkemykset helpommin?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vaikuttaa siltä, kuin suurella osalla olisi vain sirpalemaista tietoa asioista. Noiden sirujen pohjalta sitten tehdään suuria ja kauaskantoisia päätöksiä. Mihinkähän olemme menossa tätä menoa? Viedääkö meitä johonkin, kuin pässiä narussa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Veli on päässyt maaliin maratooniltaan. Siitä vilpittömät onnittelut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Sukulaispoika, joka asuu New Yorkissa kierteli Eurooppaa lomallaan vaimoineen kuukauden. Hän kertoi kokeneensa, että tämä pakolaistulvan pelko on suurimmillaan juuri meillä Suomessa.

    Meidän on nyt vain hyväksyttävä, että jo ilmastonmuutos ilman kriisejä ja sotia on pian siinä mallissa, että etelän maat tulevat vähitellen asumiskelvottomiksi ja kansat pakenevat pohjoiseen. Erään ennusteen mukaan viiniköynnös kasvaa Kuopion korkeudella viidenkymmenen vuoden päästä ja silloin Suomi on yhtä taajaan asuttu kuin esim. Italia tänään.

    Otetaan pakolaiset vastaan iloisemmin mielin niin kaikkien elämä on helpompaa. Tyydytään vähempään jokainen ja ollaan tyytyväisiä. Ilo tulee kaupanpäällisiksi tästä asenteesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121