24.8.2015 KRISTILLISIÄ KAUHUTARINOITA

Kristinusko ei ole koskaan kaihtanut kertoa historiallisia kalmantuoksuisia ja verisiä kauhutarinoita. Perustuuhan koko uskontokin vereen, nimittäin Vapahtajan sovintovereen. Sen olisi pitänyt olla viimeinen uhri maailmassa, vaan eipä ollutkaan. Niin kuin kävi Jeesukselle, niin on kirkkohistorian kulussa käynyt miljoonille hänen seuraajilleen kahden vuosituhannen aikana. Eikä loppua marttyyrien ristisaatolle näy.

Jostakin kummasta syystä kirkko on tahtonut kääntää kuvottavimmatkin kuolintarinat voitokseen. Kun leijonat syödä rouskuttivat  eläviä kristittyjä Rooman Colosseumilla urkumusiikin tahdissa, niin kirkko otti urut muistoksi noilta ajoilta. Tätä nykyä kirkkosaleja hallitsevat valtavat urut on ylennetty Soitinten kuningattareksi. Olen ihmetellyt, miksi yksikään kirkkohistoriafriikki ei ole tähän mennessä hyökännyt tuon pahamaineisen sirkussoittimen kimppuun ja vaatinut sitä heitettäväksi ulos Herran huoneesta. Mitä tästä tuumaat, kirkkohistorijoitsija TT Teemu Kakkuri?

Kun toinen K24-blogisti Elias Tanni on juuri aloittelemassa kokin opintojaan, niin katolisena tai ortodoksina hän voisi ottaa suojelupyhimyksekseen Pyhän Laurentinuksen, joka asetettiin halsterin tapaiselle rautalankaverkolle poltettavaksi. Hänen kerrotaan pysyneen lujana ja tyynenä keskellä tuskiaan, jopa vääntäneen vitsiä pyytämällä, että hänen pyövelinsä kääntäisivät hänet toiselle kyljelleen, jotta sekin puoli paistuisi.

Rooman kirkon diakonina toiminut Laurentius sai määräyksen viedä Rooman seurakunnan omaisuuden keisarille. Hän jakoi varat kuitenkin köyhille ja vei heidät keisarin eteen sanoen, että he ovat kirkon oikea aarre. Tämä kepponen oli niin katala, että keisari Valerianus ei nähnyt siinä mitään hauskaa. Näytti vain peukkua alaspäin v. 258 jKr. Laurentius oli kuollessaan Jeesuksen ikäinen, 33-vuotias.

Laurentius on yleisesti köyhien ja vähäosasten suojelupyhimys mutta myös kirjastonhoitajien, prostituoitujen, kokkien, leipurien ja palomiesten suojelija.

Tänään 24. elokuuta katolisessa kirkossa vietetään Pyhän Bartolomeuksen muistopäivää. Nimipäiväänsä Suomessa viettää Perttu. Keskiajalla Suomessa oli Perttelin eli Pyhän Pärttylin seurakunta. Monien muiden apostolien muistopäivien tavoin se oli ennen vuotta 1774 Suomessakin pyhäpäivä!

Bartolomeos syntyi Galilean Kanaassa ja hänen kerrotaan saarnanneen evankeliumia  yhdessä apostoli Filippuksen kanssa Syyriassa ja Lähi-Idässä. Hän kärsi marttyyrikuoleman perimätiedon mukaan Armeniassa, missä apostoli Bartolomeos nyljettiin elävältä ja ristiinnaulittiin. Tämä teko ei kuitenkaan estänyt Bartolomeuksen nimeämistä Armenian suojelupyhimykseksi. Kuolintavan muistamiseksi hänet kuvataan usein veitsen ja/tai ihmisen nahan kanssa.

Bartolomeus on nimetty moneen nahkaan liittyvän ammatin suojelupyhimykseksi. Näitä ovat esimerkiksi parkitsijat, suutarit, kirjansitojat ja teurastajat.

Katolisessa kirkossa pyhimyksillä oli  ja varmasti vieläkin on tärkeä asema. Samoin ortodoksisessa kirkossa, jossa tosin pyhimyksiä kutsutaan pyhiksi. Ensimmäiset pyhimykset olivat kristittyjä marttyyreita, jotka pääsivät uskonsa tähden hengestään roomalaisten vainoissa. 300-luvulta alkaen pyhimyksiksi julistettiin tunnettuja kirkonmiehiä, piispoja, munkkeja sekä nunnia.

Pyhimyksistä tuli kirkkojen, luostareiden ja monien muidenkin asioiden suojelijoita. Suomalaisissa keskiaikaisissa  kirkoissa saattoi olla pääalttarin lisäksi useita sivualttareita ja nekin olivat mahdollisesti nimetty jonkun pyhimyksen mukaan. Katolinen kirkko saattoi julistaa pyhimykseksi henkilön, jonka kuolemasta oli kulunut vähintään viisi vuotta. Tätä edelsi  autuaaksi julistaminen. Pyhimyksiä pidettiin välittäjinä Jumalan ja ihmisten välillä.

Luterilaisessa kirkossa tuo pyhimysten jatkuva muistelu ei tunnu oikein toimivan, vaikka meillekin on viime vuosina tällaisia pyhimyskalentereita koetettu   toimitella. Pyhäinpäivä riittää. Minään muina päivinä ei ole mitään tarvetta asettaa ketään – esimerkillistäkään – ihmistä Kristuksen oman ja Vapahtajan väliin. Erityisiä pyhimyksiä ei tarvita edes rukousten välittäjiksi, sillä Jumala kuulee ihan suoraankin heikoimmankin huokauksemme. Näin meille on luvattu. Eri asia sitten, jos Jumala taivaassaan on delegoinut tämän yhteydenpidon toisella tavalla. Onneksi saamme tietää sen vasta ajan rajan tuolla puolen.

* * * * * * * *

Elokuun bloginkirjoituskuntokoulumaratonini alkaa olla lopuillaan. Viimeistä viikkoa viedään. Tämä on teksti nro 24 / 31. Hyvin menee, mutta menköön!