20.8.2015 TIE HELVETTIIN ON KIVETTY HYVILLÄ AIKOMUKSILLA

Bernhard

Kenen ajatelma on tuo otsikkoon kirjattu syvällinen oivallus? Kyseessä  on ranskalainen pyhimys ja kirkonopettaja, mystikko ja Jumalan rakkauden julistaja, sisterssiläisjärjestön perustaja  Bernhard Clairvauxlainen (1090-20.8.1153). Tosin hän tarkasti ottaen totesi: ” L'enfer est plein de bonnes volontes ou desirs” eli ”Helvetti on täynnä hyvää tahtoa ja hyviä toiveita”.

Myöhemmiltä ajoilta on kirjattu useita samantyyppisiä sanontoja. 1600-luvun Englannissa ilmaisu yleistyi muodossa. ”Helvetti on kivetty hyvillä aikomuksilla” eli ”Hell is paved with good intentions”. Epäselväksi jää, milloin on syntynyt lausuman nykyisin viljelty muunnos, jossa hyvillä aikomuksilla ei ole kivetty itse helvetti vaan sinne vievä tie.  Huolimatta siitä, onko puhe helvetistä vai helvetin tiestä, lausuman merkitys pysyy samana: Hyvät aikomukset eivät auta mitään – on tehtävä tekoja.

Bernhard päätti 23-vuotiaana jättää elämänsä kokonaan Jumalalle. Käytännössä tämä keskiaikaisen ihanteen mukaan merkitsi luostariin menoa. Hänen veljensä samoin kuin parikymmentä ystäväänsäkin  lähtivät mukaan. Veljekset valitsivat oleskelupaikakseen Citeauxin luostarin, joka oli kuuluisa köyhyydestään ja ankarasta kuristaan. Muutamaa vuotta myöhemmin Bernhard siirtyi vasta perustetun Clairvauxin luostarin ensimmäiseksi apotiksi.

Bernhardin johtamassa luostarissa rukoiltiin päivittäin 6 tuntia ja tehtiin ruumiillista työtä toiset 6 tuntia. Eräs aikalainen kuvaa: ”Se oli autio paikka synkässä metsässä vuorten ympäröimänä. Kun tuli vuorilta alas tähän ihmisten täyttämään laaksoon, jossa ei kukaan saanut olla toimettomana, vaan jossa jokainen teki hänelle määrättyä työtä, vallitsi siellä keskellä päivää yön hiljaisuus, jota keskeyttivät vain työn aiheuttamat äänet ja kiitoslaulut Jumalalle. Tämä hiljaisuus vaikutti maallismielisiinkin vieraisiin siten, että hekään eivät kehdanneet siellä puhua muista kuin hengellisistä asioista.”

Bernhard pyrki luostarissa keskittämään koko henkensä voiman ”ainoaan tarpeelliseen”. Unta hän piti ajan haaskauksena ja totuttautui nukkumaan mahdollisimman vähän. Myöskin kuulon ja näön hän tahtoi ”ristiinnaulita”, koska ne ovat aivan liian kuuliaisia aseita intohimojen palvelukseen.

Bernhardin tutkistelujen kohteena oli yksinomaan kärsivä Vapahtaja ja hänen pyhät haavansa. Hän oli ns. morsiusmystiikan edustaja: Kristus on sielun ylkä, johon sielun tulee täydellisessä rakkaudessa yhtyä.  Uuden elämän päämäärä on täydellisyys. Elämän tulee olla ainaista parannusta, ja Jumalan on joka päivä tuomittava meidät. Tuomio ja laupeus ovat Jeesuksen kaksi jalkaa, joilla hän yhä vaeltaa keskuudessamme.

Bernardin perustama sisterssiläisjärjestö sai nimensä Citeauxin luostarin mukaan. Sisterssiläiset vaativat benediktiinien luostarisäännön tarkkaa noudattamista ja tähdentävät ruumiillisen työn merkitystä. Sistersiläiset  paitsi  edistivät maataloutta myös vaikuttivat merkittävästi gotiikan arkkitehtuuriin. V. 1664 sistersiläisistä erkani trappistien sääntökunta, joka ei ollut vaatimuksissaan niin ehdoton kuin Bernardin laatima luostarijärjestys edellytti.

Bernhard Clairvauxlainen toimi välittäjänä monissa kiistoissa,  mm. Ranskan kuninkaitten ja kirkonmiesten välillä sekä ns. paavillisessa skismassa. Saamansa suuren vaikutusvallan vuoksi miestä kutsuttiinkin Euroopan kruunaamattomaksi kuninkaaksi. Toinen ristiretki 1147-48 oli hänen aikaansaamansa. Hänen johtamansa Clairvauxin sisterssiläisluostari tuli laajalti vaikuttavaksi esikuvaksi. 1200-luvun lopulla veljeskuntaan kuuluvia luostareita oli n. 700 eri puolilla Eurooppaa. Bernhard julistettiin pyhäksi v. 1174.

Armosta puhuessaan Bernhard puhui kuin Lutherin suulla: ”Autuas on vain se, jolle Herra ei soimaa syntejä. Siinä, että löydän armon hänessä, jota vastaan yksin olen syntiä tehnyt, siinä on minun koko vanhurskauteni. Kun hän ei enää lue minulle syntejäni, ovat ne kuin pois pyyhityt. Kun sieluni murheellisena näkee syntisyyteni, katselen hänen armahtavaisuuttaan ja saan lohdutuksen; se on tarjolla kaikille, ja vain se, joka sen hylkää, jää vaille siunausta. Minun syntini on suurempi kuin että se voitaisiin antaa anteeksi, sanoi Kain. Tämä ajatus olkoon kaukana meistä, sillä Jumalan armo on suurempi kuin mikään synti. Hänen olemuksensa on itse rakkaus, siksi hänen nimensä ei ole vihan Isä, vaan laupeuden Isä.

Vaikka Bernhardin puheet armosta tekivätkin vaikutuksen munkki Lutheriin, niin luostari jumalanpalveluspaikkana ei. Martti L. totesikin myöhemmin, että jos joku voisi luostarikilvoituksen avulla päästä taivaaseen, niin se olisi hän. Niin tosissaan nuori Luther yritti. Vaan eihän suorittamalla tai suorittajalle mitään armoa löydy…

* * * * * * *  *

Blogiteksti 20 / 31 valmistui 10 minuuttia ennen puolta yötä. Mikä ihmeen Keskiyön demoni minuun oikein on mennyt, kun näin on käynyt jo muutaman kerran? No, yöllähän on toki rauhallisempaa kirjoittaa kuin päivällä, mutta en silti tahdo liittyä Bernhardin koulukuntaan siinä, että halveksisin yöunia ja nukkumista. Unella on paljon tärkeitä tehtäviä, joista muuan Clairvauxlainen ei tiennyt höykäsen pöläystä, ei osannut edes uneksia... tai siis...no, olkoon.

5 kommenttia

  • Niin, kyllä kai niitä aikomuksia on ollut. Sitten mä keskityn siihen, kun teen ensin jotain muuta. Joskus voi käydä niin, että edelleen on jotain muuta eikä havaitse, että päämäärä on hiipunut jonnekkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    ”Ymmärryksellä ei ole mitään virkaa, ellei se siirry päästä käsiin.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    May Roth-Edelmann .”Ymmärryksellä ei ole mitään virkaa, ellei se siirry päästä käsiin.”

    Kenellä meistä se on vuosien varrella siirtynyt milläkin tavoin. Esim. itse neuvoin lapsia, kun heillä oli koulussa järjestetty ”taksvärkki- nälkäpäivä”, että heidän on syotävä vatsansa täyteen, että he sitten aikuisina jaksavat auttaa lähimmäisiä, joilla ei ole mahdollisuutta edes ”jokapäiväiseen leipään”. Ilmeisesti tuon ”opetuksen” seurauksena yksi lapsistamme sanoi, että ”hän haluaisi juosta pihalle ja huutaa kaikille, että tulkaa syömään tuoretta pullaa”, jota olin juuri leiponut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121