Askel-lehti: Laura Siltala on juontaja Jumalan armosta – ”Jeesus on ollut ystäväni pienestä pitäen”

Laura Siltala kyseli Jumalalta, mitä sellaista hän voisi tehdä, jota kukaan muu ei ollut aikaisemmin tehnyt. Syntyi talk show:

Ilta Lauran kanssa

.

Kun muusikko, Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm helmikuussa kuoli, Laura Siltala kaivoi esille leikkeen Kotimaassa olleesta jutusta, jonka hän teki vuonna 2017. Siinä Lindholm kertoi suhteestaan rukoukseen.

Samainen juttu julkaistiin kuoleman jälkeen uudestaan verkossa ja sitä luettiin kymmeniätuhansia kertoja.

– Oli hassua nähdä yhtäkkiä tuo juttu vähän joka puolella, tai vähintään lainauksia siitä, Siltala sanoo.

Vuosien mittaan Olli Lindholm vieraili kaksi kertaa Laura Siltalan vetämässä talk show’ssa, elävän yleisön edessä käydyssä keskustelutilaisuudessa. Lisäksi laulaja oli Siltalan vieraana tunnin mittaisessa keskusteluohjelmassa Radio Deissä.

– En koskaan ole varsinaisesti kuunnellut Yötä, mutta olen iloinen, että sain tuntea Ollin ja hänestä sen toisen, herkemmän ja syvällisen puolen. Hieno mies, jonka sanaan saattoi aina luottaa.

Vakavista aiheista kuulijaystävällisesti

Helmikuun lopun tiistai Helsingissä eduskunnan lisärakennuksen, Pikkuparlamentin kansalaisinfossa. Meneillään on Kansalaisjärjestöt, uskonto ja kestävä kehitys -kirjan julkistamistilaisuus, johon liittyy keskustelu. Sen juontaa Laura Siltala.

Tilaisuus on Fidan eli vapaiden suuntien lähetys- ja kehitysapujärjestön sekä Suomen Lähetysseuran järjestämä. Ne haluavat nostaa eduskuntavaalien teemaksi kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön: Miten kansalaisyhteiskunta vahvistuu kehitysyhteistyön voimin? Entä miten uskonnollistaustaiset järjestöt voivat tähän vaikuttaa?

Kaikesta näkee, että Laura Siltala ei ole ensimmäistä kertaa yleisön edessä eikä ensimmäistä kertaa tilaisuutta juontamassa.

Aihe on tällä kertaa vakava ja raskas, mutta juontaja yrittää tehdä siitä kuulijaystävällistä. Hän kaivaa esiin pienet liitutaulut ja pyytää keskustelijoita kirjoittamaan niihin yhdellä sanalla tai kuvalla sen, minkälaisen jäljen he haluavat jättää jälkeensä.

Pikkusiskojen synttärijuontajasta talk show -emännäksi

Laura Siltalan juontajanura sai alkunsa reilut 10 vuotta sitten. Hän asui silloin Turussa ja työskenteli opettajana.

– Tai no, oikeastaan olen juontanut erilaisia tilaisuuksia jo pienestä asti, aina pikkusiskojeni syntymäpäivistä lähtien.

Iso käänne tapahtui vuonna 2008, kun Siltala oli juontanut Turun tuomikirkossa yhteiskristillisen tilaisuuden.

Isosta käänteestä löytyy julkisuudessa kaksi eri versiota, Laurasta tehtyjen lehtihaastattelujen yhteydessä.

Ensimmäinen versio (Lapin Kansassa) kertoo, että vuonna 2008 Siltala alkoi miettiä, mitä muuta voisi opettajan töiden ohessa tehdä. Sen piti olla jotain sellaista, mitä kukaan muu ei olisi vielä tehnyt. Lisäksi hänen tulisi saada uudessa tehtävässä käyttää omia lahjojaan ja persoonaansa.

Toinen versio (Seurakuntalainen.fi:ssä) kertoo, että Siltala oli kysynyt Jumalalta, mitä sellaista hän voisi tehdä, jota kukaan muu ei ollut aikaisemmin tehnyt. Rukoukseen tuli selkeä vastaus, sillä Jumala sanoi, että Laura voisi alkaa vetää kristillistä talk showta.

Kumpi versio on oikea?

– Kumpikin. Ne ovat vain eri näkökulmia samaan asiaan. Minä kysyin asiaa Jumalalta ja sain vastauksena ajatuksen kristillisestä talk showsta. Mitään esikuvaa Suomesta tai maailmalta ei minulla siihen ollut.

Reilut kaksi kuukautta rukousvastauksen jälkeen Turun Linnateatterin ravintolassa alkoi pyöriä säännöllisesti Ilta Lauran kanssa, kristillinen talk show. Myös seurakuntayhtymä oli tapahtuman taustatukena.

Rajaseutupapin tyttö ei ole mistään kotoisin

Laura Siltala on tyttönimeltään Erämaja. Passissa hänen syntymäpaikakseen on merkitty Vantaa.

Hänen isänsä Tapani oli Kotimaa-lehden toimittaja ennen kuin siirtyi rajaseutupapiksi Pelloon, Länsi-Lappiin. Hänen äitinsä Virpi toimi Pellon lukion rehtorina.

Pellosta Erämajan perhe muutti Pyhärantaan, Rauman ja Uudenkaupungin väliin, josta isä sai kirkkoherran paikan.

– Jos kysytään mistä olen kotoisin, vastaan, että en mistään. Mutta kun käyn pohjoisessa ja kuulen sikäläistä murretta, alan puhua sitä välittömästi. Asuin Pellossa ikävuodet 6–11.

Pyhärannasta Laura muutti opintojen perässä Turkuun ja valmistui kasvatustieteen maisteriksi. Hän on sekä luokanopettaja että englannin aineenopettaja.

Tarinoita ja eläviä kohtaamisia

Nykyisin Laura Siltala asuu Jyväskylässä, jonne hän muutti perheineen vuonna 2011.

Ilta Lauran kanssa (ILK) seurasi mukana, ja juontaja jatkoi suosituiksi tulleiden tilaisuuksien järjestämistä. Jossain vaiheessa sana kristillinen putosi talk show edestä pois ja korvautui sanalla live, elävä.

ILK onkin osa laajempaa live-esiintymisten innostusta niin Suomessa kuin maailmalla. Ihminen haluaa kohdata ihmisen elävänä, kuulla puhetta ja nähdä puhujan muutenkin kuin television tai muun ruudun välityksellä.

– Haluan kohdata ihmisiä ja kertoa heidän tarinoitaan. Haluan, että talk show´ssani yhdistyy katsojan kannalta syvällinen ja viihdyttävä aines. Tässä mielessä Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen on ollut erinomainen haastateltava. Hän on sekä syvällinen että viihdyttävä persoona, Laura Siltala sanoo.

Harva kieltäytyy mukaantulosta

Yksi periaate Siltalalla on ollut alusta asti. ILKkiä ei viedä kirkkoihin. Mutta poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön, joten vuosien varrella joitakin ILKkejä on nähty myös kirkkosalissa.

Kymmenen vuoden talk show -emännöintiin mahtuu tilaisuuksia eri puolilla Suomea ja neljä laajempaa kiertuetta (Back to the Roots, Learning to Fly, Ainut elämä yhteistyössä Radio Dein kanssa sekä Kosketus). Vieraina on ollut monia valtakunnallisia julkkiksia, kuten Pepe Willberg, Juha Tapio, Eila Roine, Heikki Silvennoinen, Anna-Leena Härkönen ja Juhani Tamminen.

– On paljon vaikeampi saada julkkis kiinni kuin häneltä kieltävä vastaus. Aika harva on kieltäytynyt tulemasta mukaan Iltaan Lauran kanssa, kunhan hänen kanssaan pääsee puhumaan asiasta. Matti Nykänen on yksi kieltäytyjä, joka on jäänyt mieleeni. Hän sanoi, että talk show ei ole hänen juttunsa.

Eikö kymmenen vuotta samaa hommaa jo ala riittää?

– Ajattelen, että jos Jumala haluaa minun jatkavan, minä jatkan. Näiden vuosien aikana olen pyrkinyt tulemaan lavalla enemmän omaksi itsekseni ja saamaan haastatteluihin ikään kuin valmentavan otteen, jonka avulla pystyn näkemään haastateltavan vahvuudet ja hänen ainutlaatuisuutensa.

”Rakastan ihmisiä ja jokaisen ainutlaatuisuutta”

Laura Siltala on ollut satoja kertoja ihmisten edessä, lavalla ja näyttämöllä katseiden ja arvioinnin kohteena. Hän ei kuitenkaan ajattele itse olevansa julkkis.

Yleisön edessä oleminen jännittää joka kerta, mutta samalla juontaja sanoo pitävänsä siitä.

– Ajattelen, että jokaisen ihmisen perustarve on tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi eli yksinkertaisesti rakastetuksi. Nämä perustarpeet ovat meissä jokaisessa sisäänrakennettuina, näin olen huomannut eri ihmisiä haastatellessani – olivat he sitten julkkiksia tai eivät. Nämä tarpeet yhdistävät meitä kaikkia.

Siltala siteeraa ystäväänsä, Jyväskylän yliopiston opettajaa, Juha Parkkista, joka jaksaa muistuttaa, että ihminen tulee ihmiseksi vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Laura laskee, että on kymmenen vuoden aikana eri tilanteissa julkisesti kohdannut ja haastatellut yli 300 ihmistä.

– Olen jokaisesta kohtaamisesta ja keskustelusta äärettömän iloinen ja kiitollinen. Rakastan ihmisiä ja jokaisen ainutlaatuisuutta yli kaiken.

Monta kohoa vedessä

Vuonna 2014 Laura Siltala päätti lopettaa opettajan päivätyön ja ryhtyä yrittäjäksi. Hän juontaa tilaisuuksia ja vetää Ilta Lauran kanssa live talk show´ta sekä kirjoittaa toimittajana lehtijuttuja. Freelancerilla on oltava monta kohoa vedessä elannon ansaitsemiseksi.

Yrittäjällä on kaksi muutakin ”tuotetta”, Lauran Takomo ja Unelma-Akatemia. Ensin mainittu on tällä hetkellä Jyväskylän seurakunnan toimintaa, jossa myös haastatellaan yhtä tai useampaa ihmistä. Jälkimmäinen on enemmän life coachingia eli elämäntapavalmennusta.

Suunnitteilla on myös kahden taiteilijan kanssa Kaikella on aikansa -niminen ohjelmakokonaisuus, jossa käsitellään kuolemaa.

Siltala kertoo käyneensä hiljattain Saksassa asuvan sisarensa luona ja pohtineensa siellä omaa työtään.

– Sisareni sanoi, että ”sinähän olet sisällöntuottaja”. Totta, sehän minä juuri haluankin olla, rakastan keksiä otsikoita ja tuottaa sisältöjä. Olen eräänlainen copy writer, Siltala naurahtaa.

Evankelista hän ei koe olevansa.

– Mutta Ilta Lauran kanssa voi olla evankelioiva, jos sillä tarkoitetaan sitä, että mennään sinne, missä ihmiset ovat ja että ihminen kohdataan ja häntä rakastetaan.

”Jeesus on ollut ystäväni pienestä pitäen”

Laura Siltala sanoo vierastavansa kristillisiä leimoja. Hän ei halua lokeroida toisia ihmisiä, eikä niin muodoin myöskään itseään.

– Olen luterilaisille liian helluntailainen ja helluntailaisille liian luterilainen. Minulla on ystäviä monista eli kirkkokunnista ja herätysliikkeistä. Eikö kuitenkin Jeesus ole lopulta kaikkein tärkein ja meitä yhdistävä.

Siltala sanoo, että ei ole tullut uskoon jollain tietyllä kellonlyömällä tietyssä paikassa.

– Olen saanut kasvaa uskovassa kodissa, ja Jeesus on ollut ystäväni pienestä pitäen. Toki usko on vahvistunut ja henkilökohtaistunut vuosien myötä. Ihminen kasvaa ja muuttuu iän ja elämänkokemusten myötä, mutta kuten Raamatussa sanotaan, Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Siltala kertoo myös saaneensa Jumalalta kolme sanaa, jotka alkavat r-kirjaimella. Nämä sanat kuullaan yleensä, kun Ilta Lauran kanssa päättyy:

”Rakkaat ihmiset! Mennään eteenpäin rukoillen, rohkeasti ja rakastaen.”

Laura Siltala, 41, yrittäjä, juontaja, toimittaja

Koulutus: luokanopettaja ja englannin aineenopettaja

Perhe: aviomies ja kaksi lasta

Kotipaikka: Jyväskylä

Harrastukset: Karate, kuntosalilla käyminen ja lenkkeily

Mielikirjat: Luen Scifi- ja fantasiakirjallisuutta, erityisesti nuorten dystopiagenreä. Lempikirjasarjoihini kuuluvat The Passage, Narnia, Taru Sormusten Herrasta. Pidän erityisesti Nälkäpelistä sekä Twilightista, Harry Pottereiden rikasta kieltä unohtamatta. Anna-kirjojen ja Pikku naisia -kirjan pariin palaan aina uudestaan.

Lempimusiikki: Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan. Rakastan klassista musiikkia, kuten Bachia. Nykyajan suomalainen Bach on mielestäni Marzi Nyman omassa neroudessaan.

Mieliohjelmat: Katson hyvin vähän televisiota. Ei vain ole aikaa. Viimeisin sykähdyttävä leffa oli Bohemian Rhapsody.

Motto: ”Niillä mennään mitä on” ja ”Asioilla on tapana järjestyä”

Kuva: Jukka Granström

Juttu on julkaistu alun perin uudistuneessa Askel-lehdessä 4/ 2019.

***


Jos et ole vielä Askel-lehden tilaaja, voit tilata lehden täältä.


Yksittäisen lehden näköisnumeron voit ostaa luettavaksi

täältä

.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLähetystyö on organisoitu eri tavoin eri maissa – Ruotsin keskitetty malli kiinnostaa Suomessa
Seuraava artikkeli259 allekirjoittajaa vaatii Kirkkopäiviä peruuttamaan Laajasalon ja Halla-ahon keskustelun

Ei näytettäviä viestejä