Asiantuntija Vartijassa: Welbyllä ei kriitikkoja

Teologian tohtori, anglikaanisen kirkon hyvin tunteva Mika K.T. Pajunen luonnehtii Vartija-lehden nettisivuilla tulevaa Canterburyn arkkipiispaa John Welbyä.

Englannin kirkon pappina toimineen Pajusen mukaan Englannin kirkossa on vakiintunut eräänlainen herrasmiessopimus valita vuoronperään enemmän katolisesti tai evankelikaalisesti virittyneitä Canterburyn arkkipiispoja.

”Nyt oli siis evankelikaalin vuoro ja minusta vaikuttaa siltä, että Welbyn valinnassa on haettu sellaista arkkipiispaa, joka voisi pitää eettisten kysymysten kanssa kamppailevaa Anglikaanista kommuuniota kasassa sekä antaa kotona tukea ja johtajuutta Englannin kirkossa kasvavalle evankelikaalille siivelle”, Pajunen sanoo Vartijalle.

Anglikaanista evankelisuutta voi verrata tai samaistaa myös matalakirkollisuuteen.

”Kaikkein rohkaisevinta Welbyssa on kuitenkin se, ettei hänellä näytä olevan selviä kriitikkoja missään päin kirkkoa, vaan häntä pidetään yleisesti ottaen innostavana piispana.”

Pajusen mukaan Welby on valmis avaamaan piispan viran naisille, mutta homoseksuaalisessa parisuhteessa eläviä pappeja Englannin kirkon uusi päämies tuskin piispoiksi konsekroisi.

Welby asetettaan arkkipiispan virkaan Canterburyn katedraalissa 21.3.2013.

Lue Pajusen arviot Welbystä ja arkkipiispa Rowan Williamsista
täältä

Welbyä käsittelevä Riitta Bonnyn
blogikirjoitus

Lue myös: Justin Welby Canterburyn arkkipiispaksi

Edellinen artikkeliJustin Welby Canterbyryn arkkipiispaksi
Seuraava artikkeliRovasti Hannu Konolalle Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto

Ei näytettäviä viestejä