Kun kuulin näyttelijä Heli Hyttisen (synt. 1995) sooloesityksestä Itkujuhla, uteliaisuuteni heräsi heti. Kyseessä on Helsingin tuomiokirkon kryptassa toteutettu omaelämäkerrallinen esitys kahdesta eri aikakauden itkijänaisesta: Hyttisen isoisän isoäidistä Irinja Reijosesta (1871–1959) ja itkupilliksi itseään luonnehtivasta Helistä itsestään.

Tiedotteessa luvattiin, että esitys on itkemisen ylistys, jossa asetutaan loputtoman kaipuun, hikisen ikävän, rituaalien, kohti kurottamisen ja apeutumisen äärelle. Hyttinen kertoi haaveilevansa niin sitkeästä ja voimallisesta äänellä itkemisestä, että hän melkein kuolisi – ja tuntisi sitä kautta elävänsä. Sain heti kiinni haaveesta.

Esitys oli hyvin erilainen kuin odotin. Se kertoi kyllä mielenkiintoisesti Karjalan ortodoksisten itkijänaisten perinteestä sekä tiedonmurusista, joita Hyttinen oli onnistunut kasaamaan esiäidistään Irinjasta. Pelkistetty puvustus ja rekvisiitta toimivat erinomaisesti. Nauhoitettu Hyttisen oma kertojaääni, Irinjan vanhat nauhoitetut itkut ja Hyttisen erinomainen näyttelijäntyö itse tilanteessa lomittuivat sujuvasti.

Esitys käsitteli luopumista esimerkiksi toistuvalla, herkällä kuvailulla lapsuudenkodin ja pihapiirin miljööstä, joka lopulta päätyi vieraiden ihmisten omaksi. Myös suvun sisäiset ristiriidat ja katkenneet ihmissuhteet nousivat esiin samaistuttavasti.

Ravistelevaa oli kuulla, että Helin vaari ei koskaan puhunut mitään karjalaisista juuristaan. Karjalaistaustansa vuoksi häntä oli haukuttu ja kiusattu. Muistoihin palaaminen olisi kai ollut liian kipeää. Erityisen koskettava oli näytelmän kohta, jossa Hyttinen kertoi kohdanneensa Irinjan perhosena Ruttopuistossa, vaikkei muutoin onnistunut saamaan selville hänen elämästään paljoakaan.

HÄMMENTÄVÄÄ NÄYTELMÄSSÄ oli, että Heli Hyttinen muuttui aina nopeasti erilaisiksi tragikoomisiksi hahmoiksi juuri silloin, kun esityksessä oltiin lähestymässä luvattua ydintä: surua, itkua, kaipausta, kipua ja kuolemaa. Koin, että yleisö reväistiin kiireesti irti tunnelmasta, jota heille oli etukäteen luvattu.

Huomasin surevani tätä, vaikka komediaosuudetkin Hyttinen toki toteutti ammattitaidolla. Aivan kuin koko ilta olisi ollut pakoa itkusta ja elämän perimmäisestä painosta. Juuri siitä, mistä oli tarkoitus puhua.

Silmääni pisti myös ohjelmalehtisen sisältövaroitus: Esityksessä puhutaan kuolemasta. Oikeastiko elämme ajassa, jossa kuolemasta puhumisesta pitää varoittaa?

Onneksi esitys päättyi puhuttelevaan, syvään kohtaukseen, jossa Hyttinen esitti oman itkunsa Irinjalle. Salaperäisen runollinen kieli, rytmi, itkijän asento, itkuliina poskella ja välinyyhkytykset – kokonaisuus toi autenttisesti mieleen vanhojen itkijänaisten itkut. Samalla se oli katsojalle totta juuri nyt ja tässä.

Esitys oli Heli Hyttisen käsikirjoittama ja ohjauksesta hän vastasi yhdessä Laura Rämän kanssa. Äänisuunnittelijana toimi Riku-Pekka Kellokoski ja valosuunnittelijoina Katinka Ebbe ja Ella Snellman. Itkuvirsiasiantuntijana ja Hyttisen itkuopettajana oli Emmi Kuittinen.

KUUDESTA ESITYKSESTÄ neljä on vielä jäljellä. Heli Hyttisen on vaikeaa kesken prosessin analysoida, mitä kaikkia tunteita ja ajatuksia näytelmän valmistaminen ja esittäminen on hänessä herättänyt. Hän kertoo lähestyneensä äänellä itkemistä nimenomaan näyttelijänä ja näyttelijäntekniikoistaan käsin.

– Olen äänittänyt itkuopeni Emmi Kuittisen kanssa pidettyjä yksityistunteja ja pohtinut siellä Emmin kanssa alusta asti äänellä itkemisen tekniikkaa. Itkuasento ja itkuliinan käyttö ovat tärkeitä. Kun kurtistan otsaa kumarassa asennossa ja haen ”kyynelillä itkemisen” ilmettä, ja sitten tekstiä ja melodiaa toistaessani etsin äänen särkymistä ja värinää, hengitys muuttuu vähitellen tiheämmäksi ja kyyneleet alkavat virrata, Hyttinen kuvailee.

Myös itkujen tekstit ovat Hyttiselle hyvin tärkeitä. Taito puhua karjalankieltä on hänen suvussaan katkennut, mutta kuuntelemalla Irinjan vanhoja itkuäänitteitä hän on päässyt jonkin verran sisälle kieleen.

– Esityksen lopussa nähtävä itkuni Irinjalle on kuin karjalankielinen monologiteksti, jonka olen opetellut ulkoa ja jolla pyrin ottamaan yhteyttä häneen. Ortodoksisessa kulttuurissa minua liikuttaa se, että kuolleen kanssa vietetään pitkästi aikaa ja yhteydestä häneen luovutaan vasta vähitellen, eikä silloinkaan kokonaan. Itkijänaiset toimivat tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen välikätenä.

Hyttinen ei itse koe mitään esityksensä hahmoista puhtaasti komediallisiksi tai ei-komediallisiksi.

– Esityksen toinen ohjaaja Laura Rämä muistutti minua siitä, kuinka itku ja nauru ovat hyvin lähellä toisiaan. Esitystä kirjoittaessani minulle oli tärkeää käsitellä kuolemaa, luopumista ja ikävää, mutta ajattelen, että niihinkin liittyy monenkirjavia tunteita. Kyse ei ole vain raskaasta draamasta. Jokainen esityksen hahmoista on jossain mielessä yhtä aikaa koominen ja traaginen, valoisa ja melankolinen.

Sisältövaroituksen kuolemasta hän halusi antaa katsojille siksi, etteivät he joutuisi kasvotusten teeman kanssa vastoin tahtoaan.

– Näin jälkeen päin ajatellen sisältöhuomautus olisi kuitenkin voinut olla parempi termi. Varoitus kuulostaa siltä, että aihe itsessään olisi jotenkin vaarallinen.

HELI HYTTINEN toivoo, että esitys herättää katsojissa monenlaisia tunteita ja ajatuksia.

– Eräs katsoja kertoi pohtineensa esityksen aikana omaa suhdettaan herkkyyteen ja se liikutti minua kovasti. Toinen puolestaan kertoi kiinnostuneensa esityksen myötä omasta sukuhistoriastaan.

Hyttinen toivoo esityksen myös tuovan karjalaista kulttuuria tutummaksi nykysuomalaisille.

– Vaarini tarina ja sukumme tarina on yksi pakkosuomalaistamisen trauman siirtymätarina. Vaaria haukuttiin lapsena venäläiseksi ja hän halusi vaieta kaikesta juuriinsa liittyvästä.

Hyttinen haaveilee siitä, että esitys jatkaisi elämäänsä vielä jossain intensiivisen ja lyhyen ensiesitysjakson jälkeen. Kiinnostusta se on ainakin herättänyt: kaikki esitykset ovat loppuun varattuja. Peruutuspaikkoja saattaa toki löytyä. Tällä erää viimeinen esitys kryptassa nähdään perjantaina 27.10.

– Äänellä itkijänä olen vasta aloittelija. Mutta toivon, että joskus saisin oikeasti toimia itkijänä häissä tai hautajaisissa.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!