Arvio: Johtaako toksinen uho tuhoon? Helsingin Kaupunginteatterin Jerusalem kuvaa kamppailua kansakunnan sielusta

Kuva: OttoVille Väätäinen.

Pasi Lampela on ohjannut onnistuneesti Helsingin Kaupunginteatteriin Englannissa 2000-luvun parhaaksi näytelmäksi hehkutetun Jerusalemin. Teoksen syvämerkitys liittynee luokkayhteiskuntaan sekä systeemistä syrjäytyneiden uljaaksi katsottuun kapinahenkeen, itsenäisyyteen ja vapaudenkaipuuseen.

Päähenkilö Johnny Byron – järisyttävän vahvan ja ikimuistoisen roolin tekevä Santeri Kinnunen – on entinen surmanajaja, vanhan koulukunnan miesten mies. Paikallinen emeritussankari, kärjistetty mutta suomalaisistakin pikkukylistä kovin tunnistettava toksinen tyyppi, majoittuu asuntovaunussaan metsässä, luksuskerrostalojen liepeillä.

Byron uhmaa lakeja ja kieltäytyy luopumasta leirintäpaikastaan, josta alueen asukkaiden enemmistö on valittanut. Metsään rakennetaan uusi asuinalue.

Johnny Byron on monia rötöksillään loukannut rääväsuu. Hän nauttii kulttimainetta, jota hän pönkittää mielikuvituksellisilla tarinoilla legendaarisista tempuistaan. Byron järjestää metsässään megabileitä, sekoilee ja tappelee pubeissa.

BYRONIN YMPÄRILLE on kerääntynyt hölmöileviä ja suuntaa vailla olevia teini-ikäisiä ja yhtä hukassa olevia aikuisia, kuten muistisairas professori (Joachim Wigelius) ja Byronin taikapiiriin vuosiksi jumittamaan jäänyt tyhjäntoimittaja Ginger (Markus Järvenpää). Humalainen kapakoitsija (Jouko Klemettilä) vierailee vanhan kaverinsa luona, vaikka tulee nöyryytetyksi. Taiten tehtyjä hahmoja, mutta eivät kohellustaan syvällisempiä.

Nuoret saavat Byronin bilepaikasta tukikohdan. Hänen luonaan asuu salaa 15-vuotias Phaedra (Mitra Matouf), jota tämän väkivaltainen isä (Rauno Ahonen) ilmeisesti kohtelee kaltoin.

Näyttämöllä näkyy Pyhän Yrjön risti. Partiolaisten ja Englannin suojeluspyhimys vilahtaa tarinassa, kun puhutaan neidon pelastamisesta ja hirviön tappamisesta. Vertautuuko systeemiä vastaan taisteleva, teinityttöä auttava antisankari siis peräti pyhimykseen?

Byron jää järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle ja kieltäytyy sen tylsistä symboleista: työn tekemisestä, verojen ja laskujen maksamisesta, lakien noudattamisesta, lapsestaan huolehtimisisesta.

ULKOPUOLISUUTTA JA uhoamista pidetään monesti romanttisena. Itsenäinen irtolainen ei ole kuitenkaan jalo, saati ihailtava sankari. Hän myy huumeita nuorillekin. Ja mitä jää käteen? ”Vapaus” on vain toinen tapa sanoa se, ettei enää ole mitään menetettävää.

Vai lohduttaako isänsä laiminlyömää poikaa se, että ”legenda” taistelee viranomaisia vastaan? Säätämiseen ja bilettämiseen keskittyneestä individualistista ei isäksi ollut. Naiset näitä romanttisia renttuja silti rakastavat.

Mytologisia aineksia koheltaviin hahmoihinsa sekoittavasta näytelmästä on vaikea nähdä, mikä tekee siitä, vakavassa mielessä, mainostetun ”kamppailun kansakunnan sielusta”.

Jerusalem. Helsingin Kaupunginteatteri. Käsikirjoitus Jez Butterworth, ohjaus Pasi Lampela. Suomentaja ja dramaturgi Ari-Pekka Lahti.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMysteerikuva: Kuka istuu työpöytänsä äärellä?
Seuraava artikkeli”Jokainen ihminen haluaa kuulua johonkin” – Kauppiaat ryhtyivät yhteistyöhön entisten asunnottomien asumisyksikön kanssa

Ei näytettäviä viestejä