Vuoden diakoniatyöntekijäksi valittu diakonissa Ulla Taipale Lahdesta on tehnyt työtä maahanmuuttajien parissa 1990-luvun alusta lähtien.
Miten työsi on muuttunut vuosikymmenten aikana?
– Maahanmuuttajien määrä on kasvanut valtavasti. Ennen tunsin asiakkaat ja heidän perheensä, nyt tunnen heistä vain pienen osan. Työtä on rajattava, joten keskityn nyt turvapaikan saaneiden kotouttamiseen. Neuvon, ohjaan, autan avioerotilanteissa ja muissa kriiseissä ja kerron, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Teemme täällä Lahdessa hyvää yhteistyötä kaupungin kanssa.
Mikä on vapaaehtoisten rooli kirkon maahanmuuttajatyössä?
– Äärimmäisen tärkeä! Monissa pakolaisperheissä isovanhemmat puuttuvat. Lapset kaipaavat valtavasti vanhempien ihmisten syliä ja huomiota. Vapaaehtoiset voivat myös ohjata lapsia urheiluharrastuksiin. Aikuiset tarvitsevat ihmisiä, joiden kanssa puhua uutta kieltä ja käydä vaikka marjassa, konsertissa tai leikkipuistossa. Kaikki oppivat toisiltaan ja syntyy aitoja ystävyyssuhteita.
Mikä on parasta ja raskainta työssäsi?
– Parasta on pyhän tuntu, kun saa kohdata ihmisiä kokonaisvaltaisesti, yhdistää vapaaehtoisia ja maahanmuuttajia ja toimia Jumalan rakkauden välikappaleena. Myös perimmäisten kysymysten pohtiminen eriuskoisten kanssa on antoisaa. Lähetyskenttä on tullut aivan kotiovelle. Raskainta on kohdata ihmisten kokemaa epäoikeudenmukaisuutta ja julmaa väkivaltaa, joka saattaa jatkua perheväkivaltana tai muukalaisvihana Suomessakin.
Pystytkö auttamaan kaikkia apua tarvitsevia?
– Minulta pyydetään ja toivotaan vaikka mitä. Aina en pysty auttamaan, mutta mietin asiakkaiden kanssa, kehen kannattaa ottaa yhteyttä. Sodasta tulleet voivat tarvita psyykkistä ammattiapua ja lapsille voidaan hakea rahoitusta harrastuksiin Tukikummit ry:ltä.
Kuva: Hannu Keränen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.