Vieläkö katolinen kirkko tuomitsee Lutherin?

Sippo Teemu205Teemu Sippo puhui Helsingin yliopistolla maanantaina aiheesta Vieläkö katolinen kirkko tuomitsee Lutherin?. Sippo totesi olettavansa, että tänäkin päivänä katolinen kirkko pitää Lutheria osasyyllisenä 1500-luvun tapahtuneesta kirkon hajaannuksesta.

– Osasyyllinen oli varmasti myös kirkko kokonaisuudessaan, ehkä jopa suureksi osaksi. Tällaisilla syytöksillä puolin ja toisin emme kuitenkaan pääse ulos hajaannuksen tilanteesta, Sippo sanoi ja muistutti evankeliumin julistamisen tehtävästä.

Sipon mukaan katolinen kirkko ei tunne tarvetta tuomita Lutheria uudelleen, mutta tänäkin päivänä kirkko pitää tehtävänään säilyttää evankeliumin sanoma ja siihen perustuva kirkon usko puhtaana. Sippo viittasi paavi Leo X:n vuonna 1520 julkaisemaan bullaan (Exurge Domine), jolla Lutheria uhattiin ekskommunikaatiolla, jos hän ei vedä takaisin opetustaan. Bullassa mainittiin 41 erehdystä, jotka oli poimittu Lutherin kirjoituksista. Lopulta Luther erotettiin kirkon yhteydestä vuonna 1521.

– Minä en ole Luther-tutkija. En ole edes lukenut Lutherin kirjoituksista enempää kuin pari sivua. Tätä puheenvuoroa valmistaessani olen kuitenkin lukenut mainittua 41 lausetta.

– En usko että kirkko halua eikä edes voi päästä Lutheria pannasta. Panna eli ekskommunikaatio on voimassa vain tätä elämää varten eikä ulotu taivaaseen asti. Pannan purkauksella olisi siinä mielessä vain jonkinlainen symbolinen merkitys. Pannan purkaus merkitsisi myös kirkon tunnustusta, että Luther olisi itse asiassa ollut oikeassa ja että hänet olisi väärin perustein suljettu ulos kirkon yhteydestä. Nykyisin Lutheria ei ehkä enää uhattaisi pannalla vaan yritettäisiin viimeiseen asti ratkaista kiistakysymykset keskustelun tasolla.

– Ajat ovat toiset. Kun minulta kysytään tuomitseeko kirkko yhä Lutheria, en pidä mielekkäänä jäädä katsomaan ja tutkimaan menneitä väittelyjä ja tapahtumia, vaan käännän katseeni nykypäivään ja tulevaisuuteen. Tällöin voidaan kysyä, tuomitseeko katolinen kirkko Lutherin perinteen eli tuomitseeko katolinen kirkko nykyisen luterilaisen kirkon? Tällöin vastaus on selvästi ei.

Sipon mukaan katolinen kirkko kunnioittaa hyvin selvästi ja julkisesti luterilaista kirkkoa.

– Se antaa suurta arvoa sille, että kirkko luterilaisuuden muodossa ja irrallisena katolisesta kirkosta on useita vuosisatoja säilyttänyt Jumalan sanan ja siihen vastaavan uskon Kristukseen ja täten pitänyt kristinuskon elävänä pohjoismaissa. Samalla se kuitenkin pitää luterilaista kirkkoa ja sen jäseniään vain puutteellisesti kuuluvina yhteen pyhään katoliseen ja apostoliseen kirkkoon, kun ne eivät tunnusta koko kirkon uskoa, ei tunne kaikkia sakramentteja eivätkä kuulu näkyvään kirkon yhteyteen. Katolinen kirkko ei kuitenkaan pitää luterilaisen kirkon jäseniä siitä henkilökohtaisesti syyllisinä, ei tuomitse heitä siitä eikä aseta heitä yhden pyhän, katolisen ja apostolisen kirkon ulkopuolelle, ne kuuluvat siihen, mutta ei kokonaan. Tämä on tilanne ja se on ikävä tilanne, josta me kärsimme yhtä hyvin kuin luterilaiset itse. Meidän tulee ponnistella, että pääsisimme ulos tästä pattitilanteesta.

Teologisen tiedekunnan ekumeniikan oppiaineen luennolla teemasta Paavi ja Luther puhui myös emerituspiispa Eero Huovinen. Luentosarja liittyy paavi Benedictus XVI:n kirjan Jeesuksen viimeiset päivät ilmestymiseen suomeksi (Perussanoma).

(Teemu Sipon kuva ei ole maanantaisesta yliopistotilaisuudesta)

Edellinen artikkeliVäkiluvun kasvu lähes kokonaan vieraskielisten varassa
Seuraava artikkeliNuoret britit uskovat rukouksen voimaan

Ei näytettäviä viestejä