Vantaalla haetaan Suvivirteen uutta säkeistöä – kuuntele kisan koskettavat ehdokkaat

Vantaankosken seurakunnan järjestämässä kilpailussa haetaan uutta säkeistöä Suvivirteen. Kolme jatkoon päässyttä ehdotusta voi kuunnella videolla.

Kilpailuun tuli aikana 62 ehdotusta, joista kolme parasta ehdotusta valittiin jatkoon. Voittajan valitsee piispa Teemu Laajasalo 10.5. Uuden säkeistön ensiesitys on 17.5. verkossa.

Ehdotuksia tuli eri puolilta maata, Vantaankosken seurakunnan tiedotteessa kerrotaan. Sanoitusten lisäksi seurakunta sai paljon palautetta kisasta. Jotkut olivat huolissaan, meneekö vanha kunnon Suvivirsi nyt pilalle. Toiset puolestaan kiittelivät hyvästä ideasta päivittää Suvivirren perinnettä.

– Kilpailun suosio ja sen saama näkyvyys yllättivät. Kaikesta tästä voi päätellä, että Suvivirsi on monelle suomalaiselle hyvin rakas. Tässä kilpailussa on mukana pientä leikkimieltä, eikä voittajasäkeistöä ole kuitenkaan virsikirjaan tarkoitus lisätä, kilpailua järjestämässä ollut pappi Jere Hämäläinen tyynnyttelee tiedotteessa.

Kilpailun tarkoituksena on kutsua miettimään, miten sanoittaa Suomen suven kauneuden synnyttämää riemua tässä ajassa.

– Ehdotetuissa sanoituksissa näkyi myös ajankohtaisia teemoja, kuten ilmastonmuutos ja koronapandemia. Ehdotuksissa oli voimaannuttavaa sanomaa ja toivon pilkettä vaikeaan tilanteeseen. Tämä tekee kunniaa alkuperäiselle sanoitukselle, joka kirjoitettiin 1600-luvun lopun nälkävuosien tunnelmissa, kertoo Hämäläinen.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeli”Osa lomautuksista saattaa olla hätiköityjä” – Tällaisia yt-neuvotteluja seurakunnissa käydään
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Ketkä luovuttavat kenelle ja mitä? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä