Valiokunta ei puolla oikeutta kieltäytyä raskauden keskeytyksistä

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei puolla kansalaisaloitetta, jossa ehdotetaan, että terveydenhuollon henkilökunnalle annettaisiin lakisääteinen oikeus kieltäytyä abortin tekemisestä vakaumuksellisista syistä.

Valiokunnan käsityksen mukaan julkisen terveydenhuollon ja sen virassa toimivien lääkärien velvollisuus toimia raskaudenkeskeytyksissä lainsäädännön mukaisesti on nykyisin selkeä. Valiokunta ei pidä perusteltuna säätää laissa hoitohenkilökunnan oikeudesta kieltäytyä raskauden keskeyttämisestä tai siihen johtavan lääkärinlausunnon antamisesta.

Valiokunta katsoo, että työntekijän eettistä tai uskonnollista vakaumusta on syytä kunnioittaa ja pyrkiä ensisijaisesti työjärjestelyin varmistamaan asianmukainen hoito muun henkilökunnan suorittamana. Vakaumuksen noudattaminen ei saa vaarantaa asiakkaiden tai potilaiden oikeuksien toteutumista.

Mietintöön sisältyy yksi vastalause, jonka jättivät Sari Tanus (kd) ja Niilo Keränen (kesk). Viime vaaleissa eduskuntaan valittu Tanus on yksi kansalaisaloitteen vireillepanijoista.

Lue myös:

Abortin tekemisestä kieltäytymisen mahdollistava kansalaisaloite eduskuntaan

Abortin tekemisestä kieltäytymisen mahdollistava kansalaisaloite etenee

Edellinen artikkeliNaiset näkyvät edelleen vähän uutisissa
Seuraava artikkeliKirkolliskokousehdokkaista aiempaa suurempi osa on naisia

Ei näytettäviä viestejä