Väitös: Tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä irtautuminen voi tuottaa syvää surua, syyllisyyttä ja häpeää, jota terveydenhuollossa ei osata kohdata ja hoitaa
Kun ihminen on marinoitu vauvasta saakka tietyssä uskonnollisessa opissa, se uppoaa solutasolle saakka. Marinadin pois peseminen on vaikeaa, kipeää ja hidasta.
Näin kuvaili eräs väitöskirjahaastateltava tilannettaan uskonnollisesta yhteisöstä lähtemisen jälkeen terveystieteiden tohtori Maria Björkmarkille. Maaliskuussa tarkastettu hoitotieteen väitöskirja käsittelee vaativista ja ehtoja asettavista uskonnollisista yhteisöistä irtautuneiden kärsimystä, terveyttä ja hoitamista. Sen yläotsikko on Rikkinäisestä ihmisestä kokonaiseksi.
Åbo Akademissa kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa yliopisto-opettajana työskentelevä Björkmark lähti itse noin 12 vuotta sitten ruotsinkielisten lestadiolaisten yhteisöstä Laestadianernas Fridsföreningars Förbundetista. Hän ei silloin saanut kaipaamansa tukea terveydenhuollosta.
Luotettavat jutut eivät synny ilmaiseksi. Tilaamalla viikon lukuoikeuden Kotimaan tähtijuttuihin hintaan 1,95 euroa tuet laadukasta ja merkityksellistä journalismia.