Väitös: Suomalaisten suru on salattua ja sanatonta

Läheisen menettämisen aiheuttamaa surua kannattaisi vaalia, sillä murhe on ihmiselämässä erityisen merkityksellistä, sanoo surua tutkinut uskontotieteilijä Mari Pulkkinen Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Pulkkinen tarkasteli väitöstutkimuksessaan 2000-luvun alkua elävien suomalaisten kokemuksia läheistensä menettämisestä. Tutkimusaineisto koostui surevilta mediailmoituksin kerätyistä kirjeistä.

Tutkimuksessa surua tarkastellaan psykologista tunnereaktiota laajempana ilmiönä. Pulkkinen luo menetyskokemusta kuvaavan mallin, jossa suru saa ilmauksia tunteiden ja tajunnan, tekojen ja toiminnan sekä sanojen ja kielellisten ilmausten ulottuvuuksilla.

Surua tai surevia ei voida ymmärtää, ellei kokemusta peilata kokijansa ainutkertaiseen elämänkulkuun ja kokemusta ympäröivään kulttuuris-yhteiskunnalliseen tapahtumapaikkaan.

– Surun synonyymina usein käytetty surutyö-termi ja ajatus surusta dynaamisena prosessina eivät riitä kuvaamaan kokemuksen kokonaisuutta, Pulkkinen sanoo.

Hänen mukaansa menetyksessä on kyse muustakin, kuin mielen ponnistuksesta ja tunteiden työstämisestä.

– Suru antaa merkityksen tulevan lisäksi menneelle. Yksiselitteisen etenevää on ainoastaan elämänkulku, johon menetys sijoittuu.

Tutkimuksen mukaan psykologisoitunut surukäsitys vaikeuttaa surun ja surevien ymmärtämistä. Ajattelutapa ei huomioi ihmisen kokonaisvaltaisuutta eikä vastaa surevien omia kokemuksia.

Suomalaista surua voidaan Pulkkisen mukaan kuvata tunnetasolla salatuksi, toiminnallisessa mielessä suoritetuksi ja kielellisten ilmausten osalta sanattomaksi.

Sekä elämäntilanne että kokemusta kahlitseva kuolemankulttuuri raskauttavat surevien arkea. Surevat eivät ole vain menetyskokemuksen passiivisia vastaanottajia vaan mielekkyyttä tavoittelevia, aktiivisia toimijoita. Kipeää tekeviä ovat tilanteet, joissa ulkopuoliset eivät ymmärrä surevien intressejä.

– Kanssaihmisten kykyä kohdata sureva kuvataan kirjaimellisesti pakkasen puolella olevaksi. Usein surevat toivovat osakseen erilaista osanottoa ja myötätuntoa kuin ovat saaneet.

FM Mari Pulkkinen väittelee 17.8.2016 klo 12 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta ”Salattu, suoritettu ja sanaton suru – Läheisen menettäminen kokonaisvaltaisena kokemuksena”.

Kuva: Matti Karppinen

Edellinen artikkeliMinna Raassina on vuoden kanttori
Seuraava artikkeliKirkko lisää viestintäänsä seurakuntavaalien välillä – työkaluina myös meemit ja nettivideot

Ei näytettäviä viestejä