Uskontoneutraali jouluevankeliumi – sopii myös ateisteille

Johdanto: Perinteiset jouluna lauletut virret saattavat aiheuttaa allergisen reaktion ja osa perheistä tahtoisi tehdä koko juhlasta uskontoneutraalin. Tästä vuosittaisesta puheenaiheesta uutisoi tänä vuonna esimerkiksi Yle. On vain ajan kysymys, milloin erilaisissa yleisötilaisuuksissa aletaan joulun alla lukea poliittisen korrektiuden nimissä uskontoneutraalia jouluevankeliumia. Kotimaa24 haluaa olla ajan hengessä mukana ja tarjoaa vapaaseen käyttöön yleishumaanin joulutarinan eli uskontoneutraalin jouluevankeliumin. Siinä kaikki uskontoon viittaava on korvattu sadunomaisella sisällöllä.

*


Uskontoneutraali jouluevankeliumi

1. Kauan sitten Augustus-niminen paha kuningas päätti, että kaikkien on maksettava hänelle veroa.

2. Niinpä alamaiset menivät kirjoittamaan nimensä veroluetteloon.

3. Jokainen meni oman sukuyhteisönsä hallitsemaan kaupunkiin.

4. Niin myös Joosef-niminen tuiki tavallinen puuseppä lähti kotikaupungistaan ja meni verollepanoa varten toisessa maakunnassa sijaitsevaan Betlehemiin.

5. Joosef lähti matkalle Maria-nimisen nuoren kihlattunsa kanssa, joka odotti vauvaa.

6. Heidän päästyä perille kaupunkiin, kävi ilmi, että kaikki majapaikat olivat täynnä. Kesken kaiken Maria huomasi, että hänen on aika synnyttää.

7. Sieltä tuli poikavauva. Kun synnytys oli ohi, Maria kapaloi vauvan ja pani hänet seimeen, koska he joutuivat yöpymään kotieläimille tarkoitetussa tallissa.

8. Samaan aikaan lähistöllä oli paimenpoikia yöllä ulkona vartioimassa lammas- ja vuohilaumaansa.

9. Yhtäkkiä heistä alkoi tuntua, että kuu loisti taivaalla tavallista kirkkaampana. Poikia alkoi pelottaa, sillä kuunsäde muodosti kallioseinää vasten varjon, ikään kuin ihmishahmon.

10. Se oli tonttu, joka kuiskasi heille – mutta jokainen poika kuuli eri asioita. Jälkikäteen paimenpojat saivat koottua tontun puheista seuraavan viestin: ”Älkää turhaan pelätkö. Minä tulin kertomaan teille ennustuksen, josta on paljon iloa koko kansalle.

11. Tänään teille on syntynyt uusi, hyvä kuningas. Hänen nimensä on Auringonsäde.

12. Lapsi makaa nyt kapaloituna seimessä. Menkää katsomaan häntä.”

13. Ja samalla hetkellä kuunsäteen synnyttämän tonttuhahmon ympärille tuli suuri joukko metsän eläimiä, jotka iloitsivat auringosta ja lausuivat kuorossa:

14 ”Aina kun aurinko taivaalla paistaa, saamme rauhaa maan päällä maistaa.”

15. Kun tonttu oli hävinnyt näkyvistä ja eläimet olivat palanneet takaisin metsään, paimenpojat olivat hetken kuin puulla päähän lyötyjä. Viimein he sanoivat toisilleen: ”Nyt lähdetään kaupunkiin katsomaan, oliko tuo äskeinen totta vai harhaa.”

16. Niin he lähtivät juosten ja löysivät tallista Marian ja Joosefin sekä vauvan, joka makasi seimessä.

17. Pojat kertoivat vauvan vanhemmille ennustuksen, että heidän lapsestaan tulisi uusi, hyvä kuningas.

18. Joosef ja Maria olivat äimän käkenä.

19. Mutta Maria kuunteli tarkkaan ja laittoi muistiin kaiken, mitä oli tapahtunut, ja mietti: ”Mitä, jos paimenet ovat oikeassa ja meidän vauvasta tulee kuningas? Jännää.”

20. Paimenpoikien piti palata takaisin lampaittensa ja vuohiensa luo. He muistelivat vielä vanhoilla päivilläänkin, mitä olivat kuulleet ja nähneet tuona salaperäisenä yönä.

Kuvat: Olli Seppälä

Lue myös:

Jouluevankeliumi virastosuomeksi

Onko tässä vuoden oudoin jouluvideo? – Katso jouluevankeliumi virastosuomeksi

Jouluevankeliumi tsättiviestein

Jouluevankeliumi Stadin slangiksi – katso video

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliLastenkirkko.fi-sivustolta löytyy joululaulukaraoke ja tulostettavaa joulupuuhaa lapsille
Seuraava artikkeliPohjois-Karjalan Siun seurakunta -hanke kaatui – uusikaan selvitys ei johtanut laajaan yhteistyöhön

Ei näytettäviä viestejä