Missä kulkee raja uskonnon ja ei-uskonnon välillä? Määrittelyvaltaa käyttävän on syytä tiedostaa rajaustensa seuraukset, kirjoittaa toimittaja Tuija Pyhäranta
Kotimaa Prossa.
Uskontotiede ei ole tähän mennessä tarjonnut kovin selviä vastauksia helpottamaan uskonnon ja ei-uskonnon välistä rajanvetoa. Erilaisia uskonnon määritelmiä on kyllä uskontotieteen historiassa esitetty lukuisia, mutta mikään niistä ei ole saavuttanut valta-asemaa.
Uskontotieteilijät eivät ehkä halua uskontoa määritellessään ottaa kantaa siihen, miten uskonto ymmärretään arkikielessä, tai siihen, mitä uskonnolla tarkoitetaan laissa. Niin he kuitenkin Pyhärannan mukaan väistämättä tekevät.
Hän nostaa esiin yleisen oikeustajun vastaisen tapauksen vuodelta 2006: Kun Kainuun islamilaisen yhdyskunnan moskeijan portaat, ikkuna ja seinä töhrittiin verellä vuonna 2006, kyse ei Itä-Suomen hovioikeuden mukaan ollut uskonrauhan rikkomisesta. Uskonrauhaa suojeleva laki koskee vain rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia eikä Kainuun islamilainen yhdyskunta tekohetkellä ollut sellainen.
”Pohjimmiltaan erilaisten ilmiöiden määritteleminen uskonnollisiksi tai ei-uskonnollisiksi on päätös. Ei ole olemassa luonnollista uskonnon olemusta tai kategoriaa, johon ilmiöt sijoittuvat tai ovat sijoittumatta. Uskontoja ovat sellaiset ilmiöt, joita päätämme kutsua uskonnoiksi. Jos päätämme, että uskontoja ovat vain sellaiset ilmiöt, joihin kuuluu uskontunnustus ja pyhiä tekstejä, sitten uskontoja ovat sellaiset ilmiöt. Jos päätämme, että uskontoja ovat sellaiset ilmiöt, joihin kuuluu usko yliluonnolliseen, sitten asia on niin. Tällaisia päätöksiä tehdessä tulisi kuitenkin muistaa, että uskonnon määrittely on vallankäyttöä,” Pyhäranta kirjoittaa.
Voit lukea koko jutun Kotimaa Pron kaikille avoimelta näytesivustolta.
Kuva Olli Seppälä. Luterilaisen turistin käsitykset uskonnosta voivat joutua Thaimaassa kyseenalaisiksi.