Ulkoministeriö myönsi hanketukea kehitysyhteistyöhön – mukana kristillisiä järjestöjä

Ulkoministeriö on myöntänyt yhteensä 25 miljoonaa euroa hanketukea vuosille 2021–2024 suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön kehitysmaissa. Hanketukea saa tällä hakukierroksella 36 järjestöä 62 hankkeeseen. Tukea myönnettiin hankkeisiin 28 eri maahan, ulkoministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Mukana on myös kristillisiä ja kristillistaustaisia järjestöjä ja säätiöitä. Tukea saavat muun muassa Helsingin Diakonissalaitos sekä evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestöistä Lähetysyhdistys Kylväjä ja Suomen Pipliaseura.

Helsingin Diakonissalaitos sai 608 000 euron tuen Ukrainan romanivähemmistön osallistumisen vahvistamiseen romanipoliittisessa päätöksenteossa, 532 000 euroa romaninaisten vaikutusmahdollisuuksien ja sosiaalinen oikeudenmukaisuuden edistämiseen Kosovossa, 520 768 euroa Nuoret aktiivisina toimijoina Mufindissa -hankkeeseen Tansaniassa, 478 000 euroa Nuorissa tulevaisuus -hankkeeseen Etiopiassa ja 400 000 euroa #sovinto – kohti uudistavia prosesseja ja tuloksia -hankkeeseen Afrikassa.

Lähetysyhdistys Kylväjä sai 630 000 euroa Nuorten lisääntymisterveyshankkeeseen Bangladeshissa, 606 576 euroa Mongolian kuurojen yhteisön kielellisen identiteetin voimaannuttamiseen, 550 000 euroa Mahdollistavat yhteisöt kansalaisjärjestöjä vahvistamalla -hankkeeseen Mongoliassa ja 300 000 euroa Sosioekonomisen osallistumisen vahvistamishankeeseen Bangladeshissa.

Suomen Pipliaseura sai 400 000 euroa Lukutaitoa naisille Afrikassa -hankkeeseen Malawissa ja Keniassa.

Kristillistaustaisista järjestöistä hanketukea saivat myös Finlands svenska Pingstmission, Ortodoksisen kirkon kansainvälinen diakonia ja lähetystyö Filantropia, Suomen Caritas, Suomen NMKY-liitto ja Wycliffe Raamatunkääntäjät.

Hanketukea myönnetään suomalaisille pienille ja keskisuurille järjestöille hankkeisiin, jotka toteutetaan yhdessä paikallisten kumppanien kanssa. Hankkeiden perimmäisenä tavoitteena on köyhyyden poistaminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen.

Myönnetystä hanketuesta 61 prosenttia kohdistuu Afrikkaan ja 65 prosenttia vähiten kehittyneisiin maihin. Euromääräisesti eniten myönteisiä päätöksiä saivat Tansaniassa, Nepalissa, Etiopiassa ja Keniassa toteutettavat hankkeet.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKolumni: Historiaa ei voi poistaa, mutta sen kanssa voi elää – yhdessäkin
Seuraava artikkeliPiispaehdokkaaksi lähtevän radiosarja Ylellä hämmentää – onko medialla karanteeneja kirkollisissa vaaleissa?

Ei näytettäviä viestejä