Uimonen: Lestadiolaisten Kaleva-protestissa kyse vaientamisyrityksestä

UimonenRistoRisto Uimonen pitää vanhoillislestadiolaisten Kaleva-lehteen kohdistamaa protestia sananvapauden kannalta arveluttavana.

– Tässä on kyse vaientamisyrityksestä. Jos lehti on pääkirjoituksessaan jotakin mieltä, joka ei miellytä ja siihen yritetään vaikuttaa tällä tavoin, niin yhteiskunnallisessa mielessä tämä on aika vakava teko. Kyse on puhtaasti sensuurimentaliteetista, Uimonen sanoo.

Kotimaa24 kertoi torstaina Kalevan menettäneen puolentoista viikon aikana 200 tilausta. Pääosassa tapauksista oli taustalla tyytymättömyys lehden lestadiolaisen herätysliikkeen hyväksikäyttöskandaalia koskevaan uutisointiin. Tilauksista noin 150 peruttiin Kalevan tiistaina 5.7. julkaistun pääkirjoituksen vuoksi.

Uimonen kertoo seuranneensa Kalevan vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä tapahtunutta lasten hyväksikäyttöä koskevaa uutisointia.

– Kukaan ei kai kiistä sitä mitä lestadiolaisesta liikkeestä on tullut julki. Lehti ei kantaisi vastuutaan, jos se ei kertoisi näistä asioista. Lehdistön tehtävänä on toimia vallan vahtikoirana ja epäkohtien paljastajana. Lestadiolaisia pitää kohdella kuten kaikkia muitakin tahoja yhteiskunnassa kohdellaan. Tässä on hyvin vakavista asioista kyse, kun puhutaan lasten hyväksikäytöstä.

Ennen siirtymistään Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi, Uimonen toimi Kalevan päätoimittajana. Hän ei muista omalta päätoimittajakaudeltaan vastaavia tapauksia, vaikka vanhoillislestadiolaiset olivat lehteen usein yhteydessä.

– He ovat olleet tietysti sillä tavalla aktiivisia, kuten lehdestä huolta kantavat lukijat ovat. Jos lehti ei ole miellyttänyt, on palautetta annettu. Se on normaalia lehden ja lukijan suhdetta. En ole kuullut, että aikaisemmin lehteä olisi ryhdytty painostamaan tällaisella pienimuotoisella tilausten irtisanomisella.

– Edelleenkin korostan sitä, ettei lehti voi näin vakavista asioista vaieta, mistä tämä kiista johtuu. Eikä voida ajatella että se painostetaan vaikenemaan. Jos konflikteja syntyy, ne pitäisi hoitaa keskustelemalla. Lehdellä on yhteiskunnallisia velvoitteita. Lehden koko olemassaolo perustuu siihen että journalistinen linja nauttii luottamusta. Tässä ei voida mennä pienen vähemmistön ehdoilla, Uimonen sanoo.

Päätoimittaja Markku Mantila kertoi kokeneensa painostusta Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n taholta. SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen kiisti järjestön painostaneen Mantilaa.

Lue myös: Päätoimittaja kokenut painostusta – Vanhoillislestadiolaiset peruvat Kalevan tilauksia

IL:n blogisti väittää uskonliikkeen painostaneen lehteä

Tutkija: Lukumääräkeskustelu loukkaa hyväksikäytön uhreja

Vanhoillislestadiolaisuuden mainitsemisesta kantelu JSN:lle

Edellinen artikkeliSuurin osa kehitysvammaisista käy rippikoulun
Seuraava artikkeliKirkon Ulkomaanapu varautuu avustamaan Etelä-Sudania

Ei näytettäviä viestejä