Lampaat tuijottavat kesävieraita Sastamalan Vanhankirkonniemellä. Ne ovat kastuneet rankkasateessa, vaikka sääennuste lupasi lämmintä ja aurinkoista.
Tuulee sen verran, että työvuorossa olevat Pyhän Olavin kirkon oppaat Leena Myllyniemi ja Raija Seurala päättävät sulkea pyhäkön oven.
Ensi viikolla tällä mäellä vietetään komeat syntymäpäivät, kun kirkko täyttää 500 vuotta.
{kuva_eb627927-b8c5-4e6a-badd-c51087384ed9}
Oppaiden mukaan perinnemaisema Kokemäenjoen vesistöön kuuluvan Rautaveden rannalla ei ole näiden vuosisatojen aikana juuri muuttunut. Kirkon kiviseinät ovat kuulleet ihmisten ja vesilintujen laulua keskiajalta asti.
Paikallinen sirkkelisahayrittäjä Esko Kangasniemi vaihtaa uuden terän kirkon eteisessä esillä olevaan härkähöylään.
Kun kirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1997, Kangasniemeä pyydettiin johtamaan sisätilojen jälleenrakentamista. Nyt hän laittaa perinnetyökaluja kuntoon elokuun ensimmäisenä sunnuntaina pidettäviä keskiaikaisia markkinoita varten. Juhlamessun jälkeen markkinaväki pääsee kokeilemaan paanujen veistämistä ja härkähöylällä höyläämistä. Kirkonmäellä voi myös syödä keskiaikaista ruokaa ja kuunnella Pukinsarven Tröötöttäjiä.
Perinteisten työmenetelmien käyttäminen on luonut Pyhän Olavin kirkkoon ainutlaatuisen tunnelman. Penkit on koottu puuliitoksin, ilman nauloja tai liimaa. Näkyvät puupinnat on höylätty käsin.
Kangasniemestä huokuu yhtä aikaa nöyryys ja ylpeys, kun hän osoittaa hankalimpia kohtia.
– Lehteri oli vaikea, varsinkin kuvien välissä olevien tolppien kiinnittäminen, samoin portaiden sovittaminen pieneen tilaan ja lattialankkujen ja holvien syrjääminen, Kangasniemi luettelee.
Kun lankuilla kävelee, ne lonksuvat hassusti. Onko kiinnittäminen unohtunut vai mistä on kysymys? Tämä selviää hetken kuluttua, kun kirkossa alkaa opastus.
{kuva_037615b5-bcda-4ec5-8b4a-e2bd7b036e96}
Opas Leena Myllyniemi avaa ovia kirkon etupenkkeihin ja kysyy, haluavatko kuulijat pidemmän vai lyhyemmän opastuksen. Valitsemme pidemmän ja joudumme rautakaudelle. Kokemäenjoen vesistön varrella oli nimittäin jo silloin pysyvää asutusta.
Viikinkien ja ristiretkien ajan lopulla kirkon ympäristö oli vaurasta seutua. Paikalle rakennettiin ensin puukirkko 1300-luvun lopussa. Se omistettiin Norjan kuninkaalle Pyhälle Olaville, joka kääntyi kristityksi viikinkiretkellään Normandiassa. Pyhä Olavi on muun muassa maanviljelijöiden ja kauppiaiden suojelupyhimys, jolle on omistettu Suomessa kymmeniä kirkkoja.
Kun Tyrväälle ryhdyttiin suunnittelemaan kivestä rakennettua Herran huonetta, koko hiippakunnassa oli kivirakennusbuumi. Vuoden 1510 tienoilla kivitalttojen kalketta kuului kymmeniltä kirkkotyömailta eri puolilta Suomea. Tyrvään alueen on täytynyt olla hyvin vauras, koska seurakunta uskalsi ryhtyä kalliiseen urakkaan, vaikka vain muutaman kilometrin päähän Karkkuun oli juuri saatu pystytetyksi Pyhälle Marialle omistettu kivikirkko.
Peruskiven muuraamisen yhteydessä vietettiin latinankielinen messu ja seurakuntalaisia muistutettiin, että edessä oleva valtava urakka olisi paljolti heidän talkootyönsä ja anteliaisuutensa varassa.
Kirkon ehti vihkiä Turun viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki. Katolisena aikana kirkossa ei ollut penkkejä, eikä ehkä rakennettua lattiaakaan. Gregoriaaninen kirkkolaulu kaikui kiviseinistä ja papit messusivat latinaksi.
1990-luvun alussa keskiajan tutkija, professori Markus Hiekkanen rapsutti kirkon ullakon seinäkiven pintaa. Hän huomasi, että päätykolmioiden sisäpinnat olivat liuskoittuneet ja murentuneet. Niin kivelle käy, kun se joutuu tulen kanssa tekemisiin.
Tulipalosta ei ole säilynyt kirjoitettuja lähteitä, mutta Hiekkanen arvelee sen tapahtuneen ennen vuotta 1629. Tuolta vuodelta alkaa nimittäin seurakunnan säilyneiden tilikirjojen sarja, eikä tilikirjoissa ole merkintöjä isoista hankinnoista, joita tulipalon jälkeen on täytynyt tehdä.
Palon syytäkin voi vain arvailla. Todennäköisimmin sen aiheutti salamanisku kattoon tai katon koristeisiin. Vanhoina aikoina ukonilma sytytti suurimman osan kirkkojen tulipaloista. Ne johtuivat ani harvoin huolimattomasta tulenkäsittelystä, sodasta tai tuhopoltosta.
Palon jälkeen kirkon sisätiloissa oli aloitettava tyhjästä. Vasta nyt katolinen sisustus vaihdettiin luterilaiseksi. Renessanssin ja barokkityylin taitajat veistivät kirkkoon sen ensimmäisen saarnatuolin. Kirkon kuorin ja lehterien peilien taideteokset – apostolit, Kristuksen ristintien sekä Viimeisen tuomion – maalasi 1700-luvulla maalarimestari Andreas Löfmark.
Istuinpenkit olivat ainutlaatuiset. Lähes jokaiseen oli kaiverrettu puumerkkejä ja vuosilukumerkintöjä. Ne viittasivat siihen, että kunkin penkin oli tehnyt yksi perhekunta tai muutama perhekunta yhdessä. Merkinnöillä he ilmaisivat oikeutensa oman penkkinsä käyttöön tarkan säätyihin perustuneen järjestyksen mukaan. Vesilahdelta kutsuttiin puolueeton kirkkoherra valitsemaan paikat eri talojen penkeille.
Miehet istuivat saarnatuolin puolella ja naiset pohjoisen puolella. Torpparit, piiat, rengit ja käsityöläiset istuivat lehtereillä, joilla myös vallitsi tarkka järjestys.
{kuva_3059809c-e8c0-4ed6-a6a2-6b0d44686fac}
1800-luvulla kirkko alkoi käydä ahtaaksi. Rakennus sijaitsi pienellä saarella, minkä vuoksi laajentaminen olisi ollut vaikeaa. Seinätkin olivat alkaneet halkeilla. Tyrvään seurakunta päätti vanhan kirkon korjaamisen sijaan rakentaa kokonaan uuden Vammaskosken partaalle.
Viimeinen messu vietettiin Pyhässä Olavissa tuomiosunnuntaina vuonna 1855. Sen jälkeen se sai luovuttaa kellonsa ja kynttiläkruununsa uuden kirkon kaunistuksiksi.
Pitäjän keskustasta syrjään jäänyt pyhäkkö nuokkui hiljaisuudessa yli sata vuotta. Sitä käytettiin heinälatona ja lammassuojana. Toisen maailmansodan aikana osa Suomen kansallisarkistosta siirrettiin sen suojiin turvaan pommituksilta.
Kirkon ”unohtuminen” jätti sen sisustuksen koskemattomaksi. Seurakunta oli tullut säilyttäneeksi jälkipolville ainutlaatuisen palan kirkkohistoriaa.
1970-luvulla Tyrvään kirkkoherra, viime vuonna edesmennyt Timo Kökkö, näki Pyhässä Olavissa hengellisen ja kansallisen aarteen. Hän ryhtyi puhaltamaan kirkkoon uutta elämää. Kökkö iloitsi siitä, että ”kaksisataavuotinen kuvakertomus saarnasi jälleen ikiaikaista sovituksen evankeliumia”.
1990-luvun alussa museoviraston tarkat silmät kiinnittyivät kirkon katon huonoon kuntoon. Vammalan seurakuntayhtymää kehotettiin uusimaan paanut varsinkin etelälappeen puolelta.
Suomessa on yli 200 paanuilla katettua kirkkoa tai tapulia. Paanukatto ei siis ole harvinainen, mutta kuuluisan kirkonrakentajan Antti Piimäsen Tyrväällä 1748 toteuttama kolmiokuviointi oli ainutlaatuinen.
EU myönsi uuden katon rakentamiselle tukea ja paanuja varten ryhdyttiin kaatamaan haapoja.
Vammalassa päätettiin käynnistää suurtalkoot, elvyttää entisajan rakentamistraditio ja veistää paanut käsin. Perinteinen menetelmä vaatii aikaa, mutta se myös kestää sitä. Kirveellä veistetty pinta jaksaa sään ja lämmön vaihtelua paremmin kuin sahattu.
17 000 paanua valmistui aikataulussa ja niitä päästiin kiinnittämään toukokuussa 1997. Katosta purettuja paanuja puhdistettiin ja myytiin matkamuistoiksi kattotalkoiden hyväksi.
Projektin tiedotuksesta vastasi Karkun evankelisen opiston silloinen kurssisihteeri ja seurakunnan luottamushenkilö Maiju Vuorenoja. Hän onnistui kiinnittämään median huomion Pyhään Olaviin tavalla, joka teki katonrakentamisesta koko kansan talkoot. Lehdet otsikoivat: ”Vuosisadan talkoourakka”, ”Tämän vuosisadan urotyö” ja ”Mahdoton mahdottomaksi Tyrväällä”.
Elokuussa 1997 paanut hohtivat vastatervattuina ja kirkon päätykoristeiden kalkitus toi kuvioinnin kauniisti esille.
800 talkoolaista – paanujen veistäjät, tervaajat, rakentajat, katontekijät, kahvinkeittäjät ja siivoojat – kokoontuivat juhlaan tuhansien muiden kanssa. Oli kiitollinen mieli.
{kuva_aba5d227-e615-42af-b8d7-029efadbb99b}
Kolme viikkoa myöhemmin Maiju Vuorenojan oli noustava sunnuntaina tavallista aikaisemmin, koska seurakunnassa oli meneillään piispantarkastus. Hänen olisi oltava hyvissä ajoin paikalla ennen piispanmessun alkua.
Kello seitsemältä hän kipaisi viemään roskapussin ulos. Viereiseltä paloasemalta lähti juuri silloin kauheaa vauhtia paloauto pillit soiden. Palomiesten kasvoilla oli epätoivoinen ilme.
Kun Vuorenoja tuli takaisin sisälle, keittiön seinään kiinnitetty puhelin soi. Se oli kirkkoherra Arto Jaatinen. Hän kertoi, että Pyhän Olavin kirkko palaa.
Vuorenojan jäsenistä katosi kaikki voima. Hän vain istui ja tuijotti eteensä. Saatuaan voimansa koottua hän lähti ajamaan kohti Vanhankirkonniemeä. Korkeat liekit näkyivät pimeässä kauas. Katto oli jo romahtanut. 17 000 vastavalmistunutta paanua, kirkon ainutlaatuinen keskiaikainen sisustus, esineistö ja taideteokset nousivat savuna ilmaan hänen silmiensä edessä.
Kello kahdelta savuavilla raunioilla pidettiin suruhartaus. Pyhän Olavin kirkosta Tyrvään uuteen kirkkoon siirretty alttarikrusifiksi haettiin paikalle uuden toivon symboliksi. Piispantarkastukseen saapunut John Vikström osallistui tilaisuuteen.
Maiju Vuorenoja muistaa tarkasti paloa seuranneen päivän. Hän katseli liekkien valkoisiksi nuolemia seiniä ja pikimustaksi hiiltynyttä kuningasparrua kirkkaansinistä taivasta vasten. Värit olivat niin puhtaat ja kauniit, että hän omisti niistä lupauksen: Tämän kirkon käsikirjoitus ei ole ihmisen vaan Jumalan käsissä.
Palon syy ja tapahtumien yksityiskohdat selvisivät vähitellen ja varmistuivat vasta vuosien kuluessa. Päihteiden käytöstä kärsinyt nuorimies oli sytyttänyt palon tahallaan. Hän oli murtautunut sisään asehuoneen viereisestä ikkunasta etsiäkseen kirkkoviiniä. Sitä ei kirkossa kuitenkaan ollut.
Poistuttuaan hän huolestui jälkeensä jättämistään jäljistä ja palasi vielä takaisin hävittämään ne. Hän asetti penkkien alle palavia kynttilöitä ja pakeni paikalta.
Se mitä sitten tapahtui, on Maiju Vuorenojan mielestä silkka ihme. Hyvin pian paikkakunnalla syntyi vahva yhteinen tahto ryhtyä jälleen työhön.
Kansalaiskeräys tuotti 1,8 miljoonaa markkaa. Otava kustansi Vammalasta kotoisin olevan Mauri Kunnaksen lastenkirjan Koiramäen joulukirkko. Jokaisesta kirjasta lahjoitettiin 20 markkaa jälleenrakennusrahastoon. Tuotto oli 1,1 miljoonaa markkaa. Lahjoituksina saatiin myös valtava määrä puutavaraa. Talkootyön hinnaksi on laskettu miljoona euroa.
Millainen uudesta kirkosta pitäisi tehdä? Ulkopuolelta samanlainen kuin ennenkin, siitä ei kukaan ollut eri mieltä. Mutta entä sisältä? Yritettäisiinkö kopioida vanhaa vai luoda jotakin aivan uutta?
Lopputulos ei ole kumpikaan näistä, vaan kiitetty yhdistelmä ikuista sanomaa, 1700-luvun kirkon sisätilaa ja modernia kirkkotaidetta.
{kuva_413bc262-123f-4ece-bfab-d439beefb316}
Arkkitehti Ulla Rahola ja tunnetut taiteilijat Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen loivat yhdessä rakennusmestareiden, koristemaalareiden ja talkoolaisten kanssa hyvin erilaisia ihmisiä koskettavan kokonaisuuden.
Keskeinen elementti on turkoosi väri, joka oli 1700-luvulla kirkoissa muotia. Koska rakentamisessa vaalittiin perinteitä, lattialankut jätettiin irralleen. Sillä tavalla ne olivat keskiajallakin olleet, jotta lattian alle oli helpompi haudata vainajia ajan tapaan.
Opas Leena Myllyniemi esittelee kaunista hakaa kirkon etummaisen penkin ovessa. Se, niin kuin muutkin ovien saranat, haat ja takonaulat, seulottiin hiilien seasta, puhdistettiin ja käytettiin uudelleen.
Kun kirkko saatiin vuonna 2003 puuvalmiiksi, jotkut olivat sitä mieltä, että se olisi sellaisenakin kaunis. Presidentti Tarja Halonen varoitti pilaamista kirkkoa huonoilla taideteoksilla.
Arkkitehdin mielestä pyhäkköön kuitenkin kuului taide. Hän toivoi, että siellä maalataan samat pinnat kuin oli maalattu vanhassakin kirkossa.
Vammalan kirkkovaltuusto otti saman kannan. Se täsmensi vielä, että kuva-aiheiden täytyy säilyä entisinä ja tyylin on oltava esittävä, ei abstrakti.
{kuva_63fe4078-ef7f-4cf3-b814-58a36d460abd}
Lopputulosta on kehuttu vuorovaikutteiseksi. Keskenään keskustelevat eri aikakaudet, taiteen tyylisuunnat ja jopa eri lajit. Osmo Rauhalan teoksessa Armo varpunen ruokkii laihaa kalaa.
– Yleensä eri lajit eivät kommunikoi keskenään, mutta tässä tapahtuu niin. Varpusen huolenpito kalasta kuvaa armoa, opas Raija Seurala kertoo.
Armo sai liikkeelle myös Sastamalan seurakunnan kirkkoherran Osmo Ojansivun. Hän kävi vankilassa tapaamassa palon sytyttänyttä nuorehkoa miestä. Ojansivulla oli mukanaan terveisiä: talkoolaiset ovat antaneet sinulle anteeksi, tule katsomaan jälleenrakentamista!
Mies ei tahtonut tulla. Hän kärsi vankeusrangaistuksensa ja muutti pois paikkakunnalta. Nyt hän on jo edesmennyt.
Hämeenkyröläinen luokanopettaja Minna Pyykkönen nuuhkii lehterillä ilmaa. Maali ja puu ovat vielä niin tuoreita, että niistä nousee hieno tuoksu. Kuvataidetta ja maalaamista harrastava Pyykkönen halusi tulla katsomaan ennen muuta Kuutti Lavosen teoksia.
– Pidän Lavosen tavasta kuvata ihmistä. Siinä on voimaa ja ilmeikkyyttä, Pyykkönen kertoo.
Hän pohtii teosten tekotapaa ja arvelee, että se olisi tempera-menetelmä, koska kuvat eivät kiillä. Hän on oikeassa. Kirkossa ei ole lämmitystä, joten teokset joutuvat kestämään kovaa pakkasta, kosteutta ja olosuhteiden jatkuvaa vaihtelua. Tällaisessa paikassa menestyy parhaiten väri, jonka sideaineena on munankeltuainen tai maidon kaseiini.
Talkootöitten johtaja Esko Kangasniemi haki maaleja varten läheisestä kanalasta 320 munaa.
Tamperelainen ohjelmistoyrityksen toimitusjohtaja Antti Pirhonen valokuvaa kirkon ulkoseinässä kasvavia sammalia.
– Tästä saa hyvän taustakuvan, joka kuvaa vakautta ja pysyvyyttä, Pirhonen selittää puuhiaan.
Hän on sukulaisineen matkalla Sastamalassa joka kesä vietettävän vanhan musiikin festivaalin konserttiin Pyhän Marian kirkkoon. Ennen sitä hän halusi kuitenkin pistäytyä myös Pyhässä Olavissa.
– Tämä on minulle sielun vilpola. Ajatus vapautuu arkisista asioista, ja saan energiaa ja valoa, Pirhonen sanoo.
Hänelle myös näkyvän takana oleva talkoohenki on osa hyvää kokemusta.
Kello viideltä kirkko lakkaa olemasta turistikohde. Alttarille sytytetään kaksi kynttilää. Rautaveden vastarannalla asuva eläkkeellä oleva pastori Miia Martinsuo pitää kirkossa Pienen Pyhän Hetken.
– On kiehtovaa kuvitella, keitä ovat olleet kaikki ne sukupolvet, jotka ovat kokoontuneet tänne ilossa ja surussa. He ovat tulleet Herran huoneeseen, vaikka matka on ollut pitkä ja vaivalloinen, Martinsuo puhuu.
Seurakunta yhtyy Elias Lönnrotin virteen: ”On autuas, ken olla saa Jumalan kartanoissa, ylistää Luojan kunniaa pyhien asunnoissa, kun hyvyydellä huoneesi, rauhalla läsnäolosi ravitset Herra meitä.”
• Kirjoitusta varten on haastateltu keskiajan tutkija, professori Markus Hiekkasta ja käytännöllisen teologian professori Jyrki Knuutilaa. Lähteenä on käytetty lisäksi Kuutti Lavosen, Osmo Rauhalan ja Pirjo Silverin teosta Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Sata ja yksi kuvaa (Kirjapaja) sekä Sastamalan seurakunnan verkkosivuja.
• Tyrvään Pyhän Olavin kirkon juhlaa vietetään 6.–7.8.2016. Juhlaohjelma löytyy osoitteesta www.sastamalanseurakunta.fi
Kuvat: Philippe Gueissaz