Turunseurakunta-niminen nettiosoite vie uskonnottomuudesta kertovaan artikkeliin

Uskonnottomuus Suomessa
Aamuset uutisoi torstaina, että sosiaalisessa mediassa on levinnyt tieto verkko-osoitteesta www.turunseurakunta.fi, joka ohjaa kävijän Turun seurakuntiin viittaavasta nimestä huolimatta Vakaumusten tasa-arvo VATA ry:n hallinnoimalle eroakirkosta.fi-sivulle.

Seurakuntayhtymän oikea osoite on www.turunseurakunnat.fi. Turun ja Kaarinan seurakuntien viestintä on ollut harhaanjohtavasta verkko-osoitteesta yhteydessä Viestintävirastoon.

Turunseurakunta.fi-osoitteen on varannut Harry Sintonen 10.7. illalla. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tiedotuspäällikkö Paula Heino arvelee, että kyseessä on provokaatio, joka liittyy siihen, että Vapaa-ajattelijain liitto on vaatinut Viestintävirastolta verkkotunnuksen vapaa-ajattelija.fi peruuttamista. Viestintävirasto päätti, että Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä voi pitää osoitteen, jonka se on varannut uskonnonvapauskampanjaansa varten.

Heinon mukaan turunseurakunta.fi-osoitteesta tehdään oikaisupyyntö Viestintävirastolle elokuun alkupuolella.

– Emme olleet hoksanneet sitä itsellemme varata, Heino sanoo.

Eroakirkosta.fi-palvelun tarjoavan Vakaumusten tasa-arvo VATA ry:n puheenjohtaja ja Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma kertoo, ettei heillä ole tekemistä sen kanssa, että turunseurakunta.fi-sivu on varattu. Karisma pitää VATA:n kannalta asiaa kiusallisena.

– Ei ole minun mielestäni mitenkään hyvien tapojen mukaista meiltä kysymättä ja tiedustelematta tehdä uudelleenohjauksia eroakirkosta.fi-sivulle, hän sanoo.

Karisma kertoo, että eroakirkosta.fi-sivuston edustaja soitti Harry Sintoselle ja toivoi, että turunseurakunta.fi-sivun ohjaus eroakirkosta.fi-sivustolle poistettaisiin. Näin on tapahtunut eilen illalla. Tällä hetkellä osoite johtaa Wikipedian uskonnottomuutta Suomessa käsittelevälle sivulle

Harry Sintonen kertoo Kotimaa24:lle, ettei hänellä ole siteitä Vapaa-ajattelijain Liitto Ry:n tai eroakirkosta.fi -sivustoon.

– Hankin turunseurakunta.fi verkko-osoitteen henkilökohtaisena vastalauseena sille, että Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymä sai pitää mielestäni lain hengen vastaisesti vapaa-ajattelija.fi-verkko-osoitteen, hän kertoo.

Hakemalla lähes identtisen osoitteen (turunseurakunta.fi) Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymän kanssa, Sintonen katsoo pakottaneensa seurakuntayhtymän kantelemaan osoitteesta ja kääntämään tilanteen päälaelleen.

– Sekä vapaa-ajattelija.fi että turunseurakunta.fi -verkkotunnukset pitäisi peruuttaa mikäli lakia tulkitaan sen hengen mukaisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten päätin toimia rekisteröimällä turunseurakunta.fi -tunnuksen.

Myös Sintonen kertoo, että häntä pyydettiin poistamaan linkitys eroakirkosta.fi-sivustolle. Hän siirsi linkityksen Wikipedia-artikkeliin.

– Tarkoitukseni ei ole haitan- tai vahingonteko, sen enempää kuin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymälläkään. Mikäli tulen menettämään verkkotunnuksen verkkotunnuslain perusteella, haluan saada tarkan perustelun tuolle päätökselle. Suomen laki ei tunne ennakkotapauksia, mutta silti jonkinlaista selkeyttä Viestintäviraston päätöksentekoon olisi hyvä saada. Näen että toiminnallani tilanne ehkä selkenee.

Lue myös: Seurakunta ja vapaa-ajattelijat kommentoivat verkkotunnuskiistaa

Seurakuntayhtymä saa pitää vapaa-ajattelija.fi-tunnuksen

Jori Mäntysalon
blogikirjoitus Kotimaa24:ssä

Edellinen artikkeliYhä harvemmat osallistuvat hautajaisiin Ruotsissa
Seuraava artikkeliRäsänen: En ole kirkon virallinen tiedottaja

Ei näytettäviä viestejä