Turun tuomiokirkon urut hajosivat kaksi minuuttia ennen konserttia – f-nuotti pamahti soimaan itsestään

Turun tuomiokirkon pääurkujen tekniikka petti perjantai-iltana juuri ennen kuin kirkossa oli alkamassa Katedraali soi! -kirkkomusiikkiviikon konsertti.

Konsertin kaksi ensimmäistä osaa, viululla ja pianolla esitetyt teokset, voitiin viedä läpi, mutta viimeiseksi suunniteltu urkuteos piti jättää väliin. Harjoituksissa edeltävinä päivinä urut olivat toimineet normaalisti.

Urkuteoksen olisi soittanut urkutaiteilija Maija Lehtonen.

– Perjantaina kaksi minuuttia ennen konsertin alkua Maija Lehtonen tuli urkujen lähelle ja oli aikeissa istahtaa penkille, kun f alkoi soida, Turun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori, Katedraali soi! -viikon johtaja Jukka Pietilä kertaa tapahtumien kulkua.

Pietilä hämmästyi ääntä ja lähti kirkon etuosasta urkuparvelle. Siellä kävi ilmi, että ainoa ratkaisu oli sammuttaa urkujen moottori.

Pietilän mukaan lauantaina paljastui, että häiriö johtui magneettiviasta.

– Yksi f on nyt otettu pois käytöstä.

Pietilä toteaa tuomiokirkon uruissa olevan niin monta äänikertaa, että yhden sävelen poistamisesta huolimatta niillä voidaan edelleen soittaa mitä tahansa. Turun tuomiokirkon pääurut ovat Suomen suurimmat mekaaniset urut. Ne on otettu käyttöön vuonna 1980. Urut on toimittanut Urkurakentamo Veikko Virtanen.

Urkuja käytettiin tavalliseen tapaan jo sunnuntain messussa.

Urut remonttiin ensi vuonna

Perjantainen episodi ei ollut ensimmäinen kerta, kun urut oikkuilivat. Jukka Pietilän mukaan oboe-äänikerta jäi päälle joulukuussa, kun tuomiokirkossa oli alkamassa urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen joulukonsertti.

Pietilä kertoo, että urut on tarkoitus remontoida ensi vuoden alussa. Remontin aikataulu on ollut tiedossa jo ennen nyt ilmenneitä ongelmia.

– Kunnostamisella ennakoidaan tulevaa. Urkujen elektroniikka on 38 vuotta vanhaa, ja tuomiokirkon urut ovat kovassa käytössä, Pietilä toteaa.

Sunnuntaina päättynyt Katedraali soi! -kirkkomusiikkiviikko oli Jukka Pietilän mukaan menestyksekäs. Konserteissa oli yhteensä kaksituhatta kuulijaa. Viikon päätteeksi sunnuntaina kuultu kirkko-ooppera Kolme kirjettä Laestadiukselle lähetetään taltioituna Yle Radio 1:ssä lauantaina 17.2. kello 19.02.

Urkurakentamo Veikko Virtanen on Kotimaa24:ää julkaisevan Kotimaa Oy:n omistama yhtiö.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkkoherra irtisanottiin – Kapituli: Ei kykene demokraattisen päätöksenteon edellyttämään yhteistyöhön
Seuraava artikkeliPaavi Benedictus XVI kirjoittaa olevansa ”pyhiinvaellusmatkalla kohti Herran huonetta”

Ei näytettäviä viestejä