Tuomiokapituli: Ilmajoen seurakunnan jumalanpalveluksessa sai esittää Ei ole vieraslajia -laulun

Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin mukaan Ilmajoen seurakunnan jumalanpalveluksessa viime heinäkuussa esitetty laulu ei anna aihetta jatkotoimenpiteisiin. Tuomiokapitulille osoitetussa kantelussa kysyttiin, oliko Anna-Mari Kaskisen runoon sävelletyn laulun Ei ole vieraslajia esittäminen seurakunnalle sovelias kannanotto poliittiseen keskusteluun.

Kapituli toteaa tuoreessa päätöksessään, että runo ei ole sisällöltään asiaton tai kirkon sanoman vastainen, vaan se tähdentää jokaisen ihmisen luovuttamatonta ihmisarvoa.

Kaskisen viime kesänä kirjoittama runo alkoi näin: ”Ei ole vieraslajia, ei täällä eikä siellä. Olemme vaeltajia ja kulkijoita Tiellä. Ei ole muukalaisia, kun yhteen saapuu kansa, ja jakaa tuliaisia ja vaiheet matkaltansa.”

Kantelun jumalanpalveluksessa esitetystä runosta teki Lapuan hiippakunnan hiippakuntavaltuutettu Piia Kattelus-Kilpeläinen (ps.). Eduskunta oli aiemmin kesällä käsitellyt kysymystä siitä, oliko ”vieraslaji”-termin käyttötapa täysistunnossa peruste kansanedustajan syytesuojan purkamiseen. Keskustelu koski Ilmajoella asuvaa perussuomalaisten kansanedustajaa Juha Mäenpäätä.

Ilmajoen seurakunnan kirkkoherra Jani Latva-Nikkola sanoi Kotimaalle viime heinäkuussa, että seurakunta seisoo täysin Ilmajoen kirkon 12.7. jumalanpalveluksessa laulettuna esitetyn runon takana. Asiasta voi lukea lisää täältä.

Tuomiokapituli totesi 13.1. tekemässään päätöksessä, että kirkollinen lainsäädäntö ja jumalanpalveluksesta annettu ohjeistus eivät kiellä yhteiskunnallisesti merkittävien asioiden nostamista esiin jumalanpalveluksessa. Jos on tulkittavissa, että jumalanpalveluksessa julistus tai rukous kohdistuu tiettyyn henkilöön, vaaditaan kuitenkin kapitulin mukaan erityistä harkintaa ja pidättyvyyttä.

”Siksikin evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalvelusohjeissa painotettu huolellinen, yhteisöllinen etukäteissuunnittelu on tärkeää”, kapituli toteaa.

Lue myös:

Ilmajoen kirkkoherra runokohusta: ”Seurakunnassa ei ketään voi rinnastaa vieraslajiin”

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliTeologian tohtori Arto Luukkanen valittiin rehtoriksi perussuomalaisten Opintokeskus Pekasukseen
Seuraava artikkeliMaakuntalehti Kaleva nosti esiin lestadiolaisten hoitokokoukset – Oulussa ne ovat ”keskeinen osa” rauhanyhdistyksen toimintaa

Ei näytettäviä viestejä