Tuomio: Lähimmäiseen luottaminen tuli kalliiksi ortodoksipapille

Lahden ortodoksiselta seurakunnalta ja neljältä yksityishenkilöltä 200 000 euron huijannut 45-vuotias mies tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa puolentoista vuoden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen sekä suorittamaan yhdyskuntapalvelua 75 tuntia.

Ortodoksikirkkoherra oli antanut ja lainannut traagisia tarinoita keksineelle ulkomaalaiselle miehelle kaikkiaan reilut 100 000 euroa seurakunnan rahaa sekä 26 000 euroa omia rahojansa. Avustetun miehen mukaan hädän taustalla on ollut Syyrian sota.

Kirkkoherra tuomittiin sakkoihin ja vahingonkorvauksiin, koska hänen hyväuskoisuutensa vahingoitti seurakuntaa taloudellisesti. Asiasta kertoivat Ilta-Sanomat ja Yle.

Ilta-Sanomat kertoo, että huijari ja pastori joutuvat korvaamaan yhteisvastuullisesti seurakunnalta huijariin käsiin päätyneet noin 120 000 euroa. Huijarin maksettavaksi tulee noin 75 000 euroa ja pastorin vajaat 50 000 euroa. Seurakunnan 15 000 euron oikeudenkäyntikulut miehet joutuvat maksamaan yhdessä.

Avokätistä pappia syytettiin myös virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta tämä syyte hylättiin.

Lue myös: ESS: Miehen epäillään huijanneen seurakuntaa Lahdessa