ESS: Miehen epäillään huijanneen seurakuntaa Lahdessa

Lahdessa asuvaa miestä syytetään Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa törkeistä petoksista vuosina 2011–2013, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat.

Syytteen mukaan mies erehdytti Lahden ortodoksisen seurakunnan silloisen kirkkoherran antamaan seurakunnan varoista lainaa ja avustuksia noin 120 000 euroa ja kirkkoherran omia rahoja noin 30 000 euroa.

Lehden mukaan myös ex-kirkkoherraa syytetään luottamusaseman väärinkäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Molemmat epäillyt kiistivät syyllisyytensä. Seurakunta vaatii miehiä korvaamaan yhteisvastuullisesti 120 000 euroa.

Etelä-Suomen Sanomat

Edellinen artikkeliKirkkohallitus kritisoi puolustusministeriön raporttia
Seuraava artikkeliVuoden 2016 Yhteisvastuukeräys-kohteet selvillä

Ei näytettäviä viestejä