”Tunnen epätodellista kauhua” – Kirkkoherra luovutti sisäministerille adressin turvapaikkaa hakevan

Suomesta turvapaikkaa hakevaa, tuberkuloosia sairastavaa isää ja hänen perhettään uhkaa maasta poistaminen kesken miehen hoitojen. Porissa asuvan Muradovin perheen tilanteesta on kertonut aiemmin laajasti muun muassa Yle.

Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala luovutti yhdessä porilaisen lukiolaisen ja seurakuntanuoren Veera Hännikkälän kanssa tiistaina sisäministeri Kai Mykkäselle adressin perheen puolesta. Adressissa noin 1 100 henkilöä vaatii perheelle turvapaikkakäsittelyä Suomessa. Perusteena on perheen erityisen haavoittuva asema. Huhtalan mukaan allekirjoittajien joukossa on lukuisia lääkäreitä.

Porin Teljän seurakunta on viime vuosina tullut tunnetuksi aktiivisesta maahanmuuttajatyöstään. Kaisa Huhtalan mukaan seurakunnan jäsenet ovat jo pitkään kantaneet huolta entisestä neuvostotasavallasta kotoisin olevasta perheestä. Isä on poliittinen toisinajattelija, joka on sanonut Ylen jutussa, että entisessä kotimaassaan hänet haettiin kotoaan useita kertoja kidutettavaksi.

Perheen lapset ovat 8- ja 6-vuotiaat. Äiti on ollut tilanteesta niin ahdistunut, että yritti itsemurhaa ja oli Huhtalan mukaan viime kesänä pitkään psykiatrisessa hoidossa. Äiti kertoo asiasta myös itse Ylen haastattelussa.

– Dublinin sopimuksen nojalla Suomi ei kuitenkaan käsittele perheen turvapaikkahakemusta, vaan katsoo, että perhe on palautettava Latviaan hakemuksen käsittelemiseksi, kirkkoherra Kaisa Huhtala sanoo Kotimaa24:lle.

Huhtalan mukaan perhe pelkää perustellusti, että Latvia palauttaa heidät lähtömaahansa, sillä heidän tuttavilleen on käynyt niin.

– Lisäksi isän hoito vaarantuisi.

Maailman terveysjärjestö WHO on antanut suosituksen, ettei turvapaikanhakijoita siirrettäisi maasta toiseen kesken tuberkuloosihoitojen. Lääkäreiden mukaan kesken jätetty hoito vaarantaisi miehen hengen ja tekisi taudista uudelleen tarttuvan, Huhtala sanoo. Keskeytetty hoito voi myös synnyttää uusia lääkkeille vastustuskykyisiä tuberkuloosikantoja.

– Tunnen epätodellista kauhua. Olen naiivisti ajatellut, että kun lääkäri sanoo jotakin, häntä sentään uskotaan.

Hän toteaa, että Maahanmuuttovirasto on jo aiemmin todennut, ettei pappi ole pätevä arvioimaan maahanmuuttajan hengellistä vakaumusta.

– Mielestäni on vielä paljon pelottavampaa, että lääkäreitä ei uskota.

Turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä sanoo Ylen jutussa yleisellä tasolla, että ketään ei siirretä tuberkuloosin tartuttavassa vaiheessa. Maasta poistamiselle kesken hoitojen ei ole kuitenkaan laissa estettä.

”Olen jo kauan sitten menettänyt uskoni järjestelmämme oikeudenmukaisuuteen”

Kun hallinto-oikeudelta tuli helmikuussa päätös, jonka mukaan perheen käännyttämiselle ei ole estettä, kirkkoherra päätti toimia ja perusti nettiadressin.

Huhtalan mukaan Suomen laki mahdollistaa perheen turvapaikkahakemuksen käsittelyn erityisin perustein myös Suomessa. Erityisiä perusteita ovat pienet lapset ja isän vakava sairaus.

– Sisäministeri avustajineen kuunteli meitä asiallisesti ja lupasi keskustella asiasta Maahanmuuttoviraston kanssa. Luotan siihen, että hän tekee ammattinsa ja asemansa puolesta voitavansa, Huhtala sanoo.

Perhe on saanut Porin Teljän seurakunnasta paljon ystäviä ja tukijoita, ja seurakuntalaisten huoli perheestä on kova. Perhe on kadonnut, eikä kukaan tiedä minne, Huhtala sanoo. Heidät on nähty viimeksi kirkossa runsas viikko sitten. Satakunnan Kansan tietojen mukaan miehellä olisi lääkkeitä noin kuukaudeksi.

Kirkkoherra Huhtala on puhunut turvapaikanhakijoiden puolesta jo vuosia. Hänen mukaansa jokaisen seurakunnan työntekijän velvollisuus on pysähtyä hädässä olevan ihmisen viereen. Silmiään ei voi sulkea kuolemanhädässä olevalta.

– Olen jo kauan sitten menettänyt uskoni järjestelmämme oikeudenmukaisuuteen turvapaikkahakemusten käsittelyn osalta, mutta nuorissa on toivo. Seurakuntanuoremme ovat olleet todella aktiivisia. Kun nuori polvi pääsee valtaan, ihmisoikeudet otetaan todesta, Huhtala uskoo.

Muradovien tapaus sai kirkkoherran toimimaan erityisen aktiivisesti siksi, että kyseessä on lapsiperhe.

– Haavoittuvassa asemassa olevan perheen tilanne on aina vaikeampi kuin yksinäisen terveen nuoren miehen. Hallinnolliset keinot on tässä tapauksessa käytetty loppuun, ja monien erikoislääkäreiden kannanotot saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että vielä pitää yrittää toimia.

Kuva: Kaisa Huhtalan kotialbumi

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKristillinen Taideseura on toiminut sata vuotta – taivalta juhlistetaan Kari Tikan teoksen kantaesityksellä
Seuraava artikkeliKanttorille ehdollista vankeutta pahoinpitelyistä – Kirkkoherra: Työnantaja saa puuttua vain työn tekemistä koskeviin asioihin

Ei näytettäviä viestejä