Kirkkokansaa alkoi saapua jo lauantaina ympäri Suomen. Tulivat kirkonmäelle kuin kotiinsa tai paremminkin rakkaaseen kyläpaikkaan, tuliaisten kanssa.
Kun Neuvostoliitto 1990-luvun alussa vaihtui Venäjäksi, palaili moni karjalankotinsa rajan taa kadottanut katsastamaan synnyinseutujaan. Yksi palaajista oli nuoruusvuosinaan Sortavalan seudulla sijaitsevan Ruskealan jättänyt Kalevi Keinonen, joka toi mukanaan Iris-vaimonsa ja pikkuhiljaa muitakin suomalaisia. Osalla oli evakkotausta, kaikilla halu auttaa.
Paikallisista moni muistaa tai ainakin tietää Keinoset, jotka aloittivat kahvila- ja matkailutoiminnan Pikkupappilassa. Musiikkimies Kalevi vihittiin Ruskealan papiksi 1994. Samalla seurakunta perustettiin uudelleen. Kotitaloustaitaja Iris neuvoi emännille kädestä pitäen suurkeittiösaloja. Opettajapariskunta osasi välittää tietoa.
Tänään Ruskealan monitoimikirkko Herrankukkaro majoittaa ja muonittaa kevyesti reilun bussilastillisen. Aamupala on runsas, lounaalla lukuisia vaihtoehtoja ja iltasärvintäkin saa. Sauna lämpiää joka päivä. Huoneissa on kaikki tarvittava, käytävillä wc:t hyvin varustettuine pesutiloineen. Kohtuukorvausta vastaan.
Ruskeala tarjoaa mallin, joka sopisi Inkerin evankelisluterilaisen kirkon piispan, Aarre Kuukaupin mukaan moniin pieniin seurakuntiin. Piispakin tuli Herrankukkaroon jo lauantaina.
– Tämä on hyvä paikka luovien emäntien ja isäntien harjoitella vieraanvaraisuutta.
Maalispakkasilla 2013 Keinosten apujoukkoineen rakentamassa kirkossa syttyi tulipalo vanhoista sähköpattereista.
Palo tuhosi tilat maanantaina, ja jo seuraavana sunnuntaina pidettiin jumalanpalvelus. Rakennustyöt käynnistyivät heti.
Suomalaiset tukijoukot osallistuivat remonttiin rahalahjoituksin ja tarvittavaa välineistöä toimittaen. Vuosien varrella on tuotu niin apuvälineitä vanhuksille kuin äitiyspakkauksia lapsiperheille. Kalevi Keinoselle tulipalo oli raskas isku. Hän menehtyi puolen vuoden kuluttua.
Kari Mäkisalo oli tuolloinkin maaliskuussa 2013 ajanut Kouvolasta Värtsilän kautta Ruskealaan, noin 350 kilometriä ja nelisen tuntia. Näin hän on tehnyt lähes joka viikonloppu vuodesta 2010.
Kouvolan seurakunnan diakoniatyön johtaja ehti viettää pari oikeaa eläkevuotta ennen suostumistaan synnyinpitäjän papiksi.
– 1991 ensikäynnillä Ruskealassa Einari-isän kanssa näin syntymäsaunani kivijalan ja löysin paikkani. Enää en ollut evakkoirtolainen.
Ehkä silloin syttyi kipinä toimia jatkossa Ruskealan hyväksi.
– Tämä työ täyttää minulla jonkun paikan. Kuka tekee eläkkeellä mitäkin, kaikki pitää hyväksyä.
Vihkiäisjuhlan aattona Kari Mäkisalolla piisaa puuhaa yhdessä seurakunnan voimanaisten, kälyjen Valentina Heglundin ja Tatjana Heglundin kanssa. Mäkisalo muistuttaa paikallisten paitsi rakentaneen kirkon, myös tehneen seurakunnasta näköisensä.
Ekumeenisessa vihkiäisjuhlassa yhteistyö näkyy monin tavoin. Valtaosa noin 150 vieraasta on suomalaisia, jumalanpalvelus vietetään sekä venäjäksi että suomeksi. Paikalla on niin luterilaisia, ortodokseja kuin katolilaisiakin. Kirkkoväki veisaa virret ja lausuu uskontunnustuksen kukin kielellään.
Sama toistuu muinakin sunnuntaina, osin tulkin avulla.
Kiteen mieskuoro vastaa suomalaisesta ja Ruskealan seurakuntakuoro venäläisestä musiikista. Kanttori Lena Shapilo säestää sähköpianolla, koska palaneiden urkujen tilalle ei ole saatu uusia. Vielä.
Alttarilla Kuukaupin ja Mäkisalon rinnalla ovat Sortavala–Ruskeala-työn veteraani Antero Paananen ja Lapinlahden ystävyysseurakunnan kirkkoherra Lauri Jäntti.
Kyyneleet ovat pinnassa, kiitos ja rakkaus käsin kosketeltavissa. Niin paljon on koettu yhdessä.
Piispa Kuukauppi palauttaa mieliin seurakunnan vaiheita muistelemalla gospelkappaletta: ”Tuhkasta nousee aamu, aamu uus, ikuinen. Tuhkasta nousee aamu rakkauden …”
Väkevän saarnansa päätteeksi hän siunaa kirkon seurakunnan kodiksi, ”jonka täyttäköön laulu ja soitto, jossa ahdistunut saakoon avun ja ilon elämäänsä.”
Kirkkosalin ikkunalla, enkeleiden ja kynttilöiden ympäröimänä, on Kalevi Keinosen kuva.
– Olisin toivonut hänen näkevän tämän päivän, ja varmasti jostain näkeekin, toteaa kirkkoherra Jäntti luovuttaessaan Lapinlahden lahjana alttarivaatteet ja kirkkonsa kuvan.
Hän muistuttaa Ruskealan kirkossa käyvän seurakuntalaisten ohella paljon ohikulkijoita ja matkailijoita.
– Rukoilemme heidän saavan kokea täällä Jumalan siunauksen.
Siunatuksi sovintopaikaksi piispakin Ruskealaa kutsuu.
– Kappale menetettyä Suomea, jonne pieni ihminen voi tuoda rauhankorren yhteiseen kekoon.
Kuva: Hannele Niemi. – Tässä vainon ajassa kirkon vihkiäiset on harvinainen tapahtuma ja esimerkillinen viesti kautta maailman, toteaa piispa Aarre Kuukauppi, joka lahjoitti Ruskealan seurakunnalle Johannes Arndtin teoksen Aito kristillisyys. Kirja ilmestyi venäjäksi syyskuussa 2016. Sitä ihailevat Tatjana Heglund (vas.) ja Valentina Heglund.
Lue myös: