Toiminnanjohtajat tulevat kirkkoonkin

Kallion seurakunta hakee Alppilan kirkolle pappia, joka olisi kirkon toiminnanjohtaja. Työpaikkailmoituksen mukaan tavoitteena on ”omaleimaisen, uudenlaista diakoniaa ja seurakuntatyötä tekevän ja merimieskirkkomaisen kaupunkiyhteisön rakentaminen Alppilan kirkkoon”.

Toiminnanjohtaja ei ole ihan perinteinen kirkollinen virkanimike. Tällä hetkellä esimerkiksi Kampin kappelia johtaa toiminnanjohtajan nimikkeellä pastori Kenneth Koskinen. Myös Mikael Agricolan kirkolla toimivalla Agricola-liikkeellä on toiminnanjohtaja Henrik Wikström.

Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo kertoo, että heidän kohdallaan kyseessä on viestinnässä käytetty titteli, ei virkanimike.

– Haemme johtajaa, joka kirjaimellisesti johtaa kirkossa tapahtuvaa toimintaa. Käytännössä kyseessä ovat aika lailla tehtävät, joita kappeliseurakunnan kappalaisella tai aluekappalaisella yleensä voisi olla. Meidän organisaatiomallimme ei kuitenkaan taivu nopeasti kumpaankaan näistä ja siksi tällainen on valittu.

Laajasalon mukaan toiminnanjohtajan tehtävän pohjana on papin virka, tarkemmin joko seurakuntapastorin tai kappalaisen virka. Laajasalo tunnustautuu perinteisten kirkollisten tittelien ystäväksi, eikä kannata niiden vaihtamista.

– Kirkkoherra, tuomiorovasti, piispa, priimas, dekaani, kappalainen ja kaitsija ovat ihania sanoja, joilla on vahva viesti. Toivoisin itse, että voisimme alkaa muutenkin käyttää vanhoja nimikkeitä ja esimerkiksi osasta luottamushenkilöjä voisimme tehdä kuudennusmiehiä, Teemu Laajasalo sanoo.

Edellinen artikkeliVoiko pappi puolustaa tasa-arvoista avioliittolakia?
Seuraava artikkeli”Vakava toive” – Kotimaa24 julkaisee piispojen viestin esikoislestadiolaisille

Ei näytettäviä viestejä