Timo Junkkaala tekee kirjaa Olavi Rimpiläisestä – Miten körttipapista tuli vanhan virkakäsityksen puolustajana tunnettu piispa ja oliko hän ”viimeinen vanhauskoinen”?

Olavi Rimpiläinen vuonna 1985. Kuva: Jukka Granström

Suomen Raamattuopiston eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja, teologian tohtori Timo Junkkaala kirjoittaa parhaillaan elämäkertaa Oulun piispa Olavi Rimpiläisestä (1937–2019). Kirja ilmestyy tämän kevään aikana. Junkkaala puhui aiheesta  eilen 4.1. Kauniaisissa Perustan  teologisilla opintopäivillä.

Kirjoitustyössään Junkkaala kertoi ottaneensa itselleen lähinnä kaksi tehtävää: Ensiksikin hän pyrkii vastaamaan kysymykseen, miten ja miksi savolaisesta körttipojasta tuli naispappeuden torjuvan vanhauskoisen tunnustusrintaman johtaja? Toiseksi Junkkaala haluaa selvittää, mitä muuta Olavi Rimpiläinen oli kuin naispappeuden vastustaja eli mitä muuta kuin se, minkä kuvan julkisuus hänestä antoi.

Kun virkakysymys eli myös naisten vihkiminen papeiksi tuli kirkossa 1960-luvulla ajankohtaiseksi keskustelunaiheeksi, naispappeuden torjunta oli Rimpiläisen silloisessa papillisessa toimintaympäristössä Pohjois-Karjalassa itsestään selvää. Junkkaalan mukaan sillä kannalla olivat perinteinen herännäisyys, Rimpiläisen papiksi vihkinyt Kuopion piispa Eino Sormunen ja seudun vahva vaikuttaja teologian tohtori Olavi Tarvainen.

Auskultoidessaan ja opettajana sekä myöhemmin jatko-opinnoissaan Rimpiläinen sai tuntumaa sekä ortodoksisuuteen että lännen kirkon vanhaan traditioon. Nämä ekumeeniset ja liturgiset vaikutteet vahvistivat Junkkaalan mukaan Rimpiläisen virkanäkemystä niin, että kun herännäisyys piispa Olavi Kareksen johdolla hyväksyi naispappeuden, Rimpiläinen ei lähtenyt siihen mukaan.

Rimpiläinen valittiin vuonna 1979 Oulun piispaksi suurella ääntenenemmistöllä ja kaikkien herätysliikkeiden tukemana. Kun kirkolliskokous vuonna 1986 hyväksyi naispappeuden, Rimpiläinen vahvisti, että hän ei tule vihkimään naisia papeiksi eikä osallistumaan jumalanpalveluksiin, joissa toimittajina on naispappeja. Sen sijaan hän Junkkaalan mukaan pyrki etsimään naisille sopivaa kirkon äitivirkaa, jonka kotipaikkana hän piti laaja-alaista diakonaattia.

Rimpiläinen kutsui itseään myös ”pikeentyneeksi körttiläiseksi”. Hän säilytti herännäisyydelle tyypillisen matalan profiilin uskonnäkemyksen, jossa ”pyhä mysteeri pitäisi jättää purkamatta.” Kun häneltä kysyttiin, mitä hän oli saanut aikaan hiippakunnassa, hän vastasi vaatimattomaan tapaansa, ettei mitään.

Junkkaala mainitsi runsaasti esimerkkejä toimittajista, jotka Rimpiläistä haastatellessaan yllättyivät siitä, että he eivät löytäneetkään tiukkapipoista sovinistia, vaan lupsakan, ystävällisen ja kansanomaisen vakaumuksen miehen. Haastatteluissa mentiin usein peruskysymyksiin.

Junkkaala mainitsi, miten esimerkiksi Aarno ”Loka” Laitinen kirjoitti kesällä 1997 Iltalehdessä, että papit, poliisit ja upseerit ovat paljon hauskempia kuin kulttuuri-ihmiset: ”Jos kulttuuriravintolassa tapaisi yhdenkin niin hauskan ja luovan ihmisen kuin vaikkapa useimmat piispat, ryyppääminenkin olisi paljon hauskempaa. Julkisuuden ja todellisuuden välisestä räikeästä ristiriidasta on hyvä esimerkki Oulun piispa Olavi Rimpiläinen, josta on naispappeuden vastustamisen vuoksi tehty lähes luonnevikainen olio. Jo pinnallisenkin kokemukseni perustella voin sanoa, että jos joudun helvettiin, haluan seurakseni mieluummin piispa Rimpiläisen kuin jonkun ruikuttavan kulttuurihenkilön.”

Rimpiläinen oli yhteiskunnallisesti aktiivinen. Ekumeniassa hänellä oli hyvät suhteet sekä ortodokseihin että katolilaisiin, mutta helluntaisten kastekäsitys oli hänelle opillinen ongelma. Vanhauskoisten luterilaisten painostuksesta huolimatta hän otti myönteisen kannan sekä anglikaanien kanssa solmittuun Porvoon sopimukseen (1992) että luterilaisten ja katolilaisten yhteiseen julistukseen vanhurskauttamisopista (1999).

Junkkaala käsitteli myös Rimpiläisen suhdetta Luther-säätiöön ja Lähetyshiippakuntaan. Rimpiläinen vihki Juhana Pohjolan papiksi vuonna 1999 ja antoi hänelle virkamääräyksen jumalanpalvelusyhteisöjen perustamiseen. Eläkkeellä piispa osallistui luterilaisten seurakuntien sekä ortodoksisen ja katolisen kirkon messuihin, mutta hänen omaksi hengelliseksi kodikseen muodostui Junkkaalan mukaan ennen muuta Luther-säätiön Timoteus-yhteisö Oulussa.

Sen sijaan niin sanottua valvottua ehtoollispöytää – mikä tuli julkisuuteen, kun piispa Eero Huoviselta evättiin ehtoollinen säätiön messussa vuonna 2004 – Rimpiläinen ei hyväksynyt.

Perustan teologiset opintopäivät pidettiin Kauniaisten Raamattuopistolla 3. – 5. tammikuuta.