Loppiainen on yksi kristikunnan vanhimmista juhlista. Suomen kielessä sana viittaa joulukauden loppumiseen ja arkeen palaamiseen. Alun perin tammikuun 6. päivä oli kuitenkin Kristuksen syntymän juhla. Jeesuksen syntymäpäivä siirrettiin nykyiselle paikalleen joulukuun 25. päivään 350-luvulla.
Sittemmin loppiaisena on muisteltu protestanttisissa kirkoissa ja katolisessa kirkossa sitä, kuinka itämaan tietäjät kävivät kirkkaan tähden johdattamina tervehtimässä vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Loppiaisen evankeliumi kertoo kaukaa saapuneista tietäjistä, jotka osoittivat kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle kumartamalla ja antamalla hänelle lahjaksi kultaa, mirhamia ja suitsukkeita.
Katolisessa kirkossa tietäjien uskotaan olleen kuninkaita, joten monissa katolisissa maissa puhutaan kolmen viisaan kuninkaan päivästä. Esimerkiksi Espanjassa joululahjat jaetaan loppiaisaattona ja lapset osoittavat toivomuskirjeensä joulupukin sijaan kolmelle kuninkaalle.
Belgiassa, Alankomaissa ja Filippiineillä lapset kiertävät loppiaisena talosta taloon laulamassa. Loppiaiselle tyypillisiä ovat myös kolmen kuninkaan kulkueet, joita voi nähdä esimerkiksi Kanariansaarilla.
Tiernapoikaperinne teki tietäjien tarinaa tutuksi – Loppiainen on myös lähetystyön juhla
Raamatussa tietäjien lukumäärään, sukupuoleen tai etnisyyteen ei oteta kantaa, mutta lahjojen määrästä on päätelty, että kyse olisi kolmesta tietäjästä. Vähitellen heidän ympärilleen on kehittynyt monenlaista kertomusperinnettä ja tietäjät ovat saaneet myös nimet: Caspar, Melchior ja Balthasar.
Tarinoissa on painotettu, että tietäjät tulivat kaukaa vierailta mailta eli edustivat vieraita kansoja. ”Tämä osoittaa, että Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Loppiainen muistuttaa kirkon lähetystehtävästä. Joulun sanoma kuuluu kaikille”, todetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkovuosikalenterissa.
Suomessa itämaan tietäjät ovat tulleet kansalle tutuksi myös Ruotsista omaksutun tiernapoikaperinteen kautta. Tiernapojat-näytelmä kertoo tietäjien vierailusta Kuningas Herodeksen ja Jeesus-lapsen luona. Siinä esiintyvät hahmot ovat kuningas Herodes, Murjaanien kuningas, Herodeksen palvelija Knihti sekä Mänkki eli tähdenpyörittäjä.
Euroopassa näytelmä ajoittuu usein loppiaiseen, mutta Suomessa tiernapojat esiintyvät perinteisesti jo osana adventtiajan joulujuhlia.
Ortodoksit juhlivat Jeesuksen kastetta ja Pyhää Kolminaisuutta – Venäjällä keskiyön kastautumisseremonia
Ortodoksisessa kirkossa juhlitaan loppiaisena Jeesuksen kastetta, jonka uskotaan tapahtuneen Jordanjoessa kun Jeesus täytti 30 vuotta.
Juhlan kreikankielinen nimi on teofania, mikä merkitsee Jumalan ilmestymistä. Nimi viittaa siihen, että Jordanilla kastettu Kristus tunnistetaan maailmaan ihmisten keskelle syntyneeksi Jumalaksi ja samalla Jumala ilmaisee itsensä maailmalle Pyhänä Kolminaisuutena. Tammikuun kuudes on yksi ortodoksisen kirkon perinteisistä kastepäivistä.
Teofanian aattona ortodoksisessa kirkossa suoritetaan vedenpyhitys. Perinne ulottuu varhaisiin kirkkoisiin asti. Vedenpyhityksessä risti upotetaan kolme kertaa veteen, yleensä järveen tai jokeen, ja rukoillaan, että Pyhä Henki pyhittäisi veden.
Venäjällä ortodoksinen kirkko järjestää loppiaisen kunniaksi kastautumisseremonian, johon osallistuu vuosittain miljoonia ihmisiä. Jäätyneeseen veteen tehdään ristin muotoinen avanto, johon ihmiset upottautuvat keskiyön aikaan kolmesti ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Pyhitetyn veden uskotaan parantavan sairauksia ja ennaltaehkäisevän niitä koko loppuvuoden.
Juliaanista kalenteria noudattavan Venäjän ortodoksikirkon loppiainen on meidän länsimaisessa kalenterissamme vasta 19.1.
Jos vilja rapisee loppiaisaitassa, seuraavana kesänä saadaan hyvä viljasato
Ylen Elävästä arkistosta löytyy Jaakko Kolmosen ja Veikko Vanamon vanha ohjelma Asia on pihvi, jossa keittiömestarit valmistavat perinteisiä loppiaisen ruokia ja kertovat loppiaisen kansanperinteistä.
Loppiaiskala syntyy silakoista, joulusahdin jäänteistä, sipulista ja pippurista. Kinkun tähteistä ja lantusta tehdään kinkkuvuokaa ja salaattia valmistetaan punakaalista, omenista ja viinimarjahillosta. Jälkiruuaksi syntyy luumutäytteisiä räiskäleitä.
Veijo Vanamo valistaa, että jos vilja rapisee loppiaisaitassa, se tietää hyvää viljasatoa seuraavana kesänä. Miehet vetävät myös ”pitkää silakkaa” pitkän tikun tapaan.
Perinteisesti Suomessa vietettiin Nuutinpäivää heti loppiaisen jälkeen eli 7.1. Pyhä aika päätettiin iloiseen ja meluisaan juhlaan, jonka jälkeen rukit kannettiin takaisin pirttiin ja voitiin aloittaa arkiset työt. Nuutinpäivä siirrettiin kalenterissa nykyiselle paikalleen tammikuun 13. päiväksi 1700-luvun alussa.
Nuuttipukkiperinne jatkui Suomessa viime sotiin asti. Pukit kulkivat talosta taloon kysellen: Onko hiivoja jäljellä? Niillä oli päässään pukin tai lampaan nahka ja kasvot oli peitetty tai noettu mustaksi. Leuassa roikkui pitkä parta. Takkina pukilla saattoi olla nurinpäin käännetty nahka tai olkipalmikoista valmistettu takki. Joillakin oli kädessään seiväs, jonka päässä oli märkä vihta ihmisten huitomista varten.
Nuuttipukkeja kestittiin sahdilla ja ruualla. Pukit kiittivät ja lauloivat. Pukkien keräämät ruuat ja juomat saatettiin myös koota yhteen taloon, joka järjesti joulukauden viimeiset leikit ja tanssit koko kylälle.
Lähteet: