The New York Times: Katolisella kirkolla salaiset ohjeet papeille, joilla on lapsia

Yhdysvaltalaisen sanomalehden The New York Timesin (NYT) mukaan katolisella kirkolla on yleisohjeet tilanteisiin, joissa katolinen pappi on tullut isäksi. Ohjeissa tällaista pappia kehotetaan jättämään virkansa ja asettamaan vastuullisena vanhempana etusijalle lapsensa etu.

Ohjeiden olemassaolon vahvistaa lehden haastattelema Vatikaanin edustaja Alessandro Gisotti. Kyseessä on kirkon sisäinen asiakirja.

Kirkon selibaattivaatimuksien mukaisesti katolinen pappi ei saa olla naimisissa. 2000-luvulla katolista kirkkoa ovat ravistelleet useat maailmanlaajuiset lapsien hyväksikäyttöön liittyneet skandaalit. Katolisten pappien omat lapset eivät ole kirkossa mikään uusi ilmiö, mutta uutta on näihin tapauksiin liittyvän Vatikaanin ohjeistuksen paljastuminen.

Artikkelissa annetaan ymmärtää, että viime aikoina julkisuuteen tulleet pappien sukupuolisuhteet nunnien tai muiden naisten kanssa olisivat vain jäävuoren huippu. ”Tapauksien valtaisa enemmistö pysyy poissa julkisuudesta”, NYT kirjoittaa.

The New York Timesin mukaan kukaan ei tiedä, kuinka paljon katolisten pappien lapsia maailmassa on. Artikkelissa mainitulla pappien lapsien tueksi perustetulla internet-sivustolla on 50 000 käyttäjää 175 eri maassa.

Paavi Franciscus sivuaa uutisen mukaan asiaa lyhyesti vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan Taivaasta ja maasta. Sen kirjoitushetkellä hän oli vielä Argentiinan Buenos Airesin arkkipiispa. Franciscuksen – tai silloisen Jorge Mario Bergoglion – mukaan ”selibaattia vastaan rikkonut pappi voisi teoriassa jatkaa pappina, mutta lapsen saanut pappi ei voi”.

Toisaalta NYT:n haastatteleman kanonisen lain asiantuntijan mukaan laissa ei ole pykälää, joka pakottaisi isäksi tulleen katolisen papin jättämään pappisvirkansa.

Vatikaanin ohjeistus on periaatteessa maailmanlaajuinen, vaikka The New York Timesin artikkeli mainitseekin esimerkiksi katolisella kirkolla Irlannissa olevan omat ohjeensa vastaavia tilanteita varten.

NYT:n artikkelista uutisoi suomeksi muun muassa Yle.

Helsingin katolisen hiippakunnan yleisvikaari Goyarrola ei ole aiemmin kuullut ohjeistuksesta

Katolinen kirkko Suomessa on hiljalleen kasvava yli 15 000 seurakuntalaisen yhteisö. Hiippakunnan yleisvikaari, isä Raimo Goyarrola toimii piispan sijaisena Teemu Sipon sairausloman aikana.

Goyarrolalle tieto Vatikaanin ohjeista tulee täytenä yllätyksenä.

– Vilpittömästi ja rehellisesti sanottuna, kuulen näistä ohjeista nyt ensimmäistä kertaa. Jos tällaiset Vatikaanin ohjeet kuitenkin ovat olemassa, olen Vatikaanin linjoilla, eli asiat täytyy selvittää, Goyarrola sanoo.

The New York Timesin käsittelemä ilmiö ei Goyarrolan mukaan ole koskettanut katolista kirkkoa Suomessa.

– Olen itse ollut Suomessa vuodesta 2006 alkaen ja yleisvikaarina vuodesta 2011 alkaen. Tänä aikana Suomessa ei minun tietämäni mukaan ole ollut sellaista tapausta, että katolisesta papista olisi tullut isä, isä Raimo Goyarrola sanoo.

Koko maailmassa on yli 400 000 katolista pappia ja noin 1,25 miljardia katolilaista.

Kuva: Jussi Rytkönen. Pietarinkirkko Vatikaanissa.

Lue myös:

Rekisteröityjen katolilaisten lukumäärä Suomessa jatkaa tasaista kasvuaan – jo yli 15 000 jäsentä

Katolinen kirkko on luterilaisten keskuudessa entistä suositumpi – miksi?

Paavi pappeuden avaamisesta naimisissa oleville miehille: ”Ennemmin luovun elämästäni”

Paavi Franciscukselta moitekirje USA:n piispoille: Eivät tee tarpeeksi hyväksikäytön torjumiseksi

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTyöelämällä on oma spiritualiteettinsa – ja siihen kannattaa perehtyä, osoittaa artikkeli
Seuraava artikkeliSateenkaariyhdistys Malkus ja Setan alueellinen jäsenjärjestö ajautuivat välirikkoon Helsingissä

Ei näytettäviä viestejä