Taina Lapinniemi on työskennellyt 40 vuotta diakonina Askolan seurakunnassa itäisellä Uudellamaalla: ”Nyt kuuntelen enemmän”

Taina Lapinniemi on valmistunut myös sosiaalityöntekijäksi ja ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi. Kuva: Mari Teinilä

Olen syntyisin Tampereelta ja kirjoitin ylioppilaaksi Hervannan lukiosta. Meitä on neljä sisarusta. Nuorena olin mukana seurakunnan toiminnassa, osin uskonnonopettaja Ulla-Maija Kivirannan vaikutuksesta. Osallistuin Messukylän seurakunnan toimintaan muun muassa isosena 1970-luvulla. Messukylän papeista mieleeni jäi erityisesti Juha Vuorio.

Muita tamperelaisia seurakuntanuoriin vaikuttajia olivat muusikot Seppo Lindell ja Jaakko Löytty. Kuulin Pispalan kirkossa Löytyn esittävän ensimmäisiä laulujaan. Kuuntelin sellaisia koko Suomessa vaikuttavia gospelyhtyeitä kuin Treklangen ja Pro Fide.