Taas kirkko tulossa myyntiin

Kirkkojen myynnit eivät enää ole Suomessa poikkeuksia, vaan niistä on tulossa arkipäivää. Seurakunnat joutuvat luopumaan turhiksi käyneistä tiloistaan.

Tuoreimpana kirkollisena myyntikohteena on vuonna 1963 valmistunut ja Sakari Siitosen suunnittelema Paloheinän kirkko, jonka myymistä suunnitellaan Helsingissä. Kirkkokiinteistöä on ostamassa yksityinen firma, Alecon Oy, joka on tarjoutunut ostamaan kirkkorakennuksen 800 000 eurolla.

Yhtiö aikoo kunnostaa nykyisen rakennuksen ja rakentaa siihen uuden siiven senioreiden ryhmä- tai hoivakodin perustamista varten. Nykyinen kirkkosali jäisi monitoimitilaksi, jota myös paikalliset asukkaat voisivat käyttää omiin tapahtumiinsa.

Asia oli esillä Helsingin yhteisessä kirkkoneuvostossa, joka esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle kirkon myyntiä. Pakilan seurakunta luopui Paloheinän kirkon käytöstä jo vuonna 2010, kun se keskitti toimintaansa parin kilometrin päässä olevaan Hyvän Paimenen kirkkoon.

Kiinteistö on pitkään ollut peruskorjauksen tarpeessa. Koska seurakunta ei ole enää tilaa käyttänyt, aikanaan harkittiin myös rakennuksen purkamista ja tontin käyttämistä muuhun tarkoitukseen. Osa lähialueen asukkaista vastusti kirkon purkua voimakkaasti. Nyt esitetyllä ratkaisulla rakennus voisi jatkossakin palvella paikallisia ihmisiä.

Viime aikoina julkisuudessa ovat olleet muun muassa Kouvolan Vuohijärven kirkon myynti taidekeskus Salmelalle, Vantaan Vaaralan kirkon myynti yksityiselle sekä Kuopion Männistön kirkon myynti katoliselle kirkolle ja Savonlinnan Pikkukirkon myynnit ortodoksiselle kirkolle. Lisäksi julkisuudessa on väläytelty ainakin Valkeakosken kirkon myyntiä.

Edellinen artikkeliK&K: Kuivaveripalvelu väittää paljastavansa veren syntisyyden
Seuraava artikkeliKeke: kestävän kehityksen vinkkejä kiinteistön huoltajille, emännille ja kasvattajille

Ei näytettäviä viestejä