1
Syrjäytymisen vastaisen työn pioneeri auttaa nuoria "epäonnistumisen veteraaneja" löytämään lukemisen ilot
Aleksis Salusjärven oppilaiden motivaatio lukemiseen ja kirjoittamiseen on lähtökohtaisesti matala. Nuoret, joita hän haluaa kohdata, tapaavat suhtautua kirjallisuuden kanssa painimiseen kielteisesti tai vihamielisesti.
– Vaatii pokkaa mennä niiden eteen. Minulla on muutama minuutti aikaa herättää kiinnostus, tai tunnista tulee melkoista käärmeen pyssyyn ajamista.
Noin 10 000 henkilön kokemuksella kirjallisuuden kenttätyöläinen tietää, että vaativatkin ryhmät lähtevät yleensä mukaan työskentelyyn.
Luotettavat jutut eivät synny ilmaiseksi. Tilaamalla viikon lukuoikeuden Kotimaan tähtijuttuihin hintaan 1,95 euroa tuet laadukasta ja merkityksellistä journalismia.